UUSIA LUONTO-OPPAITA

Forsman mainitsee alkusanoissaan, ettei Suomessa ole pitkään aikaan ilmestynyt suomenkielistä kirjaa petolinnuista. Löysin nettihaulla tiedon, että hän on vuonna 2007 julkaissut petolintuja esittelevän teoksen: ”Petolinnut ovat olleet Forsmanin kiinnostuksen kohteena pikkupojasta lähtien, ja häntä on sanottu Suomen petolintuguruksikin”.

Koska en saanut käsiini vanhempaa kirjaa, en voi tehdä vertailua, mutta onhan aikaa kulunut ja lintumaailma muuttunut. Vaikka useita lintukirjoja on ilmestynyt ja niissä petolinnut esitellään, on aiheellista, että ne saavat oman kirjansa. Petolinnut ovat yleensä suuria ja sen vuoksi luulisi olevan helppo ne myös tunnistaa, mutta näin ei olekaan: petolinnut pysyvät kaukana ihmisistä ja niillä on erilaisia ilmiasuja riippuen iästä, sukupuolesta ja jopa yksilöllisestä muuntelusta.

Kirjan kuvat ovat ihastuttavan selvät ja niihin on lisätty tunnistamista helpottavia viitteitä ja huomautuksia linnun iän tai muun syyn aiheuttamista poikkeavuuksista. Kirjassa on myös esitelty satunnaisesti tavattuja harvinaisia vierailijoita havaintovuosineen kuten välimerenhaukka (2001, 2017) ja munkkikorppikotka (2010, 2014). Uutta tietoa on muun muassa se, että korppikotkat ovat sukua haikaroille.

Vegetarismi on levinnyt nuorten keskuudessa, ja siksi voisi olla hyvä tutustua siihen, mitä Suomen luonto voi tarjota tällaiseen kasvispohjaiseen ruokavalioon. Villivihanneskirjan kirjoittaja on luokitellut kasvit paikan mukaan: rannat ja kosteikot, lehdot ja puutarhat jne.

Lopussa on osio myrkyllisille kasveille, joista myös johdannossa muistutetaan ja mainitaan aiemmin käytettyjä kasveja, jotka sittemmin on todettu myrkyllisiksi. Vaikka myrkyllisistä kasveista on useita eri osien kuvia, toivoisin niiden olevan tarkempia esimerkiksi sarjakukkais- eli putkikasveista. Tosin kirjassa muistutetaan, että hienolehtiset sarjakukkaiset on jätettävä keräämättä, ellei ole varma lajista.

Yrsa Rekola