Upeat selkoversiot saturomaaneista

Selkomukauttaja Silja Vuorikuru on tarttunut rohkeasti Elina Karjalaisen lastenkirjaklassikkoon. Ryhtyessäni lukemaan tätä selkokirjaa jännitin erityisesti paria asiaa: Miten alkuperäisten Uppo-Nalle -kirjojen rönsyilevä ja persoonallinen kertojaääni on saatu mahtumaan selkokieleen? Kuinka runot istuvat selkoproosan lomaan?
Turhaan huolestuin! Vuorikurun Uppis on täysi kymppi. Takaumia ja rönsyjä Uppo-Nallen tarinasta on tietysti täytynyt selkoversioon karsia. Parhaat rönsyt on kuitenkin erotettu omiksi tarinoikseen kirjan loppuun. Mainio rakenneratkaisu!
Viittaukset kirjoittamishetken julkkiksiin on voitu huoletta jättää pois, joten tarina on myös päivittynyt. Runojakin on mukaan saatu hyvin luontevasti selkotekstin lomaan ja sen ehdoilla. Vuorikuru on lyhentänyt ja muokannut runoja, pääosin runon poetiikan ja rytmin kannalta onnistuen.
Uppo-Nallen selkomukautuksessa hahmojen ydin on säilynyt mielestäni hienosti, samoin kirjojen kotoisa ja omaperäinen tunnelma. Veikkaanpa, että Uppo-Nalle saa tämän selkomukautuksen myötä paljon uusia ystäviä.
Anne Muhosen hyväntuulinen kansi ja kuvitus houkuttelevat lukemaan ja tukevat samalla tekstin ymmärtämistä. Hannu Tainan alkuperäinen ku-vitus on toki vertaansa vailla, mutta Muhosen uusi
kansikuva puoltaa silti erinomaisesti paikkaansa selkeänä ja helposti hahmotettavana.
Selkomukauttaja Riikka Tuohimetsä ei jää Vuorikurun varjoon. Hänellä on ollut käsittelyssään Lena Frölander-Ulfin monitasoinen saturomaani Nelson Tiikeritassu. Poika nimeltään Nelson Maarenki yrittää Zamba-tiikerin avulla löytää kotiinsa Perlinporin kaupungissa. Tuossa kaupungissa vallitsee Rouva Kopin luoma kuri ja järjestys, mutta himmaajien vastarinta panee sille lujasti kampoihin.
Selkomukautuksessa henkilöhahmoja ja sivujuonteita on viisaasti karsittu, mutta se ei millään tavalla heikennä tarinaa. Riikka Tuohimetsä on onnistunut upeasti säilyttämään tarinan tunnelman ja hahmojen ominaislaadun sekä kirjan  yhteiskuntakritiikin.
Lena Frölander-Ulfin hienoja, sävykkäitä alkuperäiskuvia on valikoiden käytetty myös selkomukautuksessa. Ratkaisu on oikein onnistunut: kuvat tukevat tekstin ymmärtämistä. Myös saman kansikuvan käyttö sekä alkuperäisversiossa että selkokirjassa on mielestäni toimiva, vaikka kuvassa esiintyykin esimerkiksi selkoversiosta kokonaan pois jätetty Millicent-lisko.

Mervi Heikkilä