Tyttö ja oma ääni

Avan tarina kertoo yksinäisyydestä ja itsensä löytämisestä. Kuvakirjan alussa baskeripäinen, kouluikäisen näköinen Ava asuu talossa, jonka lapsia hän ei tunne ja jossa kukaan ei häntä huomaa. Avuksi löytyy isoäidin perintötrumpetti, johon liittyy lupaus: ”Kun puhallat siihen, et ole enää yksin. Mutta ensin sinun on löydettävä joku, joka kuuntelee.”

Tekstin tasolla tarina on yksinkertainen. Se kuljettaa Avaa halki kaupungin turhaan töräyttelemässä soitintaan, kunnes hän kohtaa pienen pojan ja koiran, ensimmäiset kuulijansa. Poika auttaa puhdistamaan trumpetin niin, että sävelet tavoittavat kaupungilla kulkijat ja lopulta myös kapellimestarin, joka värvää Avan ja pikkupojan orkesteriinsa.

Aino-Maija Metsolan kuvitus, jossa yhdistyvät iloisesti maalauksellisuus ja herkkä piirrosviiva, kertoo tarinan vivahteikkaammin kuin teksti. Kuvia tutkiva näkee Avalla kuulijoita jo ennen kuin hän itse heitä huomaa. Pikkupoika ja koirakin kurkkivat milloin minkin pensaan tai kiven takaa lähes kertomuksen alusta saakka.

Metsola kuvaa tyy­­litellen sekä maisemia että orkesterin soittajatyyppejä, itseoikeutettuna keskushahmona punatukkainen ja tuhtipeffainen naiskapellimestari. Kuvittaja myös ”esineellistää” hauskasti trumpetin äänen: siinä todella soivat näkyvästi ”kaikki maailman kielet: lumi ja hiekka, porkkanat ja pähkinät, korvapuustit ja kamelit, hylkeet ja hyeenat, villapöksyt ja silkkitoukat”.

Portinin ja Metsolan kuvakirja sopii monen ikäisille lapsille. Yksinäisyyden ja ystävyyden problematiikkaa koskettaa kaik­kia, ja musiikin yhdistävän voiman tuntee jokainen. Tärkeintä on kuitenkin löytää oma ääni:  kirjan lopussa paljastuu, että maanantaisin, kun orkesterilla on vapaapäivä, Ava soittaa yksin omalla kalliollaan vahvana ja vapaana kuin tuuli.

Tuula Korolainen