TULIKETUN KIPINÖITÄ

Värit ja niiden ympärille kiertyvät aiheet ovat lasten kuvakirjojen peruskauraa. Melko harvoin väreihin kuitenkaan paneudutaan niin kekseliäästi kuin Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon kuvakirjassa Kettu ja värit.

Teräksen tarina kertoo pienestä ketunpoikasesta, joka kokemattomuudestaan ja nuoruudestaan huolimatta saa pöllöltä taivaanrannan maalarin pestin. Kettu aloittaa työn etsimällä maailman kauneinta väriä, mutta nopeasti selviää, että mielipiteitä on monia. Heinäsirkka ehdottaa vihreää, Alli-lintu puhuu sinisen puolesta ja Kiiltomato ihastelee keltaista.

Satu huipentuu hauskasti kansanperinteen tulikettutarinoita versioiden. Kettu nimittäin saapuu lopulta kauas pohjoiseen, missä huomaa taivaalla loimuavat revontulet. Kettu ei enää haluakaan valita väreistä vain yhtä, vaan ryhtyy tanssittamaan hännällään niitä kaikkia.

Teräksen teksti on napakkaa ja sitä on kuvakirjaan sopivan maltillinen määrä. Mainio ratkaisu on yhdistää tekstiin juonta eteenpäin kuljettavaa dialogivetoista kerrontaa sekä värejä luonnehtivia ja tunnelmia maalailevia runoja.

Pertamon kuvat ovat selkeitä ja värisävyt tarkasti valittuja. Pakkasta ja pohjoisuutta korostavat hienosti varsinkin loppupuolta hallitsevat valkoinen sekä monet samettisen tummat sävyt. Kuvituksessa ihastuttavat erityisesti kollaasit, jotka tuovat sivuille katkelmia tietoteksteistä ja nuottivihoista. Esimerkiksi ketun kasvoista tarkkasilmäinen voi lukea lyhyitä lauseen pätkiä vaikkapa löytöretkeilystä, kansansävelmistä, sääilmiöistä ja revontulien syntymekanismeista. Heinäsirkan kehoa puolestaan kirjoo nuottikirjoitus. Kollaasien ainekset lihavoittavat kokonaisuutta ja saavat tarinan kurkottamaan kauas kerrotun ulkopuolelle. 

Kettu ja värit -kirjassa kietoutuvat kauniisti yhteen väreistä tarinointi ja vaikuttavan luonnonilmiön syntyselitys. Kertomus on tulvillaan rauhaa ja lempeyttä, mikä välittyy sekä Pertamon levollisen kuvituksen että Teräksen herkän tekstin ansiosta.

Marjo Jääskä