Toivon tarinoita

Pieniä tarinoita lapsille

Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille.
Toim. Sanna Jaatinen, Essi Kytöhonka & Mirkka
Hynninen. 23 kirjailijaa. Lasten tekstit suom. ukrainan
kielestä Eero Balk. Maria Turtschaninoffin
tekstin suom. ruotsin kielestä Sirkka-Liisa Sjöblom.
Unicef & Otava 2023. Kääntökirja. 120 s.

”Ilman toivoa ei ole tulevaisuutta, ja ilman tekoja ei ole toivoa”, kirjoittaa Suomen Unicefin suojelija Jenni Haukio tämän sinikeltaisen kirjan esipuheessa. Antologia on harvinainen teko, koska yleensä kilpailijoina toimivat kustantajat ovat tehneet yhteistyötä paitsi Unicefin myös toistensa kanssa: painetun kirjan on julkaissut Otava, mutta e- ja äänikirjoista vastaavat WSOY ja Tammi. Teoksen tuotolla tuetaan Unicefin työtä Ukrainassa.

Kirjassa on tekstejä 23 kirjailijalta, minkä lisäksi ukrainalaislapset ovat saaneet kirjoittaa ja piirtää omista haaveistaan. Toisessa puolikkaassa on lähinnä esi- ja alakouluikäisille sopivia tekstejä, toisessa nuorille suunnattuja tarinoita. Tosin ikäraja on häilyvä; etenkin isommat alakoululaiset ja seiskaluokkalaiset löytävät luettavaa kummastakin osasta.

Lapsille kirjoitetuissa tarinoissa skaala ulottuu saduista ja arkikertomuksista vaihto oppilasraporttiin, ja monessa tekstissä on ripaus huumoria tai fantasiaa: Tuula Kallioniemen diktaattorijättiläinen huijataan kaatamaan rajamuuri, ja Hannele Lampelan mato löytää talvella huvipuiston. Veera Salmi on luonut runon lasten toiveista, ja Kaisa Happonen yhdyttää kaksi ikäihmistä ystäviksi.

Nuorille suunnatuissa teksteissä korostuvat mm. yksinäisyys, erilaisuus ja mielenterveys, mutta loppu on yleensä toiveikas. Magdalena Hain Irina löytää työleiriltä ystävän, suhteen luontoon ja myös itsensä, Elina Rouhiaisen Geia muuttaa ihmissusien pariin ja saa uuden kodin, Elina Pitkäkangas testaa tekoäly-ystävyyden ja live-suhteen eroja. Arkitarinoitakin on, mm. Annina Mikamalla, joka kertoo vesivahingon seurauksista, ja Siri Kolulla, jonka teinipojat etsivät yökahvilan kautta itseään ja muita.

Lapset haaveilevat kirjoituksissaan harrastuksista, kavereista ja uusista taidoista sekä tulevaisuuden matkoista ja ammateista. Yksi toive on silti ylitse muiden: ”Haluaisin asua Ukrainassa, koska siellä voin puhua omaa kieltä kavereiden kanssa. Haaveilen, että asun meidän omassa talossa, koska siellä minulla on oma huone.” (Emilia, 6 v.)

Tuula Korolainen

Teostyyppi: /
Kustantaja: / /
Onnimanni-numero: