
Salla Simukka: Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset. Tammi 2025. 243 s.
Salla Simukan syksyn uutuus viittaa nimellään 1990-luvun klassiseen romanttiseen komediaan Neljät häät ja yhdet hautajaiset ja kertoo samalla heti nimessään miten kirja rakentuu. Kirjassa kuvataan samanikäisen ystäväporukan vuotta, jonka aikana pidetään neljät 18-vuotisjuhlat ja yhdet hautajaiset, ja näihin vuoden huippuhetkiin kirja keskittyy. Sara, Ella, Eetu ja Amir ovat olleet ystäviä kymmenen vuotta ja kasvaneet tiukasti yhteen.
Kirjan alku ei kuitenkaan vaikuta huipulta, vaan pikemminkin pohjalta: ensimmäisten syntymäpäivien sankari Sara itkee ennen juhliaan. Sara aikoo erota Ellasta, jonka kanssa on seurustellut kolme vuotta. Samalla Saraa painaa kaapissa olo: hän on salaa uskossa ja haluaa liittyä kirkkoon. Kun Eetu vielä ilmestyy juhliin yllättäen uuden tyttöystävänsä Annin kanssa, katastrofin ainekset ovat valmiit.
Tiedossa on siis suurten muutosten vuosi, eikä Sara ole siinä yksin. Jokainen ystävistä pääsee vuorollaan pääosaan omien syntymäpäiviensä kohdalla. Jokaisella on omat salaisuudet, toiveet, unelmat ja tulevaisuudensuunnitelmat ja niiden vastapainona muiden ihmisten odotukset ja käsitykset siitä, millaisia kukin nelikosta on. Nuorten on aika itsenäistyä, löytää oma identiteettinsä ja nähtäväksi jää, millaiseen asentoon ystäväporukan suhteet tämän höykytyksen jäljiltä asettuvat.
Napakan mittainen ja vauhdikkaasti etenevä romaani on koukuttavaa luettavaa, joka tempaisi mukaansa. Luin sen kertaistumalla, mikä on aina hyvä merkki tarinan vetovoimasta. Lopetus on yhtä aikaa sekä ihana että epäuskottava, ja kirja on muutenkin pakattu täyteen erilaisia identiteettejä ja elämäntilanteita, niin päähenkilöiden kuin heidän läheistensä osalta. Siltä osin kirja tuntuu vähän turboahdetulta, mutta mikäpä pakko tylsään keskivertotavallisuuteen on tyytyäkään: Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset on vauhdikkuudessaan viihdyttävä.
Samalla se ruokkii hyviä pohdintoja ystävyyden luonteesta ja jumiutumisesta tiettyihin rooleihin osana vakiintunutta ystäväporukkaa. Kirjan äärellä voi pohtia kestääkö ystävyyssuhde sitä, että ystäväporukan perustukselta tuntuvia rooleja ja toimintatapoja ravistellaan uuteen järjestykseen.
Mikko Saari
Teostyyppi: nuorten romaanit
Kustantaja: Tammi
Onnimanni-numero: 2025/04
