Tavaraähky uhkaa

Nykyihminen hukkuu tavaraan: kamaa pursuilee kellarissa ja ullakolla, keittiössä ja lastenhuoneessa. Tavarailmiöön ja muuhunkin nykymenoon tarttuvat tukevalla otteella lastenrunokirjassaan Anna Elina Isoaro ja Mira Mallius.

Upean isokokoinen runokuvakirja sisältää reilut 30 runoa esimerkiksi astiakaapin asukeista, kirpputorin eriparihylkiöistä ja entisajan eriskummallisista esineistä. Oman runonsa on saanut jopa siivoushetkellä lasten aarteeksi osoittautuvat roskat, kuten muovailuvahakikkareet ja paperisilppu.

Runot ilmentävät erinomaisesti tavaraähkyä ja loputonta haluamisen kierrettä. Heti kirjan avaussäkeissä pieni tilpehöörimiljardööri tunnustaa rakastavansa ”krääsää ja roinaa ja rihkamaa”, eikä meno ainakaan rauhoitu, kun myöhemmässä runossa päästään selaamaan lelukuvastoa. Kiihkein rytmein, riimein ja hokemin listataan luettelon ihanuuksia ja lopulta ollaan pisteessä, jossa runon lapsipuhuja parahtaa: ”…hulluna hurjana / himmeenä himona / sumeena sikana / megana gigana / hikisenä vikisen: / Haluan joka ikisen / lelun kuvastosta! / Osta mulle, OSTA!”.

Monista runoista rakentuu pieni tarina tai tuokiokuva, jossa touhuaa esimerkiksi seitsemän nettiriippuvaista veljestä tai kahvakuulaa koiran tapaan ulkoiluttava sporttinen mieshenkilö. Toisinaan vauhtiin pääsevät inhimillistetyt esineet. Astiat heittäytyvät räppikisaan ja siivouskomeron porukka perustaa bändin.

Kieltä kieputellaan notkeasti, sanoja ja äänteitä maistellen, mutta täysin absurdiin leikittelyyn antaudutaan harvoin. Höpsöimmästä päästä lienevät kansanlorua mukaileva luetteloruno ”Entisajan esineet” sekä öisiin tunnelmiin johdattava ”Pimeän tullen”, jossa tavalliset arkiset tavarat haarustavat, muhertavat ja notkottelevat.

Kokoelman yleistunnelma on vauhdikas. Siksi muutamat seesteiset hetket tuntuvat arvokkailta. Kiivaan sanaleikittelyn jälkeen pieni haikuruno tyynnyttää ihanasti, samoin teoksen loppupuolen runot ”Tavara-avaruus” ja ”Uudet lahjatoiveet”. Viimeksi mainituissa kiteytyy myös kirjan viesti siitä, että materiaa meillä on jo riittävästi: ”En tarvitse tavarakekoja! / Toivon vain kivoja tekoja!”.

Mira Malliuksen kuvitus on selkeää, vaikka se pursuileekin yksityiskohtia, kuten aiheeseen sopii. Tavara-avaruudessa leijuvat niin nallet ja jalkapallot kuin huivit, sukat ja hanskat. Räiskyvien punaisten ohella väripaletti painottuu murrettuihin sävyihin ja on paikoin aika tummanpuhuva. Värivalinnat vahvistavat omassa mielessäni kirjan kulutuskriittistä sanomaa. Jos planeetta täyttyy tavaroista, onko silloin enää missään lempeää ja elinvoimaista vihreää?

Marjo Jääskä