Suurpiirteisesti kehoista

Ihmisruumiin, ei kun kehon, rakenne ja toiminta kiehtoo lapsia (vain kuolleella on ruumis). Lasten Keskus luottaa tällä kertaa ulkomaiseen tekijään. Kotimaisia versioitakin olisi joskus mukava lukea, mutta onneksi suomentajana on taitava ja kokenut konkari Maisa Tonteri.

Anatomian ja fysiologian näkökulmasta teoksessa esiintyy torsoutta, kielteisessä mielessä, vaikka se anatomian tärkeä havaintoväline muuten onkin. Esimerkiksi tässä kohtaa: ”Mietipä sitä verimäärää, joka kulkee kehossasi ja jonka sydämesi pumppaa joka ikisenä elämäsi päivänä.”  Määrä olisikin ollut mielenkiintoista tietää! ”Mutta kaikki eivät kehity samalla lailla. Jotkut vauvat tarvitsevat lisäapua liikkumiseen ja puhumiseen.” Tätä lukiessani mietin, olisiko lapset tai taaperot kuitenkin luontevampi ilmaus, sillä vauvojen ei yleensä odoteta liikkuvan omatoimisesti saati sitten puhuvan. 

Arvostelua varten konsultoimani alan opettaja kommentoi: Suolisto ja munuainen ovat ihan väärässä paikassa. Ja mahalaukku on mahalaukku, ei vatsalaukku, vaikka jotkut pyrkivätkin sanoilla hienostelemaan.  Kylkiluitakin on vain viisi paria, vaikka niitä oikeasti on 12. Pohjeluukin puuttuu. Kirjasta voi myös saada kuvan, että munuaiset kuuluvat ruuansulatuselimistöön. Ja urea ei ole sama kuin pissa.  Kirjassa lienee pyritty yksinkertaisuuteen ja tiettyyn lapsenomaisuuteen, mutta kai senkin voisi tehdä virheittä, kuului loppupäätelmä.

Parasta kirjassa on erilaisuuden hyväksymiseen pyrkiminen. Myös kuvitus on lystikäs, vaikka aiheeseen liittyvät tilanteet eivät aina sitä olisikaan, kuten silloin kun pieni poika innoissaan toteaa isovatsaisesta miehestä: ”Katso! Hän saa lapsen!”

Terhi Laitinen