Suhteet solmussa

Satu-Lotta Pitko sukeltaa varhaisnuortenromaanissaan Ole minulle yöperhonen syvälle ystävyyden ytimeen. Sieltä löytyy paitsi suloisia yhteisiä hetkiä, myös oman paikan etsimistä, raastavaa mustasukkaisuutta ja yksinäisyyden piinaa. Kuudetta luokkaa lopettelevat Salma ja Meea ovat olleet parhaita kavereita eskarista lähtien. Ikiystävät kietoutuvat toisiinsa kuin köynnöskasvit. Heillä on yhteiset rituaalit, puhetavat, ajatukset ja unelmat. Tai ainakin on ollut.
Syksyllä häämöttävä seiskaluokka ja orastava teini-ikä saavat tytöt hämilleen. Salma ei haluaisi ajatella asiaa ollenkaan, Meeasta taas monet puuhat, kuten Salman kanssa perustettu salaisuustoimisto Mysteerio, ovat alkaneet tuntua lapsellisilta.
Tytöt ajautuvat välirikkoon, kun käy ilmi, ettei Meea ollutkaan kertonut kuukautistensa alkamisesta ensin Salmalle, kuten tytöt olivat pyhästi sopineet. Riita jää kalvamaan ja yhteys katkeaa.
Vanhempiensa masinoimana Salma ja Meea päätyvät samalle kesäleirille, ja mikä pahinta, myös huonekavereiksi. Leiriviikko irti arkikuvioista tekee kuitenkin tehtävänsä ja monenlaiset, osin aika dramaattisetkin tapahtumat pakottavat tytöt selvittämään välinsä.
Pitko kuvaa kiinnostavasti hankalaa lapsuuden ja nuoruuden rajakohtaa, jota kaikki eivät kuitenkaan saavuta samanaikaisesti: luokan tytöistä osa meikkaa ja haaveilee seurustelusta ja osa haluaa vielä leikkiä. Salman ja Meean välirikko ei silti selity vain kehityksen eritahtisuudella, vaan myös oman tilan kaipuulla. Tyttöjen suhde on symbioottisessa muodossaan yksinkertaisesti tullut tiensä päähän.
Meean käytöstä selittää osittain myös kateus, jota hän tuntee Salman perhekuvioita kohtaan. Omassa kodissaan Meea tuntee jäävänsä sivuun, sillä neurokirjolla oleva sisko vie vanhempien huomion.
Vuorotellen Salman ja Meean näkökulmasta kerrotussa tarinassa jännite pysyy yllä loppuun saakka. Tyttöjen pohdinnat tuntuvat toisinaan aika aikuismaisilta, mutta tämä tuskin häiritsee lapsilukijaa nauttimasta kokonaisuudesta.
Teoksen arvoituksellisessa nimessä mainittu perhonen lepattelee sivuilla usein, sekä vertauskuvallisena että konkreettisena olentona. Perhosten lisäksi Pitko ripottelee tekstiinsä muutakin ihanaa: tähtitaikoja, kukkaisvesiä ja korvaan kuiskittuja salaisuuksia. Vaaleanpunaiset häivähdykset pehmentävät tarinaa sopivasti ja nostavat tunnelman aavistuksen arjen yläpuolelle.
Marjo Jääskä