RYHDIKKÄITÄ RANGATTOMIA JA KALAJUTTUJA

Suomen kesän ainutkertaisia hetkiä on istua kauniina kesäpäivänä soutuveneessä, panna matoa koukkuun ja kokeilla kalaonnea. Jos hyvin käy, pian koho alkaa nykiä. Huonolla säällä voi perehtyä biologi Juha Laaksosen kalajuttuihin Suomen 70:stä eri kalalajista.

Laaksonen väittää, että lähes kaikki suomalaiset ovat joskus kalastaneet. Ja minä väitän, että lähes kaikki vauvaan tutustuneet ovat nähneet sen pulauttelevan. Nyt saamme tietää, että myös lahna ja ruutana pulauttelevat. Vaikenevaa ihmistä verrataan usein mykkään kalaan, mutta totuus on, että ainakin 200 kalalajia ääntelee. Kiintoisa on myös Laaksosen monitahoinen vastaus kysymykseen kalojen veden juonnista.

Väinämöinen ei suotta tehnyt kanneltaan hauen leukaluusta, sillä siinä ja fysiologien vannasluuksi määrittelemässä suuontelossa on kaikkiaan 400 hammasta, joilla peto saalistaan pureskelee. Toinenkin erikoisuus hauella on: se käy aina tarpeillaan samassa paikassa.

Henkistä ryhtiä vailla olevaa ihmistä on tapana kutsua selkärangattomaksi. Sellainen persoona ärsyttää, saattaa jopa aiheuttaa harmia ympäristölleen. Useimmat hyönteiset ovat tästä syystä inhottuja – jo ajatus puutiaisesta, polttiaisesta saati ampiaisesta iholla saa karvat pystyyn. Laaksonen muistuttaa meitä hämähäkkejä hävittäviä aikuisia siitä, että lapset ovat luontojaan uteliaita, eikä tätä ominaisuutta tule tappaa. Siksi hän neuvoo, miten hyönteistä voi elävänäkin tutkia.

Perhosguru Kauri Mikkola on myös todennut, että hyönteiset ovat myönteisiä, hyönteisistä myönteisimpiä ovat perhoset. Tosin monien yllätykseksi tietokirja Öinen kiitäjä ja muita ötököitä paljastaa, että myrkyllisiäkin lepattelijoita löytyy.

Sekin selviää, onko kärpäsellä koti. Lapsia takuulla kiehtoo todellinen kärpäskakkakertomus – tosin heidän harmikseen tietokirjailija ei kehtaa esittää siitä kuvaa.

Lapset, myös Juha Laaksosen oma jälkikasvu, ovat vahvasti läsnä tässä koko perheelle suunnatussa teoksessa. Kirjan avulla voi itse kukin löytää sielustaan entomologin.

Erinomainen teos tulisi vielä paremmin hahmotettavaksi, jos tekijä olisi jaotellut teemojaan: esimerkiksi perhosiin liittyvät osuudet olisi voinut koota omiksi osuuksiksi.

Terhi Laitinen