Rajoilla

15-vuotiaana elämä tuntuu helposti hankalalta. Suorastaan kärsimyksen mittoihin se voi yltää vaikkapa silloin, kun paras kaveri on lähtenyt ja kaksihenkinen pienperhe on yllättäen laajentumassa, kun perheeseen tulee äidin uusi miesystävä ja myöhemmin myös vauva. Tällaisessa piinassa tarvotaan Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaanissa Kaikki Saharasta.

Sahara ei ole koskaan ollut mikään pulisija tyyppi, mutta ikiystävä Tion poismuuton jälkeen sanat ovat kadonneet kokonaan. ”Mamikullalle” on joskus pakko ynähtää yksisanaisia vastauksia, muuten Sahara käpertyy ja kivettyy äänettömyyteensä, patoaa pakahduttavat tunteet sisälleen.

Vähitellen selviää, että Tion lähtöön liittyy muutakin hankausta kuin vain maantieteellisen etäisyyden aiheuttamat erotuskat. Tummaa pohjavirettä Saharan elämään tuo myös isän varhainen kuolema.

Realistisen aineksen lisäksi kirjassa on tavallisen arkitodellisuuden tuolle puolen paikantuvia tapahtumia ja hahmoja. On esimerkiksi vilkkaasti vuoropuheleva ”johtokunta”, joka alitajunnan tapaan pyrkii ohjailemaan Saharan mielenliikkeitä.

Todellisuuksien välillä seikkailevista hahmoista tärkein on kuitenkin Xei, joka lyöttäytyy Saharan mukaan pitkälle ja huimiin ulottuvuuksiin yltävälle junamatkalle pohjoiseen. Xeillä on konstinsa ja keinonsa myös Saharan patoutumien purkamiseen.

Harkitun niukkasanaisessa teoksessa näkyy Huotarisen tausta runoilijana. Kieli on rikasta ja oivaltavaa, lauseet eloisia. Esimerkiksi junan ikkunasta näkyvässä maisemassa – – mustat metsät tikkaavat hampaanjälkiä taivaaseen ja jossakin tilanteessa kerrostalon piha on pelkkää karkkipaperia, likainen ja rutussa. Runolle leimallisia keinoja on kuitenkin annosteltu sopivasti, eikä sujuvalukuisuudesta tingitä.

Tarina on tiheä ja monitahoinen ja pohdittavat teemat kaikkea muuta kuin kevyitä. Mitä pohjimmiltaan tarkoittavat elämä, kuolema, alku ja loppu, ja miten niiden rajat oikeastaan piirtyvät?

Kaikki Saharasta ansaitsee tulla luetuksi rauhassa ja ajatuksella. Hiljakseen voi esimerkiksi mietiskellä, mitä kirjoittaja haluaa sanoa tekstissä toistuvalla kivi-motiivilla. Aivan jokaisen teinin lukemistoon kirja ei ehkä ole omiaan, mutta onneksi ahmimiseen ja pikaiseen lukuherkutteluun on tarjolla muita teoksia.

Marjo Jääskä