Pysähtymisiä luonnon ihmeiden edessä

Metsämuistikirja alkaa traagisen synkkänä tarinana lähimetsän kaatamisesta, mutta kuin ihmeen kautta metsä pelastuu sittenkin.
Lapsille, nuorille ja aikuisille kirjoittava Venho tunnetaan romaanien lisäksi runoistaan, ja Metsämuistikirjassakin näkyy runoilijan käsiala. Nuorelle lukijalle sanoissa riittää miettimistä: ”Ihminen on likinäköinen. Siksi pitää luottaa puihin. – – Puut näkevät kauas, kun ne ovat niin korkeita ja vanhoja”.Karoliina Pertamon huomiota herättävän soma, sekatekniikalla toteutettu kuvitus saa kirjan nimensä mukaisesti näyttämään muistikirjalta, johon on kirjattu oivaltavia mietteitä ja teipattu kasvien lehtiä kuivumaan sivujen väliin. ”Pelkän” kuvittamisen sijaan on oikeutettua puhua kuvan ja sanan onnistuneesta yhteispelistä, jossa tekijöiden ansiot ovat tasaveroiset.
Ystävä joella on vielä hitaampaa kirjallisuutta, jossa on jätetty tilaa sanojen ja lauseiden vastaanottamiselle. Tekstiä on niukalti, ja aukeamat rauhoittavat laajoilla kuvapinnoillaan. Pääosassa ovat luonnon ja ympäristön tarkkailu, niiden äärelle pysähtyminen ja vuodenaikojen vaihtelu.
Myös Reetta Niemelällä on runoilijataustaa, mutta tekstissä näkyy lisäksi hänen ekologian tuntemuksensa. Teoksen tarkka ja laaja luontosanasto onkin jo itsessään kaunista kieltä – kuin runoutta: ”Minun kotini on viimeinen talo ennen siltaa. Sillan alla on räystäspääskyjen pesiä ja lepakkojen päiväpiilo. Joki virtaa kohti merta.” Linnut eivät ole vain lintuja vaan eri lajeja: räystäspääskyjä, tilhiä ja nokikanoja.
Teoksessa on jopa maagisen realismin tuntua. Päähenkilöllä on mielikuvitusystävä joen pohjassa. Loppu jättää silti tarinan avoimeksi, ja jokihahmo jää salaperäiseksi, mikä on lastenkirjalle ihailtavan rohkea valinta, sillä liian usein aikuisilla on tapana selittää asiat pilalle.
Myös Metsämuistikirjassa mielikuvitusystäväksi tulkittavan Tuulipojan olemassaolo jää mysteeriksi. Silti teos on juonivetoisempi kuin Ystävä joella, joka rakentuu pitkälti vuodenaikojen varaan.
Kumpikin kuvakirja personoi luontoa ja molemmissa luonnon symbolina esiintyy ihmismäinen mutta samalla yliluonnollinen hahmo. Metsämuistikirjassa luonto saa muitakin ihmismäisiä piirteitä: ”Puun vihreä tukka hohtaa auringossa” ja ”Meidän talo on metsän kainalossa. Niin kuin metsä olisi talon äiti.”
Metsämuistikirja ja Ystävä joella pakottavat pysähtymään ja saavat lukijan parhaimmillaan myös tarkkailemaan ympäristöään, katsomaan sitä uudella tavalla.

Emmi Ketonen