Puutarhan ja kielen ituja

Tuhannenkymmentä perhosta on kokoelma Mari Mörön uusia ja aiemmin julkaistuja lastenrunoja. Teos jakautuu neljään osaan, joista kaksi ensimmäistä ovat teemallisesti yhteneväisiä. Kokoelma olisi kaivannut tiukempaa jäsentämistä, nyt se kurkottaa liiankin moneen suuntaan.

Aluksi runoillaan puutarhan ja niityn kauniista kukista. Toisessa osassa on runoja hyönteisistä ja muista kotipihan eläimistä. Runoissa ihastellaan luonnon kauneutta. Runokieltä ovat inspiroineet myös kukkien nimet ja hyönteisten hassut piirteet. Kukkien ja eläinten ominaisuudet näkyvät niin ikään oivaltavasti Mirkka Eskosen kuvituksessa.

Kaksi viimeistä osuutta jäävät kokonaisuuteen nähden irrallisiksi. Suurin kontrasti teoksen alun ja lopun välillä syntyy alkupuolen runojen hitaudesta, pysähtymisestä ja tarkkailusta sekä loppupuolen terävästä ja eteenpäin vievästä rytmikkyydestä. Siinä missä kokoelman alkupuolen runot keskittyvät enemmän sisältöön, niin loppua kohti rytmillisyys ja äänteellisyys ottavat vallan.

Toisen osion runoista suurin osa käsittelee nukkumaanmenoa: ne kertovat väsymyksestä ja kauniista unista. Kuvitus on pääosin levollista ja tukee näin runojen sanomaa, mutta paikoin liiallinen yksityiskohtaisuus tekee siitä jopa turhan virikkeellistä!

Viimeinen osa on hyvinkin riehakas. Nonsense-henkisissä runoissa äänteellisyys korostuu ja ne poikkeavat tyylillisesti ja sanastollisesti teoksen lähtöasetelmasta ja ehkä juuri siksi ne nousevat riemastuttavuudessaan kokoelman helmiksi.

Parhaimmillaan Mari Mörön runot ovat yksinkertaisuudessaan siroja. Saman vaikutelman synnyttävät myös Mirkka Eskosen mittakaavalla leikittelevät kuvitukset.

Emmi Ketonen