Peto irti

Mantikora on myyttinen hirviö, jolla on ihmisen kasvot ja leijonan keho. Suussaan sillä on kolme riviä hampaita ja sen suurinta herkkua on ihmisliha. Maria Turtschaninoffin varhaisnuorille suunnatussa romaanissa inhan otuksen tähtäimessä on nuoren Lin perhe: isä, pikkuveli Jonas ja Li itse.

Mantikora soluttautuu perheeseen Lin isän uuden naisystävän, Ninan, hahmossa. Li yrittää vihjata isälle, minkälainen olio Nina todellisuudessa on, mutta isä ei tajua vaaraa ollenkaan ja kuittaa tyttärensä huolen vaikeutena sopeutua uuteen tilanteeseen.

Li saa selville, että mantikoraa vastaan voi hyökätä yksisarvisen sarven avulla. Moisen erikoisvälineen hankkiminen ei ole aivan yksinkertainen juttu, mutta ymmärtäväisen luokanvalvojan ja avuliaan museotyöntekijän tuella Li onnistuu ponnisteluissaan.

Kauhugenreen lukeutuvassa teoksessa kierrokset kasvavat vähitellen kohti ratkaisevia tapahtumia. Liian lällyksi sisältöä ei voi ainakaan moittia, sillä huipennuksessa riittää palaneen lihan käryä, reiteen pureutuvia hampaita ja valtoimenaan suihkuavaa verta.

Tarinan voi halutessaan lukea kuvauksena uusperhedynamiikasta ja sen haasteista. Li ei halua hyväksyä perheeseen uutta jäsentä, kokee olonsa uhatuksi ja haluaa taistella muutosta vastaan. Hurjan kamppailun jälkeen koittava loppukohtaus on puhdistava, mutta tarina jää hiukan auki, eikä anna kovin selviä vastauksia siihen, miten tilanne perheessä jatkuu.

Turtschaninoff kirjoittaa napakkaa ja helposti ymmärrettävää, mutta ilmaisuvoimaista tekstiä. Lyhyet lauseet istuvat erinomaisesti jännittävään, vääjäämättömästi eteenpäin tikuttavaan tarinaan, jossa on sopivassa suhteessa sekä kuvailua että toimintaa.

Kokonaisuus on helposti lähestyttävä myös Peter Bergtingin kuvituksen ansiosta. Kauhutunnelmaan virittävää utuista ja tummanpuhuvaa kuvitusta on lähes jokaisella aukeamalla. Yhtä aikaa kutkuttavia ja puistattavan uhkaavia ovat varsinkin kuvat, joissa mantikora esiintyy ihmishahmossaan.

Marjo Jääskä