Pelkoa päin

Pipsa Pentin esikoiskuvakirjan juoni ja monet yksityiskohdat kiertyvät hauskasti saman aihealueen ympärille. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että tarinan pääosassa rapisee paperi!

Päähenkilö Lyyli on arka, omassa huoneessaan viihtyvä pikkutyttö, joka ajankulukseen piirtelee rohkeita prinsessoja. Eräänä päivänä paperikuninkaallisten perinteiset kahvikutsut on kuitenkin peruttu, sillä yhtä prinsessaa lukuun ottamatta kaikki muut ovat joutuneet nitojalla uhkailleen Paperi-Hukan kidnappaamiksi.

Lyyli lähtee yhdessä prinsessa Paperiinan ja Rouva Suodatinpussin kanssa jäljittämään kaapattuja, ja kolmikko ajautuu jännittävään seikkailuun, josta ei synkkiä metsiä, pelottavia petolintuja ja haisevia kaatopaikkoja puutu. Lopulta Lyyli pyydystää sankarillisesti Paperi-Hukan tarrapaperiin ja pelastaa prinsessansa.

Pentti onnistuu hämmästyttävällä tavalla kietomaan tarinaan monenmoiset paperiaihelmat sekä pelon voittamisen ja kekseliäisyyden teemat. Luovuutensa ja rohkeutensa löytänyt Lyyli taittelee jokialukseksi näppärän paperiveneen ja hyödyntää kiiltävää karkkipaperia kuun valoa heijastavana taskulamppuna. Ekologista viestiäkin saadaan mukaan, kun Paperi-Hukan vapaana riehumisen syyksi selitetään ympäristön roskaaminen.

Suurin osa paperisista yksityiskohdista varmasti aukenee lapsilukijoillekin, mutta muutamat vitsit luultavasti naurattavat enemmän aikuista. Paperiprinsessojen lempilauluiksi esimerkiksi paljastuvat suomirock-kappaleet Tahroja paperilla ja Paperitähdet.

Kirjan kollaasia ja piirrosta yhdistelevä kuvitus on hurmaava. Paperiprinsessat näyttävät aidosti lasten tekemiltä ja kuvien korostunut kaksiulotteisuus tukee paperi-ideaa loistavasti. Pidän paljon myös hauskoista typografisista jipoista, joilla korostetaan tarinan tapahtumia ja käänteitä. Hyppäämistä esimerkiksi painotetaan sijoittelemalla yksittäiset sanat eri riveille ja hirmuiselle karjahdukselle annetaan puhtia heittämällä se lukijan silmille vahvasti lihavoituna.

Marjo Jääskä