Palvelukseen halutaan taikaolentojen pelastaja

Reetta Niemelän aluevaltaus fantasiaromaanin puolelle on onnistunut. Trilogiaksi suunnitellun Mustan Kuun majatalon ensimmäinen osa leiskauttaa esiin niin vastustamattoman kaartin taikaolentoja, että lukija on päähenkilö Saimin tavoin valmis liittoutumaan heidän kanssaan.

Mustan Kuun majatalo ilmaantuu tyhjästä eräänä toukokuisena yönä Sinimäen kaupunkiin. Siitä tulee Saimin ja hänen eläinlääkäri-isänsä koti, mutta samaan aikaan se tarjoaa turvapaikan salaväkeläisille, joilla alkaa olla tukalat oltavat ihmisten hyödyntämässä maailmassa.

Saimi kuuluu niihin ihmisiin, salamieliin, jotka pystyvät näkemään salaväkeläisiä, hiisiä, koirankuonolaisia, ilkinakkeleita, yksivarpaisia ja -sarvisia. Niemelän taikaolennot ovat osittain kansanperinteestä ja mytologioista tuttuja, osittain uusia luomuksia, yhtä kaikki huolellisesti luotuja ja luonnehdittuja. Katri Kirkkopellon kuvitukset antavat näille olioille sykähdyttävän hahmon, ja hänen miljöökuvansa luovat juuri oikeanlaisen tunnelman.

Kirjassa turvaudutaan yksinkertaiseen ihmisen ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävien salaväkeläisten vastakkainasetteluun. Saimin kohtaamat toinen toistaan ihmeellisemmät taikaolennot peilaavat luonnon moninaisuuden uhanalaisuutta. ”Ilman majatalon turvaa olemme vain nälkäisiä kulkureita ihmisten julmassa maailmassa”, kyklooppi toteaa. Asetelma on kuitenkin toteutettu niin rikkaalla tavalla, että fantasiannälkäinen lukija saa varmasti hykerryttäviä hetkiä maailmojen välisen jännitteen keriytyessä auki.

Saimin on siis tarkoitus olla jälleen uusi ihmelapsi, jonka selvänäköisyys ja päättäväisyys pelastavat luonnon ja sen henget. Salaväkisten ”tytöntylleröksi” nimittämä Saimi ei kuitenkaan antaudu oikopäätä salaväkisten agendan palvelukseen – eikä liioin määriteltäväksi: kuvituksen perusteella hän voisi olla yhtä hyvin myös poika.

Trilogian avausosassa fantastisen todellisuuden luonteesta jää vielä paljon auki, mutta uhat ja haasteet on viritetty riittävän jännittävälle tasolle. Pidin lopetuksen suvantovaiheesta, joka osoitti, ettei sarjan osaa tarvitse aina päättää cliffhangeriin.

Maria Ihonen