Pääroolissa dialogi

Elina Kilkku on helsinkiläinen kirjailija ja teatteriohjaaja. Hän on työskennellyt monipuolisesti nuorten teatteri-ilmaisun parissa ja kirjoittanut useita suosittuja lasten- ja nuortennäytelmiä. Diskopallomeri sisältää lähes sata yläkouluun sopivaa pienoisnäytelmää. Draaman aihetta kohtauksiin ammennetaan nuorten arkielämää koskevista asioista, usein komediallisin keinoin.

Mukana on Kilkun aiemmin esitettyjen näytelmien lisäksi myös hänen varta vasten kokoelmaan kirjoittamia uusia tekstejä. Näytelmät esittelevät erilaisia tyylilajeja, esimerkiksi Shakespeare-pastissien lisäksi elokuvien kliseitä hyödyntäviä näytelmiä ja spoken word -runoutta.

Kilkun näytelmät hyödyntävät perinteisiä draaman keinoja, joista tärkeimmäksi nousee dialogi eli henkilöiden välinen vuoropuhelu. Monet kohtaukset kärjistyvät konfliktin kautta yhteisymmärrykseen tai komedialliseen sekaannukseen, jossa voittopuolelle jää aina teini-ikäinen päähenkilö ja naurunalaiseksi tai kritiikin kohteeksi joutuu aikuinen, opettaja tai vanhempi. Tekstit eroavat toisistaan lähinnä esittäjämäärän suhteen, mutta Kilkku neuvoo jokaisen näytelmän alussa olevassa ”käyttöohjeessa” myös siitä, miten rooleja voi tarvittaessa muokata sopimaan eri kokoisille tai muuten erilaisille ryhmille. Muutamat näytelmät mahdollistavat tarvittaessa jopa satapäisen esiintyjäjoukon, sillä ne sisältävät esimerkiksi jo antiikin näytelmistä tuttua kuoron käyttöä.

Joulu- ja kevätjuhlien ohjelmanumeroiksi alun perin tarkoitetut opettavaisiksi tai jopa uskonnollisiksi mielletyt koulunäytelmät saavat Kilkun käsittelyssä traditionsa puitteissa reippaan ravistelun, kun aiheiksi nousevat kaverisuhteiden, ihastumisen ja koulumaailman lisäksi myös nuoria koskettavat yhteiskunnalliset teemat kuten mielenterveys, sukupuoliroolit ja taloudellinen eriarvoisuus. Lisäksi mukana on näytelmiä raskaista teemoista (esim. alaikäisen seksuaalinen ahdistelu, homofobia sekä ilmastoahdistus).

Monet kokoelman kohtaukset ovat sävyltään kevyitä ja helposti pureskeltavia. Ne on myös helppo näyttämöllistää, joskin muutamien kohdalla tekisi mieli kyseenalaistaa yläkoulun kontekstissa tarpeettomat sisältövaroitukset ja asioiden perusteellinen auki purkaminen.

Koulunäytelmä-sanaan on saatettu aiemmin liittää opettavaisuuden aspekti, jonka sudenkuopat saarnaavuuden ja osoittelevuuden osalta Kilkun pienoisnäytelmät onneksi ansiokkaasti välttävät. Näytelmiä lukiessa mietin silti, miten kohtaukset todella resonoisivat oikeassa käyttöympäristössään, todellisen kohdeyleisönsä eli nuorten katseen alla – koululuokassa tai kevätjuhlan ”loppukevennyksenä”.

Iira Halttunen