Oikeita mörköjä

Kun lapsi herää yöllä, vanhemmat vakuuttavat, ettei mörköjä ole, ja kehottavat jatkamaan unia ihan
turvallisin mielin. Mutta entä jos vanhemmat eivät puhukaan totta?

Eräänä yönä Leo herää ja näkee jotain todella kummallista: Isä varustautuu köysikiepillä ja jättivasaralla,
äiti kiinnittää vyöhönsä samuraimiekan. Sitten vanhemmat lähtevät ulos. Pihalle hiivittyään Leo näkee kauhukseen ulkona mitä hirveimpiä kummajaisia, joiden kanssa hänen vanhempansa taistelevat kuin jossakin elokuvassa. Leokin on vaarassa, mutta vanhemmat saavat hänet suojaan. He kertovat, että koska Leo nyt tietää asiasta, hänenkin on ryhdyttävä taistelemaan. Heidän on joka yö puolustettava kotiaan ja yön kauhuista mitään tietämätöntä Leon pikkusiskoa, Lumia.

Yön olennot eli hereiset kerääntyvät erityisesti sinne, missä on lapsia. Toisaalta niitä tulee yhä enemmän silloin, kun niitä vastaan taistellaan. Hirviöitä on monenlaisia, osa niistä on kuin villieläimiä. Vaarallisin on Leidi, joka pystyy tekemään päätöksiä.

Leon paras ystävä Kiril haluaisi tietää, mistä on kysymys, kun Leo on aina väsynyt. Kiril arvelee Leon pelaavan jotain uutta peliä ja loukkaantuu, kun Leo kieltäytyy kertomasta. Mutta Leo ei mitenkään voi kertoa, sillä se joka tietää, ei voi enää olla tietämättä, ja jos tietää, joutuu mukaan jokaöiseen taisteluun, ja sitä Leo ei ystävälleen halua.

Siri Kolun uutuus käsittelee jännittävällä tavalla mahdollisuutta, että öiset pelot ovatkin totta ja yön mörköjä vastaan voi taistella asein. Lukija voi myös pohtia sitä, mikä oikeastaan on rohkeutta ja millaista
on tosi ystävyys. Hereiset aloittaa trilogian, ja kirjan lopussa vihjataankin tuleviin yllätyksiin. Johanna Lumpeen tapa kuvata ihmiset ja hirviöt eri tyyleillä on mielestäni erityisen onnistunut: hirviöt ovat enimmäkseen hiukan epämääräisiä, joten lukija voi kuvitella kuvaan itse hiukan lisää, mutta kuvat eivät itsessään aiheuta silti painajaisia.

Merja Leppälahti