Nostalginen runotuulahdus

Taikavuosi on ihmeellinen tuulahdus vuosikymmenien takaa. Tove Jansson on tehnyt sen kuvat jo 1940-luvulla postikortteja varten. Jokainen kuukausi on saanut oman kuvansa, ja niihin Hannele Huovi on noin 70 vuotta jälkeenpäin riimitellyt runot.

Joskus kuvista kirjoittavat jäävät kuvan vangiksi. Teksti ei lähde lentoon, vaan jää räpistelemään siipirikkona. Niin ei ole käynyt Huoville, joka varmoin ottein saattelee runonsa siivilleen. Pääosa runoista on itsenäisiä ja toimivia. Tosin osassa on jo tasarytmistä ja vanhahtavista sanavalinnoista johtuen herttaisen vanhanaikainen sävy. Kirnuvoi ja raappahousut istuvat nostalgisiin kuviin hyvin, mutta nykylapselle ne ehkä täytyy selittää. Vaan sitten selitetään ja sanavarasto karttuu.

Kokoelmassa on vain 12 runoa, mutta variaatiota löytyy. Osa on lempeän tunnelmoivia ja hitaita, kuten joulukuun runo Juuren alla. Osassa taas intoudutaan hauskaan sanakieputteluun, kuten vaikkapa Ketkuja kettuja -runossa, jossa heli-peli-ketut elelevät pelaamalla, hummaammalla ja pummaamalla. Sammakkomuorilla on myös täysi työ kur-nuttaessaan tuttua juttua ja koittaessaan hoitaa villejä poikiaan vedessä. Tehokeinojen joukosta löytyy siis myös onomatopoeettisuus.

Janssonin kuvat ovat äkkiä katsottuina arvoiltaan sovinnaisia, 1940-luvun alkupuolen postikorteille tyypillisiä. Äidit hoitavat lapsia ja kutovat sukkia, tytöt ovat sieviä ja kutovat myös. Erityisesti eläinkortit ovat kuitenkin kiehtovia ja värimaailma on tavattoman kaunis. Niissä on myös jotain arvoituksellista. Jotain, joka houkuttelee tarinankertojaa. Miksi ihmeessä frakkipukuinen ilves istuu puussa? Mitä hiirityttö lukee anjovispurkissa? Olen myös löytävinäni korteista Toven omakuvan, kun pellavapäinen tyttö punaisessa leningissä niiaa sievästi auringonkukalle.

Kirjan takakannessa Taikavuotta mainostetaan lahjaksi kaikenikäisille lukijoille. Voikin olla, ettei kokonaisuus houkuttele kaikkia nuoria kuulijoita, vaan nostalgia puree paremmin ikäihmisiin. Mikään ei kuitenkaan estä kokeilemasta, helpostikos merihiirten hurja elämä sieppaa pienenkin kuulijan mukaansa.

Mervi Heikkilä