Norsu, joka sivistyi

Perheessämme luettiin 1980-luvulla Babar-kirjoja niin paljon, että teksti on syöpynyt muistiini lujasti, mikä asettaa melkoisen haasteen käsillä oleville suomennoksille. Kyseessä olivat WSOY:n julkaisemat yhteislaitokset Babar 1 ja Babar 2, joissa oli neljä kirjaa kummassakin. Ensimmäisen kokoelman suomensi L. Aro ja toisen Satu Waltari. En ole tutustunut vuodesta 1988 lähtien julkaistuihin Sanna Uimosen käännöksiin.

Histoire de Babar oli ilmestyessään vuonna 1931 käänteentekevä uudistus kuvakirjan lajityyppiin. Naivistiset kuvat heleine väreineen vetosivat lukijoihin ennennäkemättömällä tavalla. Kuvailmaisu otti käyttöön uusia mahdollisuuksia, esimerkiksi näyttäessään Babarin hissiseikkailun kolme eri vaihetta samalla sivulla.

Babar on norsunpoikanen, jonka idyllinen lapsuus päättyy ilkeän metsästäjän luotiin. Paetessaan metsästäjää Babar löytää kaupungin ja rikkaan vanhan rouvan, joka ”pitää kovasti pikkuisista norsuista”. Babarin olemus muuttuu aikuisemmaksi ja ihmismäisemmäksi rouvan rahoittamien vaatteiden myötä. Sivistyttyään kaupungissa Babar palaa norsujen pariin ja jakaa vaatteita ja sivistystä niiden kuninkaana.

Koska kyseessä on Afrikka, Babar-kirjoja on arvosteltu kolonialismista. Babarin tarinan on tulkittu myös yksinkertaisesti kertovan lapsen kasvusta aikuiseksi. Oman kokemukseni mukaan lapset nauttivat kertomusten absurdista tapahtumien kulusta ja eläinsadun ikiaikaisesta lumosta.

Marja Luoma on ratkaissut koloniaalisesti arveluttavat kohdat puhumalla ”ihmissyöjien” sijaan ”nälkäisistä metsästäjäheimolaisista”. Kuvat mustista villeistä, jotka eivät osaa pukea länsimaalaisia vaatteita oikein päälleen, puhuvat kuitenkin omaa kieltään.

Art House on nimittäin julkaissut uudet painokset kuvitukseltaan alkuperäisenä. Verrattuna WSOY:n 1980-luvun painoksiin on tapahtunut sekä lisäyksiä että poistoja. Norsujen ja sarvikuonojen sota puuttui vanhasta laitoksesta. Sen sijaan kokoelma-Babareissa on lisäyksiä, jotka ovat luultavasti Jeanin pojan Laurent de Brunhoffin piirtämiä. Joitakin näistä episodeista jää kaipaamaan, vaikka ne siis eivät olekaan alkuperäistä kerrontaa.

Kuinka sitten kävi päähän syöpyneille teksteille uutta käännöstä lukiessa? Kovin huomattavia merkitysmuutoksia ei ollut vaan asian kuin asian voi sanoa toisin. Lapsille lukemissani käännöksissä on ehkä onnistuttu paremmin tuomaan lakoniseen ilmaisuun tunnetta. Uusissa taas pyritään ilmeisesti suurempaan uskollisuuteen alkutekstille.

Peruste Babarien uusille laitoksille on ehdottomasti alkuperäisen kuvituksen ja hyvän painojäljen arvostuksessa. Käännökset eivät tuo lukukokemukseen erityistä uutta.

Maria Ihonen