Mytologiaa, shamanismia, oman tien etsintää

9789510449844_frontcover_final

Meri Luttinen: Myrskynsilmä, WSOY 2020, 397 s.

Myrskynsilmä on Meri Luttisen fantasiaromaani tytöstä, josta tulee voimakas tietäjä. Kirja käsittelee hyvin ulkopuolisuuden kokemusta ja erilaisuuden pelkoa. Luttisen esikoisteos on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta se voisi yhtä hyvin olla suunnattu aikuisille.

Kirjan maailma on saanut vaikutteita rauta-ajan Suomen mytologiasta ja kulttuurista sekä saamelaisesta shamanismista. Kustantajan kuvaus kirjasta ”historiallisena” fantasiaromaanina on silti liioiteltu, koska tapahtumat eivät sijoitu Suomeen ja tarinamaailmassa on myös paljon eroavaisuuksia historialliseen Suomeen.

Pienessä kylässä asuva Kainu osallistuu aikuisuusriittiin. Hän saa kuulla olevansa ennen kuulumattoman voimakas parantaja ja tietäjä eli tietiä. Tavallinen elämä ei ole enää hänelle mahdollinen. Kylän oma tie­tiä ottaa Kainun oppilaaksi, mutta tyttö ohittaa hänet pian taidoissaan. Muut alkavat pelätä ja hylkiä Kainua. Hän joutuu läheisen pettämäksi ja jättää kylän. Matkallaan hän löytää tukijoita, mutta myös vaarallisia vastustajia ja houkutuksia.

Tarina tavallisesta nuoresta, joka saa tietää olevansa erityinen ja pelastaa maailman, on tuttu monista kirjoista. Meri Luttisen kyky kuvata teoksen pääteemoja, kuten petosta, ulkopuolisuuden kokemusta ja erilaisuuden pelkoa tunteita herättävällä ja silmiä avaavalla tavalla, erottaa kuitenkin Myrskynsilmän monista muista fantasiaromaaneista. Teemoja on kuvattu eri näkökulmista. Petos saa aikaan paitsi vihaa pettäjää kohtaa, myös epäluuloa muiden ihmisten aikeista. Henkilöt eivät jakaudu puhtaasti hyviin ja pahoihin. Kainu joutuu yhteisönsä pettämäksi, mutta saa kohdata myös oman pimeän puolensa. 

Vaikka tarina tapahtuu fantasiamaailmassa, se käsittelee myös monia nykypäivän ongelmia. Esimerkiksi kokemus ulkopuoliseksi jäämisestä on samaistuttava kaikille kiusatuiksi joutuneille.  Myrskynsilmä voi saada lukijan pohtimaan näitä teemoja laajemmin.

Emma Kaukiainen

Teostyyppi:
Kustantaja:
Onnimanni-numero: