Mysteeriseikkailussa lähihistoriaa ja yliluonnollisia aineksia

Etunimikaimat Satu Kontinen ja Satu Rämö aloittavat varhaisnuorille suunnatun Satujen saaret -sarjan. Kontinen on entuudestaan tuttu lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatuista kuvituksistaan, ja Rämön Islantiin sijoittuvat dekkarit ovat muutamassa vuodessa saavuttaneet suuren suosion.

Sarjan avausosassa serkukset Satu ja Saga seikkailevat kesäisen Lauttasaaren Lottalehdossa, jossa heidän vaarinsa remontoi ränsistynyttä kesämajaa. Tytöille etäiseksi jäänyt vaari vaikuttaa salailevan jotakin, ja majalla tapahtuu öisin merkillisiä asioita. Tytöt päättävät selvittää, mistä kaikessa on oikein kyse.

Kirjan Satu ja Satu Kontinen asuvat Lauttasaaressa, kun taas Saga asuu Rämön tavoin Islannissa. Suomen luontoa kuvataan kansainvälisten lastenkirjaklassikoiden tapaan romanttisesti, ja esimerkiksi kukkien väriloistoa kuvataan runsaasti. Satu ja Saga näkevät Lauttasaaren pusikoissa keijukaisia ja tavallisessa arjessa taikaa, aivan kuten L. M. Montgomeryn Anna ja Emilia. Satun kotiväki varustaa tytöt seikkailuun runsailla eväillä, mikä puolestaan muistuttaa Enid Blytonin Viisikko-sarjaa.

Aikuiselle lukijalle viittaukset klassikoihin ovat nostalgisia, mutta nykyajan nuorta lukijaa ajatellen kirjan lapsikuva tuntuu toisinaan vanhanaikaiselta. Satu ja Saga puhuvat kypsästi, mutta muistuttavat silti topeliaanisia viattomia lapsia, jotka elävät lähellä luontoa. Samaan aikaan päähenkilöt esitetään kuitenkin itsenäisesti toimivina varhaisnuorina, jotka ratkovat vaarin ja kesämajan mysteeriä toisaalta mielikuvituksen mutta myös älyllisen päättelyn avulla.

Lottalehdossa mielikuvitus näyttäytyykin voimavarana, joka mahdollistaa maailman kauneuden näkemisen. Lapsuuden uskoa ei kuvata heikkoutena, josta tulisi luopua mahdollisimman pian ja aikuistua. Kontisen yksityiskohtaiset kuvitukset täydentävät tarinaa ja tarjoavat vaihtoehtoisen näkökulman arkisesti selitettävissä oleville tapahtumille. Kuvituksissa saaren miljööseen sekoittuu yliluonnollisia elementtejä, ja historia lomittuu nykyaikaan.

Vaikka Lottalehto uppoaakin ajoittain liian syvälle kukkaiskuvaukseen, samalla se on tunnelmaltaan vetävä. Mukana on myös sopivasti rauhallisempaa kuvausta. Tapa, jolla lähihistorian sotamuistoja ja paikallishistoriaa käsitellään, sopii jo alle kymmenvuotiaille ja hieman vanhemmillekin lukijoille. Historiallinen mysteeri ja yliluonnollisuus toimivat luontevasti yhdessä, ja on helppo uskoa, että sarja jatkuu seuraavassa osassa vaikkapa islantilaisen tulivuoren juurella.

Nita Mäenpää