Muutosten pyörteissä

Yläkoulun aloittaminen tuo nuoren elämään roppakaupalla muutoksia: uusi koulu, uudet opettajat ja uudet luokkakaverit. Tätä jännittävää vaihetta elää Veera Salmen kirjoittaman ja Emmi Jormalaisen kuvittaman nuortenkirjan teinityttö Fiona.

Tyttö aloittaa seiskaluokan uteliaana ja toiveikkaana, mutta pian koulunkäynti alkaa tuntua raskaalta. Oppitunneilla on rauhatonta, kavereihin tutustuminen takkuaa ja koulun käytävillä joutuu isompien oppilaiden tönimäksi. Oloa kurjistaa entisestään se, että rakas isoveli on vastikään muuttanut omilleen, ja Fiona joutuu pärjäämään öisten haamujen kanssa aivan yksin.

Vähitellen yläkouluelämä tulee tutummaksi ja jo ennen joulua Fiona on löytänyt oman kaveriporukkansa. Yhdessä tytöt viettävät ”vauvapäivää” HopLopissa, vertailevat isien käyttämiä hölmöjä sanontoja ja jakavat keskenään kipeimmätkin salaisuudet.

Salmi tavoittaa hienosti yläkoulun alkuun liittyvät hankaluudet. Erityisen paljon pidän siitä, että vaikeudet esitetään osana normaalia uuteen sopeutumisen prosessia. Fiona aavistelee itsekin, että myös muilla on vaikeaa, mutta kukaan vaan ei puhu asiasta. Ilahduttavaa on sekin, että tytöllä on ympärillään tukiverkkoja: äiti huomaa Fionan ahdistuksen ja vanha ystävä Kirsikka maanittelee tulemaan takaisin kouluun.

Vaivihkaa otetaan kantaa myös uutisiin, jotka julistavat teini-ikäisten rappiota. Kirjassa muistutetaan, että vaikka tutkimusten mukaan nuorten kunto rapistuu, lukutaito on heikko ja mielenterveysongelmat räjähtäneet käsiin, myös toisenlainen näkökulma on mahdollinen: ”tytöt on mahtavia, heillä on mieletön elämä edessään”.

Yläkoulun tuoman arkielämän mullistuksen lisäksi teini-ikä on myllerrysten aikaa muutenkin. Fiona kaipaa lapsuuden puuhiin, vaikka yrittää uskotella itselleen, ettei yläkoululaisen kuulu enää leikkiä. Ystäväporukalla riittää pohdittavaa myös alkavissa tai jo alkaneissa kuukautisissa.

Teoksesta tekee erityisen kiinnostavan kuvan ja sanan tiivis liitto. Jormalaisen vahvapiirteinen, pelkistetty kuvitus ei vain tue tarinaa, vaan osallistuu sen kertomiseen esimerkiksi sarjakuvan keinoin. Tyylikkäästi toteutettuja ovat myös kohdat, joissa virkkeen alku täydentyy kuvalla. Kulunut sanonta yhdestä kuvasta ja tuhannesta sanasta tulee mieleen vaikkapa aukeamalla, jossa vertaillaan Fionan todellista ja unelmien luokkaa.

Kuvituksen iso osuus tukee osaltaan teoksen helppolukuisuutta. Samaan tähtää kohtuullisen iso fonttikoko, väljä taitto sekä tekstin jaksottaminen tyhjien rivivälien avulla. Kirja tuntuu mukavan helposti lähestyttävältä, mutta ei kuitenkaan liian lapsekkaalta teini-ikäisen luettavaksi.

Marjo Jääskä