Mitä on oikea kaipuu?

Helmien laulu, kultapyrstöjen leikki, ruusuhait, poimuraidat ja piikkietanat… Ahvenanmaalainen Karin Erlandsson luo kiehtovaa maailmaa neliosaisen Taru Silmäterästä -sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa.

Yksikätinen Miranda on helmenkalastajista parhain. Miranda ja hänen isänsä asuivat pohjoisessa puunhakkaajina ja tulivat kesäisin etelään helmenkalastajiksi. Merenpohjan helmet viedään kuningattarelle, joka palkitsee runsaskätisesti sen, joka tuo Silmäterän, niistä arvokkaimman. Mirandan isä on kadonnut etsintämatkalla. Kun Miranda päättää lähteä Silmäterän hakuun, seuraan takertuu hilpeä puhelias Sirkka.

Siinä missä helmenkalastaja sukelsi siniseen mereen, jatko-osassa Miranda tähyää pohjoisen smaragdilatvasta talven pehmeää lunta.

Helmen etsijät tuhon tielle ajavasta tarinasta tulee mieleen 1940-luvun klassikko, John Steinbeckin Helmi. Sarjan toinen osa on kuin Hitchcockin Linnuista, kun päivytharakat hyökkäävät!

Linnunkesyttäjä jatkaa Mirandan kehityskertomusta. Hän ei tiedä etelästä lähtiessään, mitä oikeasti tulee kaipaamaan. Ensin hän yrittää eristäytyä, mutta tajuaa vihdoin avun ja ystävyyden arvon, kun edessä on uusi Silmäterän etsintämatka.

Helmenkalastajan ensimmäisen painoksen kansi on vaisu, vaikka Tuuli Toivolan kuvitus muuten onnistuu, eikä sarjaan kuulumista mainita. Sami Saramäen kansikuvat Linnunkesyttäjässä ja avausosan toisessa painoksessa ovat osuvampia.

Erlandsson on aiemmin kirjoittanut aikuisille. Nyt hän osoittaa taitonsa kirjoittaa myös nuorille. Helmenkalastaja voitti Schildts & Söderströmin lastenromaanikilpailun. Se sai myös tänä vuonna jaetun Runeberg Junior -palkinnon ja on Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon toinen Suomen ehdokas.

Helmenkalastajan kään­tä­mi­sestä viroksi on jo sovittu. Odotan kiinnostuksella jatkoa.Miltäköhän vehnäorvokkipuuro maistuu?

Yrsa Rekola