Mielikuvitusken ja tarinoiden taikaa

Punaista kantta vasten hohtelevat kultakirjaimet ”Pikku prinsessa”, ja taustalla kiemurtelevat kasviaiheet, joiden välistä kurkistaa muutama ihmishahmo ja hattupäinen apina. Art Housen uusi laitos Frances Hodgson Burnettin klassikkoromaanista on sellainen kirja, jonka haluaa omaan hyllyyn jo sen ulkonäön vuoksi. Kaunis kansitaide on Anna Bondin käsialaa.

Kannet kätkevät sisäänsä uuden käännöksen vanhasta, tutusta tarinasta. Kaisa Rannan uusi raikas suomennos kertoo Sara Crewen tarinan täysin lyhentämättömänä. Aiempi Toini Swanin suomennos vuodelta 1912 on ainakin hieman lyhennetty.

Pikku prinsessa hyödyntää ryysyistä rikkauksiin -aihelmaa omalla tavallaan. Päähenkilö Sara on Intiassa varttunut rikkaan isän äiditön tytär. Tarinan alussa hän saapuu Englantiin sisäoppilaitokseen, jossa tyttöä ihaillaan ja kohdellaan kuin pikku prinsessaa. Kun saapuu uutinen isän kuolemasta ja vararikosta, Saran asema muuttuu hetkessä. Hänestä tulee palvelija ja nukkumapaikka vaihtuu kovaan sänkyyn koleassa ullakkokamarissa. Onko Saran uusi asema kuitenkaan lopullinen? Ullakkokamariin alkaa ilmestyä kauniita ja ylellisiä tavaroita yksi toisensa jälkeen. Kukakohan niitä loihtii?

Tarina alleviivaa tasa-arvoa ja sitä, että on vain sattumaa, kenet onnetar on sijoittanut hyvään asemaan, kenet huonoon. ”Ihmisille sattuu kaikenlaista aivan sattumalta”, Sara sanoo ja jatkaa: ”Minulle on sattunut paljon kaikkea mukavaa.” Sara käyttäytyy sekä rikkaana että köyhänä johdonmukaisen ystävällisesti kaikkia kohtaan, olipa kyse vauraista opiskelutovereista tai palvelijatyttö Beckystä. Sisäoppilaitoksen johtajatar puolestaan suhtautuu Saraan täysin eri tavalla rikkaana kuin köyhänä.

Sara muistuttaa lukijaa mielikuvituksen mahdista ja tarinoiden taiasta. Mielikuvitus osoittaa voimansa erityisesti, kun elämä näyttää nurjan puolensa. Silloin kyky kuvitella on paitsi suuri lohtu niin myös selviytymiskeino. Saran hahmo vie ajatukset valtameren toiselle puolelle erään toisen mielikuvituksen voiman niin ikään tuntevan tyttökirjasankarittaren luokse. Itselleni Pikku prinsessan parasta antia onkin se, että saatan löytää päähenkilöstä heijastuksia lempikirjallisuushahmostani, L. M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta, ja lukea tarinoita toisiaan vasten.

Pikku prinsessassa on herttaista vanhan ajan tyttökirjahenkeä ja kirkasotsaista idealismia. Tarina tuntuu hieman naiivilta ja epäuskottavalta, mutta haittaako se? Aina on hyvä muistuttaa, että hyväsydämisyys kantaa hedelmää ja kaikki voi kääntyä hyväksi – taikuutta voi olla myös tosielämässä.

Anna Pölkki