Mielikuvituksen ja kielen juhlaa

Aino-Maria Kankaan kirjoittama ja Emmi Jorma laisen kuvittama Sänkymönkiäisen pyjamapäivä vie nimellään, kansikuvallaan ja ensimmäisillä runoillaan lapsiperheen arkeen ja uuteen aamuun heräilevän taaperon todellisuuteen. Lukija saa kuitenkin yllättyä – positiivisesti.

Muutamien aukeamien jälkeen runot singahtavat arkitodellisuudesta täysin toiseen suuntaan. Mukaan tulee mielikuvitus ja leikki. Pääsen nauttimaan sellaisesta lastenrunouden riemujuhlasta, josta aikuislukijana iloitsen. Kun sänkymönkiäinen – metafora juuri heränneestä konttaavasta lapsesta – on heräillyt ja pukeutunut, mielikuvitus saa siivet. Lukija pääsee jumppapupujen jumppapallojumppaan, kauheuskilpailuun, hulinakulinaristien kokkikisaan sekä kuuntelemaan ufofanfaaria.

Kankaan kieli on hämmästyttävän rikasta ja kekseliästä. Hän saa sanat taipumaan uusiksi ja vinkeiksi. Koen olevani kuin kielellisen ilo tulituksen äärellä. ”Sukujuhlat”-runosta löytyy esimerkiksi sanat pumpulipallopömpeli sekä kekkerilankakukkura. Toisessa runossa minua naurat taa hämähäkkiukki, joka käkättää: ”Pelekääkkö nää ötökkää?”. Toisinaan sanoista rakentuu äänteellisesti ja onomatopoeettisesti niin luovia säkeitä, että minun on ponnisteltava saadakseni niistä selvää. Takeltelen sanoissa kuin lukemaan opet televa.

Vaikka kielessä on paljon uutta ja omaperäistä, tyylin takana on kaikuja kalevalaisesta kansanrunoudesta, mistä syntyy kiinnostava kontrasti. Aloitusruno vie vahvasti kalevalaisiin tunnelmiin niin sanavalinnoillaan kuin toisteisilla rakenteillaan: ”Ison luokse kohta kömpii / polvivuorten viertä / tuhisevan tuulen ali / tyynyn kulmaan kiertää. / Siihen sopii sykkyräinen / pikkupötkö pökkyräinen / sänkymönkiäinen”.

Jormalaisen kuvitus tukee tyylillään runojen luovaa ja veikeää maailmaa. Pastelliset kuvat ovat yhtä aikaa sekä herkkiä että voimakkaita. Ääriviivat ovat välillä vahvoja, kuin paksulla väriliidulla piirrettyjä, toisinaan hentoja ja runollisia. Tyyli on melko pelkistetty, mutta silti yksityiskohdista löytyy paljon oivallettavaa.

Monitasoinen teos tarjoaa iloa sekä pienille että isoille. Lukiessani löydän itsestäni sekä nauravan ja riemastuneen lapsen että analyyttisen kirjallisuustieteilijän. Hyvä esimerkki monitasoisuudesta on omenassa asuvasta Ono-madosta kertova runo, jonka pitkän pohdinnan jälkeen oi vallan käsittelevän onomatopoetiikkaa. Lastenrunoon on kätketty älyllinen haaste aikuiselle – kuin siemen omenaan.

Anna Pölkki