Luihin ja ytimiin menevä kuvakirja

Kun Teo murtaa kätensä, hänelle selviää, että hänen sisällään asuu luuranko. Poika juoksisi karkuun, jos voisi, mutta itseään ei voi paeta. Huoli yltää äidin mahassa asuvaan pikkuveljeenkin: mitä jos tämä näkee äidin luurangon ja on peloissaan?

Malin Klingenbergin ja Maria Sannin kuvakirja Luuranko kaivautuu luihin ja ytimiin.

Teo oppii, että ilman luurankoa olisimme vain pussillinen lihaksia. Kirja avaa jännittäviä tilanteita monella tavalla: lääkärin katse on samanlainen kuin naapurin koiralla ja pimeässä huoneessa tarvitsee olla yksin vain sen verran, kuin luurangon kuvaaminen vaatii – siis sellaisen pelottavan luurangon, jota Teo säikähti alun perinkin. Kaikkien olentojen sisällä asuu ihan samanlainen luuranko vaatteista ja ihonväristä riippumatta ja kun meitä ei enää ole, on meidän luurangoistamme seuraa toisilleen.

Monipuolinen ja yksityiskohdillaan ilahduttava kuvitus kuljettaa tarinaa miljööstä ja tilanteesta toiseen, joten lyhyet, Teon fokalisoimat tekstit koostuvat lähinnä hänen havainnoistaan sekä ajatuksista ja dialogista muiden kanssa. Ratkaisu on onnistunut: kertomisen sijasta kirja todellakin näyttää ja tarjoaa samalla tilaa monenlaisille kysymyksille aina lempinaamiaisasuista pelkotiloihin ja huvipuistoretkistä kuolemanjälkeiseen elämään.

Erityisen lumoava on viimeisen aukeaman röntgenkuva, jossa luurangot viettävät aikaa puistossa; tunnelma on samalla tavalla lempeä kuin Hugo Simbergin puutarhassa. Miltä luuranko näyttää liukumäessä? Mitä eroa on ihmisen ja koiran luurangoilla? Nykyajan viihdekulttuurissa marinoituneille lapsille luuranko lienee tuttu hahmo ensisijaisesti Halloween-juhlien kauhugalleriasta. Luuranko purkaa pelkoja ja selvittää lapsentasoisesti ja lasta kunnioittavasti, mistä meidät kaikki on tehty ja mitä meistä jää, kun aika meidät jättää.

Jaana Ristimäki