Liittyisinkö rakkauskerhoon?

Suomessa on parin vuoden aikana  herätty julkaisemaan entistä enemmän sarjakuvia, joiden ensisijaisena kohderyhmänä ovat teini-iän kynnyksellä olevat tytöt. Nyt samaista lukijakuntaa ilahduttaa tanskalaisten Sabine Lemiren ja Rasmus Bregnhøin albumi Mira: ystäviä, ihastuksia, elämää. Se kuuluu Otavan Sarjis-sarjaan, jossa on julkaistu tuoreehkoa kotimaista ja ulkomaista lastensarjakuvaa. Lemiren aikaisempaa tuotantoa ei ole käännetty suomeksi. Hyväntuulisesti ja ilmeikkäästi sarjakuvan kuvittanut Bregnhøi on tullut jo tutuksi mm. Peter Nordahlin Ib-koiran seikkailuista kertovien kuvakirjojen kuvittajana.

Sarjakuva seuraa vuoden ajan Miran ja hänen lähipiirinsä elämää, jota päähenkilö dokumentoi päiväkirjaansa ja Instagram-tililleen. Keskeisenä teemana on tasapainottelu lapsuuden ja nuoruuden välisellä ”ei-kenenkään-maalla”. Ennen syntymäpäiväjuhlia on syytä siirtää lelut varmuuden vuoksi pois näkyvistä ja isommaksi itsensä tuntevat luokkakaverit saattavat tuhahdella halveksuvasti robotin rakentamiselle kerhossa.

Koululaisten arkeen mahtuu monenlaista pientä draamaa. Seurusteleminen ja pojat ovat alkaneet kiinnostaa tyttöjä siinä määrin, että luokkaan on perustettu rakkauskerho. Mirastakin olisi mukava rakastua, mutta mitä se mahtaa käytännössä tarkoittaa? Leikit ovat kyllä aina sujuneet parhaan ystävän Louisin kanssa, mutta voisiko hänen kanssaan myös seurustella?

Sydämenasioissa neuvojaan tarjoavat niin viisas mummi kuin nelikymppinen, Miran mielestä usein aika nolosti käyttäytyvä yksinhuoltajaäiti, jonka seurustelukumppanit vaihtuvat tiiviiseen tahtiin. Merkittävään rooliin nousevat myös kimurantit kaverisuhteet. Mikä neuvoksi, kun paras ystävä Naja haluaakin mieluummin hengailla luokalle tulevan uuden tytön, Beaten, kanssa?

Varhaisteinin lienee helppo samaistua näihin aina yhtä ajankohtaisiin arjen ongelmiin, mutta myös ihmissuhteitaan pohdiskelevat ja ikääntymistä vastaan kamppailevat aikuiset ja etenkin vanhempainiltaa vetävät opettajat saattavat löytää itsensä sarjakuvan sivuilta.

Vaikka kustantajan mukaan Mira kertookin ”teini-iästä kaikkine mutkineen ja suorineen”, sarjakuvan ensisijaista kohderyhmää taitavat totuuden nimissä olla alakoululaiset. Lopputulos on kuitenkin melko lapsekas ja kiltti verrattuna vaikkapa Hanna Gustavssonin Yölapsen (Sammakko 2019) inhorealistiseen teiniarjen kuvaukseen.

Lähin vertailukohta saattaisi löytyä ranskalaisen Julien Neelin erinomaisesta Mimusta, jota julkaistiin suomeksi kolmen osan verran 2010-luvun alussa. Paikoitellen sarjakuvat muistuttavat hämmentävänkin paljon toisiaan, mutta kyse lienee puhtaasta sattumasta.

Matti Karjalainen