Levoton nuoruuden kesä

Olen alkanut inhota laatusanaa ”elämänmakuinen”. Liian usein se tarkoittaa arjen harmaata keskiluokkaproosaa, jossa kerrotaan sivukaupalla kaupassakäynneistä ja siitä, miten vaikeaa on valita kahden maidon väliltä. Tämä tylsyys oikeutetaan sillä, että elämä ei noudata mitään valmiiksi määriteltyjä draaman kaaria ja on yleisesti ottaen latteaa, joten kirjallisuudenkin pitäisi olla sellaista. Kirjallisuudella on kuitenkin täysi oikeus edustaa muutakin kuin elämää sellaisena kuin se on. Elämänmakuinen ei siis kerro kirjallisuuden laadusta mitään.

Silti Salla Simukan tuoreinta nuortenkirjaa Korkeapaine/Matalapaine tekee mieli kuvata tällä adjektiivilla. Ennen kaikkea se tuntuu elämältä – nuoruuden arvaamattomalta, levottomalta kesältä, jossa rakastutaan, surraan menetyksiä, ollaan jumissa ja pysähtyneitä kuumassa, sateisessa kesäpäivässä. Samaan aikaan kuitenkin katsotaan eteenpäin jonnekin parempaan tai ainakin uuteen.

Simukan romaani oli hyvää kesälukemista: soljuvaa, herkkää, helppolukuista, juuri sellaista, jota voi lukea nurmikolla maaten ja jäätelöä syöden. Se on tyypillinen kasvukipuja käsittelevä nuortenkirja. Sekin että rakastavaiset ovat tyttöjä on vain yksi taso oman identiteetin etsimistä. Klassisista teemoistaan huolimatta Simukka on liian taitava ollakseen kliseinen. Ajoittainen naiiviuskin kuuluu asiaan ja tekee kirjasta sympaattisen myös aikuislukijalle.

Tästä soisi monen aikuisille kirjoittavankin ottavan oppia: samansukupuolisen suhteen ei aina tarvitse olla täynnä päihteiden liikakäyttöä, väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja mielenterveysongelmia – tai edes draaman väline itsessään. Toisen ei ole aina pakko kuolla ennenaikaisesti ja aina ei edes tarvitse tulla kaapista kenellekään voidakseen olla hetkessä onnellinen. Kahden tytön suhde voi olla kuten mikä tahansa kesäromanssi, josta ei huvita kertoa kaikille, koska ei ole varma, miten tästä jatketaan. Ja joskus se riittää.

Rimma Erkko