Kun pimeä pelottaa

Hapsi Haamulapsi käsittelee taitavasti lapsen pimeän pelkoa, pahoja unia sekä omassa sängyssä nukahtamisen vaikeuksia. Samu pelkää pimeyttä ja kaikkea, mitä se mahdollisesti peittää näkyvistä. Samu on kaiken varalle tekstannut huoneensa oveen kyltin: pääsy kielletty kaikki kummitukset! Samulla on myös unilelun virkaa toimittava tyyny turvanaan.

Elina Loisa on teemaa käsitellessään kiinnostavasti lisännyt tarinaan toiseksi päähenkilöksi sympaattisen kummituksen, Hapsi Haamulapsen. Ratkaisu on onnistunut kääntäessään kerronnan näkökulman jännästi nurinkurin kun ilmenee, että myös haamu on pelokas! Juonen edetessä hälvennetään dialogin avulla siis samanaikaisesti sekä pikkupojan että kummituslapsen pelkoja. Kirja ei kuitenkaan anna vastausta siihen, onko kummituksia tai tuonpuoleista oikeasti olemassa, vaan painottaa, että kyse on subjektiivisesta uskonasiasta ja kulttuurisista uskomuksista.

Kaikkea ei voi järjellä selittää. Onneksi myös abstrakteja pelkoja ja absurdeja pulmia uskalletaan nostaa esille uusissa lastenkirjoissa. Eikä kirjojen loppu ole aina onnellinen tai eheä. Samu uskoo kohtaavansa mörköjä ja aaveita yön pimeydessä, mutta tapaaminen ei ole niin kamala kuin hän oli etukäteen luullut. Samu altistetaan kohtaamaan kummituspelkonsa, ja tällä konstilla hän rohkaistuukin. Kirjan pikku haamu ei olekaan kauhistuttava monsteri, vaan söpö ja hellyttävä. Söpöily ja söpöt hirviöt ovatkin näppäriä apukeinoja pelkojen hallintaan, ja toisaalta tehokeinoja houkutella tarinoiden äärelle.

Hapsi Haamulapsi kannustaa kohtaamaan omat fobiansa, jotta voi oppia kontrolloimaan niitä siten, etteivät ne rajoita elämää liikaa. Elina Loisa pitää tarinan kompaktisti koossa tässä ensimmäisessä lastenkirjassaan. Myös Anne Muhosen herkkä pastellisävyinen kuvitus toimii. Kirjan lopussa on tyhjiä sivuja, jotka lapsi voi täyttää omilla tarinoillaan tai piirroksillaan.

Hanna Ronkainen