”Kun kaksi äksää risteää”

Salla Simukka ja sarjakuvataiteilija JP Ahonen ovat tehneet yhdessä fantasiakirjan, jonka kansikuvakin on tyylikkyyden huipentuma. Ahosen mustavalkoista kuvitusta on ilahduttavan runsaasti ja sen tyyli on Villimpi Pohjola -sarjakuvasta tuttu. Kuvituksesta huomaa, että Ahonen on lukenut tekstin tarkkaan ja myös eläytynyt henkilöiden tunteisiin hyvin.

Salla Simukan kerronta on yhtä nautinnollista kuin Ahosen piirrosjälki. Tarinassa on sopivasti maagista jännitystä, perheiden arjen kuvausta ja huumoria.

Tutustumme kahteen perheeseen, jotka tahoillaan muuttavat uuteen kotiin. Alexiksen pienen perheen puutalo on vihreä. Hän valitsee huoneen talon ullakolta. Maxin uusperheen talo on puolestaan sininen. Hän löytää omaksi tilakseen kellarihuoneen.

Ennen pitkää lukijalle selviää, että perheet asuvat samassa talossa, mutta eri maailmoissa. Maxin talossa ei ole ullakkohuonetta, mutta kuitenkin ylhäältä kuuluu ääniä. Alexistakin vaivaa olemattomasta kellarista kuuluvat tömähdykset. On kuitenkin olemassa aikaikkuna, jossa pojat voivat päästä toistensa maailmaan ja tavata toisensa.

Poikia on valmistanut kahden maailman kohtaamiseen merkitykselliset unet ja kirjoitetut vihjeet. Heidän harrastuksensa – viulunsoitto, jongleeraus, kivien keräily ja tähtien katselu – kietoutuvat fantastisen todellisuuden avautumiseen. Simukka leikittelee poikien nimien x-kirjaimilla ja niiden yhteydellä myyttisen tarinan Rexiin ja Luxiin. Kertomuksen fantastisuus on täten tasapainoisesti rakennettua ja samalla lukijan loogisuutta kutkuttelevaa.

Max ja Alexis ovat tietenkin avainasemassa heidän maailmojaan uhkaavan myyttisen uhan torjumisessa. Fantasiatarinaan kuuluu yleensä huippukohta, jossa sankarit toteuttavat fantasiauniversumia koskevien sääntöjen alaisesti pelastustehtävänsä. Tämän tarinan huippukohta natisee jonkin verran liitoksissaan, mutta ehkä se on alakouluikäisten kirjaan riittävän yksinkertainen.

Luin kirjan 9-vuotiaalle lapsenlapselleni junamatkalla Euroopassa. Hän sai tyydytystä siitä, että pystyi arvaamaan tulevia käänteitä taitavasti punottujen vihjeiden ansiosta. Arvoituksellinen loru kahdesta äksästä sujui pian ulkomuistista. Kun kirja loppui, kuului lapsikriitikon varmuudella arvosana 8½!

Maria Ihonen