Kulttuuriperheen tyttären kasvutarina

Pitkän ja monipuolisen uran lasten- ja nuortenkirjailijana tehnyt Raili Mikkanen tunnetaan historiallisista nuortenromaaneistaan. Nyt on vuorossa Kansallisteatterin pitkäaikaisen näyttelijän ja Jean ja Aino Sibeliuksen tyttären, Ruth Snellmanin (1894–1976), kasvutarina. Mikkanen on perehtynyt faktoihin huolellisesti. Romaani keskittyy kuvaamaan teatterista kiinnostuneen Ruthin oppikouluvuosia sekä päätymistä avioliittoon näyttelijäkollega Jussi Snellmanin kanssa.

Mikkanen kuvaa eloisasti 1900-luvun alun yhteiskoulua. Ystävyys Clara Snellmanin kanssa antaa myös mukavasti vinkkejä Ruthin tulevaisuudesta. Vapaa-ajallaan Ruth pääsee jopa purjehtimaan miesseurassa ja maaseuturetkelle Espooseen. Koulukortteeriemännät eli Aino-äidin ystävättäret ovat siis vapaamielisiä. Tosin muistelmissaan Ruth mainitsee tätien olleen vähän vanhanaikaisia, millä hän tarkoittaa ennen muuta sitä, että heidän sosieteettinsa koostui porvarispiireihin kuuluvista, eli Ruthille itselleen vieraista ihmistyypeistä.

Tätä taiteilijataustaa Raili Mikkanen hyödyntää taitavasti, ja oikeastaan koko romaani rakentuu tämän idean varaan. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenistä tarkan kuvauksen saavat Halosen Pekka-setä, Soldan-Brofeldtin Venny-täti sekä sukulaisista Saimi ja Eero Järnefelt. Luonnollisesti Aino ja Jean Sibelius piirtyvät tarkasti, pappa suorastaan herää eloon. Ruthin ei juurikaan tarvinnut kapinoida – toisin kuin hänen debyyttihahmonsa Maiju Juhani Ahon näytelmässä Papin perhe – sillä vanhemmat kannustavat tytärtään. Tosin isä kehottaa kokeilemaan ensin kolme vuotta ja jos ei ura näyttämöllä urkene, voi tulla häpeilemättä takaisin kotiin.

Mikkanen rakentaa tarkkoja yksityiskohtia, joista aikuinen aihetta tunteva lukijakin saa paljon irti. Hyvä esimerkki on kohtaus, jossa Ruth on tullut Helsingistä Ainolaan kertomaan, että hänen pitkäaikainen suuri unelmansa on täyttymässä ja paikka Kansallisteatterin oppilaskoulussa odottaa. Kodin juhlahumuun saapuu naapurin Jussisetä, joka on myös teatterin johtokunnan jäsen. Ruth on niin onnellinen Juhani Ahon kylään tulosta, että hänen tekisi mieli halata onnittelijaa. Hän tosin arvelee, ettei setä siitä pitäisi ja tyytyykin mielessään toteamaan, että syleily olisi äidin mielestä sopimatonta. Ajan kulttuurihistoriaan perehtynyt aikuinen lukija oivaltaa, että jos hänen Aino-äitinsä olisi aikoinaan vastannut myönteisesti tulevan kansalliskirjailijan kosintaan, ei Ruthiakaan olisi…

Romaanin moderni kieli hämmentää paikoitellen: Arvi-lanko tuskin luki oikeustiedettä vaan lakia tai lakitiedettä, ja Ainolassa ei liioin sata vuotta sitten istuskeltu olohuoneessa vaan salissa ja ruokasalissa.

Tämänkaltaiset historialliset nuortenromaanit tuskin yltävät bestsellereiksi, mutta mielestäni on kulttuurihistoriallisesti tärkeää, että lajia pidetään yhä yllä.

Terhi Tuhkanen-Markkula