Kullervo syö Turtlesit

Kalevalan juhlavuoden 2019 perintönä on saatu lasten kalevalaisia tarinoita. KalevalaFest-kilpailu pyysi kirjoituksia 3.–6.-luokkalaisilta ympäri maata ja antoi virikkeeksi kuvailuja eepoksen henkilöistä. Vastaavan hankkeen toteutti Kalevalaisten Naisten Liitto 1985 ja silloin mukana olivat kaikki kouluasteet. Olin tuolloin raadissa kollegani Riitta Tuluston kanssa ja toimitimme kilpailun sadosta antologian Väinämöisen harharetki (SKS 1987).

Uudessa kirjassa tekstit ovat ilman otsikoita ja kirjoittajien nimet vain lopun luettelossa. Tarinoista valtaosa tapahtuu urbaanissa nykyarjessa, ja sankareistakin on myyttisyys karissut: Lemminkäinen pakoilee faneja pöydän alla, ja Väinämöistä ja Ilmarista kiinnostavat naiset ja ajopelit, mitä nyt välillä musisoidaan ja taiotaan. Naiset ovat vahvoja: Louhi jyllää eri hahmoissa, Aino ja Kyllikki ryhtyvät etsiviksi ja Lemminkäisen äiti johtaa hotellia. Aino myös valitsee tietoisesti uuden elämän vedenneitona.

Fantasian suosio näkyy kirjoittajien lempihahmoissa, joita ovat Iku-Turso, itkevä koivu, pikku mies, puhuva miekka ja muna, joka voi olla kaveri, Ilmarisen puoliso tai velho, harvemmin maailmansynnyttäjä. Myös uusia henkilöitä ilmaantuu, mm. Väinämöisen kaksi veljeä, Mäinämöinen ja Zäinämöinen.

Monissa jutuissa on actionia tai kauhua. Hurjimpia on tarina Kullervosta, joka tv:n ääressä saa tappamishimon, syö kadulla ihmisen, sitten Turtles-ninjat ja koko maailman kilpikonnat. Toisessa tarinassa vankilasta karannut Jammu-setä kidnappaa, kiduttaa ja tappaa pikku miehen. Lieneekö kirjoitettu tosissaan vai parodisesti?

Nykyjuttuja ja 1980-luvun tekstejä voi vertailla, vaikka nyt lähdettiin hahmoista ja 1985 annetuista otsikoista. Kumpanakin aikana alakoululaisia kiehtovat maagisuus ja Kalevala nykypäivässä. Hahmojen kohtaloissa näkyy ajan henki: kun 1980-luvun väinämöiset ja lemminkäiset ovat liikemiehiä, supertähtiä ja muita rahantekijöitä, nyt he ajautuvat seikkailuihin ja taisteluihin lähes sattumalta. 1980-luvulla moni lapsi purkaa sodanpelkoaan ja huolta luonnosta tai rasismista – nyt ilmastonmuutos mainitaan pari kertaa, mutta maailman tila ei muuten juuri huoleta.

Suurin muutos näkyy kirjoittamisessa. 1980-lukulaiset soveltavat eri tekstiformaatteja ja tyylikeinoja sujuvasti, kun monilla nykylapsilla juonet poukkoilevat ja kieli hakee lajiaan – Ilmattaren haastattelussa todetaan tämän puhuvan ”Shakespearea”. Tästä kirjoittamisen taantumisesta opettajat ja kouluissa vierailevat kirjailijat ovat puhuneet koko 2000-luvun, ja syykin on selvä – lukemisen väheneminen. Vaan ehkä käänne on tulossa: Aino ja Kyllikki lukevat jännäreitä ja puuhaavat kirjastoa, johon saa tuoda eläimiä!

Tuula Korolainen