Kohtaamisen voimaa

Säeromaaneissa käsitellään usein rankkoja asioita, eikä ihme. Runoa muistuttava säemuoto tuo teokseen ilmavuutta, joka on omiaan keventämään tarinoiden raskasta sisältöä. Suomalaisen säeromaanin pioneerin Kirsti Kurosen uusin teos Kolme senttiä sekunnissa ei ole aiheeltaan ja teemoiltaan karuimmasta päästä, mutta unelmankevyissä hattaroissa ei siinäkään leijailla.

Hertta on hiljainen, omiin oloihinsa ja mielikuvituksensa syövereihin vetäytyvä lukiolaistyttö, joka tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi. Yhteyttä ei löydy enää edes lapsuuden ystävä Ennin kanssa, sillä tämä ”tykkää bilettää, somettaa ja kimaltaa” ja Herttaa taas kiinnostavat luonto ja eläimet.

Hertan maailma mullistuu, kun kouluun tulee uusi matematiikan opettaja Naava, jonka kanssa tyttö kokee heti yhteyttä. Seuraa muutamia merkityksellisiä kohtaamisia, ihastumistakin, mutta olosuhteiden vuoksi ystävyydellä ei ole mahdollisuutta kehittyä sen pidemmälle.

Ihmeellistä kyllä, samantapainen kokemus on vuosikymmeniä sitten ollut myös Hertan mummalla. Kun vanhus paljastaa salaisuutensa Hertalle, tyttö kertoo vaihtokauppana oman tarinansa. Mieli kevenee ja elämä alkaa taas voittaa.

Kuronen hyödyntää säemuotoa luontevasti. Säkeiden ja sanojen asettelu kohostaa tarinan huippukohtia ja ohjaa höllentämään tai kiihdyttämään lukemisen vauhtia.

Teksti hengittää vapaana, ja tunnelmia säädellään taitavasti välimerkeillä. Monet säkeet liehuvat keveinä ilman pisteitä, pilkkuja ja isoja alkukirjaimia, mistä seuraa se, että pisteisiin päättyvät virkkeet tuntuvat poikkeuksellisen tihentyneiltä ja painavilta.

Säeromaaneissa sanoja käytetään säästeliäästi ja harkiten. Niukka ilmaisu antaa Kurosenkin kirjassa ihanasti tilaa ajatuksille ja mielleyhtymille. Pysäyttäviä ovat varsinkin sivut, joissa on vain muutamia sanoja. Lukijalle jää runsaasti täydennettävää.

Tarina kertoo pakahduttavan kauniisti nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeesta. Siitä, miten haavoittavaa on, kun tuntee olevansa vääränlainen, tylsää seuraa, aina liikaa tai liian vähän. Ja miten hoitavaa voi toisaalta olla, kun joku katsoo kohti, tunnistaa ja silittää juuri oikealla nopeudella: kolme senttiä sekunnissa.

Marjo Jääskä