Keiju kertoo puutarhasta

Ekologinen todellisuus ja sadun tenho kulkevat Laila Nevakiven rikkaassa tekstissä ja kuvituksessa käsi kädessä, toisiaan täydentäen.

Kati-keiju tarkkailee kasveja, eläimiä ja luonnonilmiöitä yhdessä Puutarhatontun ja Naakkaprofessorin kanssa. Hän sujahtaa kukan sisään tai kurkistaa maan alle matojen ja hyönteistoukkien maailmaan.

Puutarhassa eletään keväästä syksyyn. Kati-keiju tutustuu muun muassa kasvien lisääntymiseen, hajottajiin ja ravinnekiertoon. Hän kohtaa kasvistossa touhuavia leppäkerttuja kirvoineen, kimalaisia pölytyspuuhissa ja mehiläisiä keräämässä hunajaa. Eri lajeihin suhtaudutaan moniarvoisesti, esimerkiksi rikkakasvien tai vieraslajien haitallisuus vaihtelee tarkastelunäkökulman mukaan.

Asiaa on paljon: nimetään kymmeniä lajeja ja esitellään monia luonnon tapahtumia, kuten sammakon tai perhosen kehitys. Tietolaatikoista selviää vaikkapa hyönteishotellin valmistus. Lukija voi ottaa runsaasta informaatiosta itselleen sopivan annoksen.

Ekologia on vaativa tiedonala. Ainakin auringonkukan ”mykiö” olisi syytä oikaista tuleviin painoksiin mykeröksi. Keskeisen yhteyttämisprosessin kuvaus on jäänyt harmillisen epämääräiseksi, vaikka yhtä yksinkertainen selitys saataisiin aikaan oikeillakin käsitteillä. Sinänsä sujuvaan kieleen on jäänyt paikoin ötökän kaltaisia arki-ilmaisuja.

Laila Nevakiven herkullinen kuvitus hehkuu värikylläisenä, ja lajien tyyppipiirrokset tavoittelevat morfologista tarkkuutta. Katsoja silmäilee kimalaisperspektiivistä juhannusruusuja, sukeltaa kontiaisen multakäytäviin ja näkee yön sinen sävyttämän salaperäisen maailman.

Kirjan vahvuuksia ovat monipuolisuus, informaation runsaus ja esteettisyys. Hyvän tietokirjan tapaan käsitteet, lähteet ja hakemistot on hyvin laadittu. Toisaalta sadunomainen kerronta tekee siitä helposti lähestyttävän. Kirja sopii aikuisen lukemana pienellekin lapselle, tällöin voidaan keskittyä kuvien katseluun.

Ilta-Kanerva Kankaanrinta