Kauhusadun syövereissä

Maurice Sendak (1928–2012) on ihailemani klassikkokuvittaja, jonka teoksia olen keräillyt alkukielisinäkin. Rakkain aarteeni on E. T. A. Hoffmannin Pähkinänsärkijästä tehty laitos, joka julkaistiin Sendakin kuvittamana 1984 (Nutcracker). Sendak oli luonut kuvat alun perin balettiversion lavasteiksi ja pukusuunnitelmiksi.

Nyt käsillä olevalla kuvakirjalla on samanlainen tausta: Sendak piirsi myös Engelbert Humberdinckin oopperaan Hannu ja Kerttu (1893) lavasteet ja puvut vuonna 1997. Kauhukirjailija Stephen Kingiä on pyydetty kirjoittamaan näihin kuviin sopivan version tunnetusta Grimmin sadusta. Teosta mainostetaan Kingin ja Sendakin yhteistyönä.

Nutcracker julkaistiin aikana, jolloin Sendak oli elossa ja oikeasti mukana kirjan teossa. Hän piirsi lisää kuvia muhkeaa laitosta varten. Sen sijaan nyt kun kirjailija-kuvittaja on kuollut, ei oikein voi puhua yhteistyöstä. King on saanut eteensä Sendakin kuvat, joihin hänen on täytynyt sanansa sovittaa.

Kingin tarinointi etenee hyvin samaan tapaan kuin Grimmien kertoma kansansatu, kuvakieltä ja visuaalisia yksityiskohtia myöten. Lasten hylkääminen metsän petojen armoille ja noidan syötäväksi on jo niin karmea asetelma, ettei Kingillä ole siihen paljon lisättävää, jos kirjaa halutaan ollenkaan lukea lapsille. Muutokset ilmenevät ideologisemmalla tasolla.

King tekee Hannun ja Kertun äitipuolesta tekopyhän laittamalla hänet perustelemaan lasten hylkäämistä seuraavasti: He löytävät jostain turvallisen paikan, jossa saavat elää onnellisina ja täysin vatsoin. Ja jos eivät, Jumala ottaa heidät tykönsä, ja he saavat sammuttaa nälkänsä taivaan mannalla. Kertun uskonnollisuus on vilpittömämpää; hän uskoo Taivaan isän ja enkelien suojeluun.

Sendakin kuvituksessa on nimittäin muutamia enkeleitä, vaikka Grimmin tarinaan ne eivät kuulu. Ne ovat tulleet mukaan Humberdinckin oopperan libretosta. Sendak on kertonut, että hän piti enkeleitä liian imelinä ja vähensi niitä lavasteista mahdollisimman paljon. Hän halusi tehdä niistä pikemminkin myyttien intohimoisia metsänneitoja. Kingin tekstissä enkelit ovat olemassa vain Kertun unissa, eikä heistä ole suojelijoiksi tiukan paikan tullen.

Sendakin kuvat on sommiteltu taitavasti kehystämään tarinan kulkua. Näyttämöllisyys toteutuu lavastepiirrosten suuren koon ansiosta. Tämä kirja on lahja Maurice Sendakin taiteen ihailijoille. Stephen King istuu satusetänä tiukasti Grimmin veljesten sylissä. Väittäisin kuitenkin, että kauhun lisäämisen sijaan hän onnistuu välittämään myötätuntoa lapsia kohtaan esikuviaan enemmän.

Maria Ihonen