Hyvän mielen satuseikkailu

Tittamari Marttisen kirjoissa kuvataan usein lasten leppoista arkielämää mutta tiukimmasta realismista poikkeavin maustein. Tyyli jatkuu myös uusimmassa lastenromaanissa Emeliina ja laulavan koiran tapaus. Tarinan sankaritar Emeliina on periaatteessa aivan tavallinen tyttö, mutta hän osaa myös leijuttaa esineitä, pääsee kavereidensa kanssa kuumailmapallon kyytiin ja hiippailee Helsingin rautatieaseman kellotornissa.

Romaani on iloisen mielen ja hyvän tuulen tarina, jossa asiat järjestyvät helposti ja erityisemmin pohtimatta tai ponnistelematta. Koulun uudelle tytölle löytyy ystäviä, yksinäisyydestä kär­sivä elokuvatähti pääsee ihmisten pariin ja koti-ikävää poteva espanjatar Maria uskaltaa tunnustaa tunteensa paperikaupan Tatulle.

Kirjan nimi antaa luvan odottaa tarinalta jonkinlaista seikkailua tai mysteerin ratkaisemista. Kertomuksen vaiheisiin kiertyykin eläinkauppias, jonka koirat hehkuvat epäilyttävän kultaisina. Arvoitus ratkeaa ja huijari saa ansionsa mukaan, mutta kaikki tapahtuu muun seikkailun lomassa, ilman suurta jännitystä. Laulava koirakaan ei saa kertomuksessa kovin suurta roolia.

Marttinen kirjoittaa jäntevästi, eikä mikään kielessä häiritse lukemista. Tarina sen sijaan on minun makuuni vähän laimea. Lämmin tunnelma ja vin­keät fantasiavivahteet toisaalta paikkaavat jännitteen puutetta.

Mainiota sekin, että tarinassa puhutaan houkuttelevasti kirjoittamisen puolesta. Digiaikana tuntuu melkein vallankumoukselliselta ehdottaa kirjeen kirjoittamista käsin. Näin tarinassa kuitenkin tapahtuu ja yksi lapsista innostuukin kirjoittamaan pitkän, kokonaiseksi seikkailukertomukseksi osoittautuvan kirjoitelman.

Lotta Kaupin kuvitus ilahduttaa värikkyydellään ja pienillä yksityiskohdillaan. Emeliinan peppipitkätossumainen hahmo vahvistaa hienosti tekstin perusteella syntyneitä mielikuvia. Myös kuvissa yhdistyvät railakkuus ja herkkyys ovat hyvin linjassa tarinan kanssa.

Marjo Jääskä