Hyvällä tavalla hitaita satuja

Päivi Alasalmi todistaa neljännessä satukirjassaan taitonsa vahvana sadunkertojana. Satukokoelman tyylissä yhdistyvät Tuhannen ja yhden yön tarinat ja Astrid Lindgrenin tapa kuvata lasten humoristisen ja melankolisen välissä tasapainoilevaa maailmaa.

Kokoelma on hidas­tem­­poi­suudessaan harvinais­laatui­nen ja­ juuri siksi vir­­­­kis­tävä tapaus. Satujen maailmaan heittäytyminen ottaa aikansa, mutta lopulta ne palkitsevat viisaudella ja ymmärtäväisyydellään.

Alasalmen satujen maailma saattaa tuntua lukijasta aluksi vieraalta. Sadut on loitonnettu arkitodellisuudesta sijoittamalla ne taikuutta puhkuvaan Intiaan. Mennyt maailma on omiaan luomaan teokselle jo itsessään satumaisen tunnelman.

Aluksi esitellään useamman sadun keskeiset päähenkilöt, kaksostytöt Nuna ja Mena. Vähitellen henkilökaarti laajenee, ja kertoja piipahtaa sivupoluille tavoittamaan muidenkin hahmojen kohtaloita. Episodimainen rakenne tekee kokonaisuudesta välillä rikkonaisen. Erillisten satujen yhdistäminen yhtenäiseksi romaaniksi olisi mahdollistanut lyhyemmän tien tapahtumien ytimeen. Nyt osa tarinoista uhkaa jäädä kokonaisuuteen nähden vallan irrallisiksi. Laura Haapamäen taianomainen kuvitus ja teoksen yhtenäinen graafinen ilme auttavat kuitenkin sitomaan kokonaisuutta yhteen.

Kokoelman nimisadussa Alasalmen maagisrealistinen tyyli on parhaimmillaan. Siinä eläimet alkavat yhtäkkiä puhua ja käyttäytyä ihmismäisesti, kunnes yksi sammakoista langettaa Nunalle kirouksen, jonka vuoksi tämä joutuu omituiseen sairaalaan. Menalle selviää pian, että koko sairaalakin on kirottu. Pelastaakseen sisarensa hänen on rohkaistava mielensä. Ihmeellisiä asioita tapahtuu, mutta tytöt eivät jää pohtimaan todellisen ja mahdollisen rajoja. Nuna ja Mena ovat molemmat ihastuttavia ja samastuttavia hahmoja, vaikkakin hyvin erilaisia. On hauska huomata, että tytöille tarjotaan nykyään monipuolisia roolimalleja myös niin sanotun sankaritarinakirjallisuuden ulkopuolelta.

Emmi Ketonen