Hurmaavat huopaoravat

Askarrellut pienoismaailmat ja niistä otetut valokuvat ovat lastenkirjojen kuvituksessa harvinaista herkkua. Lajin klassikko on tietysti Tove Janssonin Outo vieras Muumitalossa. Mainio lisä joukkoon on kirjailija Leena Parkkisen sekä valokuvista ja kuvasuunnittelusta vastanneen taiteilija Zagros Manucharin yhteistyönä syntynyt kuvakirja Syysvieras, joka aloittaa Käpykolon väkeä– sarjan.

Paju on pikkuinen orava, joka asuu vanhassa televisiossa kahdestaan äitinsä kanssa. Leppoisa elämä järkähtää paikaltaan, kun kotikoloon muuttaa asumaan iso, harmaanruskea orava, Baruu. Vieraan oravan kotimetsään rakennetaan kerrostaloja ja kaikki joutuvat muuttamaan muualle.

Paju ei pidä uudesta asuinkumppanista yhtään. Tämä ei tunnu osaavan mitään hyödyllistä, aiheuttaa jatkuvaa meteliä, pudottelee ympäriinsä harmaita karvoja ja kaiken kukkuraksi pitelee Pajun äitiä käpälästä. Soljuvasti kerrottu tarina kuvaa elämänmuutosta ja siihen sopeutumista hienovireisesti ja ilman alleviivausta. Uusperhekuvion lisäksi teemana nousee esiin myös erilaisuuden kohtaaminen.

Parkkinen on ihastuttavasti sopeuttanut tarinan ihmisten ympyröistä oravien maailmaan. Paju esimerkiksi katselee lempisarjaansa Nutflixistä ja lukee lempikirjaansa Neiti Orava ja kadonneen pähkinän arvoitus. Kuvituksessa näkyy myös Tammen Keltaisen kirjaston teosten ulkoasua muistuttavia miniatyyrikirjoja.

Oravaperheen pienoismaailma on hurmaavaa katseltavaa. Huovutetut oravat näyttävät kuvissa suloisen pörröisiltä ja pikkuruisissa yksityiskohdissa riittää tutkittavaa. Kirjan Instagram-sivulta selviää, että Parkkinen on itse askarrellut kirjan kuvia varten valtavan määrän miniesineitä, kuten viherkasveja ja oravien ruokapöydän antimia. Tehdyn työn määrä herättää kunnioitusta, ja lopputulos suurta ihailua.

Syysvieras huokuu Janssonin muumimaailman kaltaista tunnelmaa ja olen tunnistavinani myös tietoisia silmäniskuja siihen suuntaan. Kun esimerkiksi mummo-oravalta saatu kulho räsähtää rikki, äiti toteaa Muumimamman tyyliin, ettei jää kaipaamaan kulhoa, sillä ”se oli oikeastaan aika ruma”.

Marjo Jääskä