Eräänlainen maailmanloppu

Norjalaisen Ingvild Bjerklandin Paha on nuorille suunnattu kauhuromaani, jonka teemana on sivilisaation romahdus.

Juoni on periaatteessa yksinkertainen: teini-ikäinen Abdi pakenee viisivuotiaan pikkusiskonsa Alvan kanssa hirviöitä ja yrittää päästä Syvälahden lautalle. Hirviöt ovat tappaneet heidän äitinsä. Isä on ollut koko tämän ajan työmatkalla ulkomailla, missä hirviöitä ei ole. Lapset ovat siis kahdestaan ja yrittävät päästä isänsä luokse. Heidän on jotenkin selviydyttävä maailmassa, jossa kaupasta ei saa enää ruokaa ja ihmiset ratkovat ongelmat väkivalloin. Kehenkään ei voi luottaa. Vai voiko?

Bjerklandin teos lainaa runsaasti hyvin tuttua zombiapokalypsien kuvastoa, mutta ripottelee mukaan myös korona-ajan tuttuja ongelmia, kuten vessapaperia hamstraavia ihmisiä. Teos tulee lähelle lukijaa ja tuntuu realistisemmalta kuin keskiverto zombiapokalypsi. Pikkuhiljaa selviää, että tälle on syynsä. Hirviöitä väläytellään hyvin säästeliäästi ja pääosaan nousee ihmisten käytös kriisitilanteessa. Se ei todellakaan ole aina kaunista katseltavaa ja luettavaa. Aseisiin tartutaan herkästi heti, kun ruokaa ei saakaan helposti, ja sivistys karisee nopeasti, kun joutuu taistelemaan hengissä selviämisestä. Järjen ääniä ei paljoakaan kuunnella, eikä empatialle ole sijaa.

Nuortenkirjoissa aikuisten hyödyttömyys on tuttu ja paljon varioitu teema. Bjerkland vie tämän kuitenkin jopa nuortenkirjojen mittapuulla poikkeuksellisen pitkälle. Aikuiset eivät ole vain hyödyttömiä vaan suorastaan vaarallisia, eikä heistä ole lopulta ratkomaan isoja ongelmia tai tarjoamaan edes alkeellista turvaa romahtaneessa maailmassa. Entiset mukavat naapurin miehet muuttuvat häikäilemättömiksi oman edun tavoittelijoiksi ja vieraat aikuiset vaarallisiksi. Pieniä toivonpilkahduksia on silloin tällöin, mutta ei mitenkään liikaa. Abdin on kasvettava ottamaan vastuuta Alvasta ja Alvan hänestä, koska heillä on kirjaimellisesti vain toisensa.

Paha on nopealukuinen ja intensiivinen kauhuromaani, joka pitää otteessaan. Alva ja Abdi ovat sympaattisia hahmoja, ja heidän kasvunsa on kuvattu uskottavasti ja koskettavasti. Hahmot tuntuvat sopivasti lapsellisilta, mutta samaan aikaan liian nopeasti kasvaneen teinipojan ajatusmaailma välittyy Abdin näkökulmasta herkästi. Hirviöt ovat hiukan geneerisiä piruja sorkkineen ja karvaisine ulkomuotoineen, mutta niitä näytetään sen verran säästeliäästi, ettei se tunnu suurelta kauneusvirheeltä. Paha toimii kauhuromaanina, koska se ei selittele juuri lainkaan, mutta samaan aikaan hirviöt selittävät metaforana itse itsensä. Viimeistään loppua kohti tyhmempikin lukija ymmärtää, että sivilisaation romahduksen syy ei ole hirviöissä.

Rimma Erkko