Ei sydän ihmistä pahenna, jos ei ihminen sydäntä

Epämukavuusalueelle joutuminen jännittää, oli kyseessä sitten uusien ihmisten tapaaminen tai trapetsilla
kieppuminen. Kaikille tulee hetkiä, jolloin rohkeus ei riitä. Joskus sitä taas haluaisi uskaltaa, mutta keho ei tee yhteistyötä. Näin käy Jan Forsströmin Sydämenmetsästäjät-lastenromaanin Reetalle,
hyvin konkreettisesti.

Reetta haluaisi olla rohkea ”extreme-tyttö”, mutta sydän alkaa aina hakata vimmatusti, kun hän yrittää jotain hurjaa. Vanhemmat eivät ymmärrä häntä, ja niin Reetta häipyy kotoa ja outojen sattumusten myötä löytää itsensä vieraasta maailmasta. Siellä kaveriksi tuppautuu epämääräinen punainen möykky, joka väittää olevansa hänen sydämensä.

Reetta on päätynyt maailmaan, jossa sydämet elävät ihmistensä ulkopuolella, mikä ei tee niistä yhtään vähemmän hankalia tapauksia. Reetta ja hänen sydämensä etsivät tietä kotiin vain huomatakseen, että sydämet ovat lainsuojattomia. Vain pieni kapinallisjoukko vastustaa sydämetöntä hirmuhallintoa.

Forsströmin luoma maailma on villi ja täynnä mitä eriskummallisimpia tuttavuuksia lentävistä kaloista huonosti hovimestariksi sopiviin laiskiaisiin. Reetta on samastuttava, itsensä voittamiseen pyrkivä alakoululainen, jolle maailma ja oma keho asettavat kohtuuttomia haasteita. Hahmoista mieleen jäävin on Reetan sympaattinen, mutta myös rasittava sydän. Lukujen alussa olevat Pauliina Mäkelän vinjettikuvat luovat kiinnostavaa odotusta lukemiseen.

Ilahduttavasti tarinan sanoma ei ole liian yksikoikoinen. Sydämellisyyden ja sydämettömyyden hyvät ja huonot puolet kuvataan hienosti, ilman että toinen olisi automaattisesti aina parempi. Tarinan isoin kompastuskivi on se, ettei Forsström osaa päättää onko kyseessä Liisa Ihmemaassa -tyyppinen fantasiamaailman ihmettely vai toiminnallisempi seikkailu, jossa lapsikapinalliset tyrmäävät tyrannin. Kirja yrittää vähän kumpaakin, eikä yhdistelmä toimi kunnolla. Kapinallisiin törmätään alussa, mutta sitten Reetta seikkailee pitkät pätkät yksin, kunnes lopussa taas pitäisi kiinnostua kapinasta. Tästä syystä sinänsä jännittävä lopputaistelu jättää kylmäksi.

Kokonaisuutena Sydäntenmetsästäjät on kuitenkin lukemisen arvoinen. Reetan ja hänen sydämensä
matkassa viihtyy, vaikka välillä lukija hermostuu sydämeen yhtä paljon kuin omistajansa. Konkreettisesti mukana sätkyttelevä sydän on nerokas keksintö, jonka ansiosta kirja jää mieleen pitkään lukemisen jälkeenkin.

Joonas Riekkola