Ei ruokaa roskiin!

Isä antaa Vennille iltapalaa, mutta Venni ei syökään kaikkea. Loput siis roskikseen? Vaan eipä ei! Vennin kaveri, pehmolelu Lyly, sanoo, että se on temppu, josta kärsii koko maapallo! Ruokahävikkiä pitää vastustaa.

Ruokahävikki on Vennille outo asia, joten se saa hänen mielessään hämähäkkimäisen hirviön hahmon. Lyly kuitenkin selittää, mistä oikeasti on kysymys: Suomen kodeissa syntyy ruokajätettä yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Nelihenkiseltä perheeltä ruokaa menee roskiin 500 euron edestä eli noin 100 kiloa. Lyly huomauttaa, että sillä rahalla saisi vaikka uuden puhelimen tai pelikonsolin.

Vennin ja Lylyn välille syntyy luonnikas keskustelu, jossa selviää, että paitsi luonnon raaka-aineita ja rahaa hukkaan menee myös paljon työtä. Esimerkkeinä ovat ruisleivän ja banaanin matka kotien ruokapöytiin. Lisäksi korostetaan, että eläinperäisten tuotteiden käyttö nykyistä harvemmin ja viimeistä murua myöten on erityisen tärkeää, koska ne rasittavat enemmän luontoa.

Ruokahävikkiä vastaan on siis ryhdyttävä sankaritekoihin. Mutta miten? Kirjassa todetaan viisaasti, että tärkeimpiä taistelijoita ovat ostopäätöksiä tekevät aikuiset. Mutta myös lapsille on oma tavoitelista, jossa mm. kehotetaan tutustumaan outoihin ruokiin, ottamaan ruokaa vähän kerrallaan, pesemään kädet ja keksimään aterian jämille jatkokäyttöä. Tarinallisen kuvakirjaosuuden jälkeen on vielä erikseen tehtäviä tuleville ruokasankareille ja muutama hävikkiruoasta inspiroitunut ruokaresepti. Lisämateriaalia voi myös tulostaa Lasten Keskuksen verkkosivuilta.

Teksti ja kuvitus pelaavat kirjassa mainiosti yhteen, ja Eveliina Netti on keksinyt hyviä havainnollistuksia: esim. 100 kilon ruokahävikkiä kuvataan 100 maitotölkillä. Huumoriakin pilkahtelee siellä täällä, mm. kun kerrotaan lehmien pieruista ja lannan jatkojalostuksesta. Vakavasta aiheesta huolimatta tarinan tunnelma on positiivinen.

Sitä voi ehkä miettiä, mistä Lyly-mäyrä on ammentanut kaiken tietonsa? Ei kai vain Vennin isältä, joka ilmeisesti on puhunut samoista asioista, yleensä kuuroille korville?

Tuula Korolainen