Ei päivää ilman mokaa

Kirjan ja ruusun päivän kirjaostosten kylkiäisenä jaettava erikoisteos oli viime vuonna Ronja Salmen kirjoittama ja Jami Nurmisen kuvittama lastenkirja Onks noloo. Napakoista episodeista koostuvan kirjan keskiössä olivat teoksen nimen mukaisesti itsensä mokaaminen ja monenlaiset koulussa tapahtuvat nolot tilanteet.

Kuudesluokkalainen Petja kavereineen saa sarjan toisessa osassa jälleen häpeän punaa poskilleen. Luokka lähtee pariksi päiväksi leirikouluun, ja arkirutiineista poikkeava ympäristö ja ohjelma tarjoavat monta hyvää mahdollisuutta sählätä ja olla nolo. Muun muassa leirikassan kartuttaminen pikkuleipien myynnillä, jälkikasvun retkivarusteista hössöttävä isä, uimataidottomuus ja suhtautuminen kantelemiseen aiheuttavat Petjalle ja kumppaneille ylimääräistä päänvaivaa.

Edellinen kirja luotti ainakin parissa tarinapätkässä aina varmaan ulostehuumoriin, ja muutenkin kansien väliin oli kaapattu läkähdyttävä määrä hihiteltävää. Uutuuskirja on astetta vakavampi, vaikka hauska sekin.

Nolojen tilanteiden kuvailun ja setvimisen sekaan on piilotettu omaan pohdintaan usuttavia tapahtumia ja asetelmia. Kannattaako ennen jäynän toteuttamista pysähtyä hetkeksi miettimään pilailun mahdollisia seurauksia? Tai miten suhtautua siihen, että paras ystävä viihtyy myös muiden kavereiden kanssa?

Salmen teksti virtaa sujuvana ja kuulostanee luontevalta myös kohderyhmään kuuluvien korvissa. Kirjoittajalla tuntuu muutenkin olevan hyvä tuntuma esiteinien mielenmaisemiin. Esimerkiksi omien vanhempien toiminnassa on aina toivomisen varaa, tekivät he melkein mitä tahansa.

Jami Nurmisen sarjakuvahenkiset kuvat istuvat kokonaisuuteen mainiosti. Kuvista tulee mieleen Jii Roikosen kuvittama, niin ikään kouluaiheinen Reuhurinne-sarja. Tarinat tosin ovat Reuhurinne-kirjoissa aavistuksen lapsekkaampia.

Tunteita tulviva teksti ja kuvitus toimivat hyvin yhdessä. Ilmeikkäiden hahmojen kasvoilta voi vaivatta lukea milloin tyrmistystä tai lamaannusta, milloin pelkoa, kiukkua, tyytyväisyyttä ja – tietenkin – noloutta ja häpeää.

Marjo Jääskä