Äänikirjasuomennokset tuovat Viisikot tähän päivään

Kun lapseni oli pieni koululainen, luin hänelle usein ääneen Enid Blytonin Viisikoita. Lapsi rakasti tarinoita,
mutta itse koin välillä aikamoisia puutuneisuuden hetkiä. Samanlaisina toistuvat juonikuviot ja kömpelö kieli saivat aivot turtumaan ja houkuttelivat esiin leukoja repiviä haukotuksia. Tartuinkin uteliaana neljään uuteen Viisikko-suomennokseen, jotka on julkaistu nyt perinteisen paperikirjan sijaan ainoastaan ääni- ja sähkökirjoina.

Heti paria ensimmäistä kirjaa kuunnellessa käy selväksi, että Ville Viitasen uusien suomennosten kieli on värikkäämpää kuin vanhemmissa, nimimerkki Lea Karvosen käännöksissä. Korva poimii runsaasti ilmaisuvoimaisia sanoja. Henkilöt ”tokaisevat”, ”jyrähtävät” ja ”mäjäyttävät”.

Suomennoksia tarkemmin vertaillessa sanaston mehevyyden huomaa jo lukujen otsikoissa. Alkutekstin ”Unfriendly Folk” on vanhassa versiossa hiukan laimea ”Epäystävällistä väkeä”. Viitanen sen sijaan herkuttelee alkukirjaimilla ja muotoilee iskevästi: ”Tylyjä tuttavuuksia”. Uudet suomennokset tuntuvat muutenkin harkitummilta. Aiemmissa versioissa on aika usein vedetty mutkat suoraksi ja jätetty suomentamatta ilmaisuja, jotka selvästi rikastaisivat kuvauksia.

Muinaisista Viisikko-sessiosta on jäänyt mieleen myös tarinoiden arveluttava ihmiskäsitys, jossa lokerointia tehdään kainostelematta sukupuolen, kansallisuuden tai muun taustan perusteella. Piirre liittyy tarinoiden kirjoittamisen ajankohtaan, mutta varmasti osin myös suomennokseen. Esimerkiksi rasistisia sävyjä on vanhoissa versioissa paikoin suorastaan jopa korostettu.

Annan esimerkin: Kirjassa Viisikko ja tornin salaisuus lapset seikkailevat värikkään tivoliporukan kanssa ja paikalle ilmaantuu myös Paulin isä, Peter, joka haluaisi viedä lapset saman tien kotiin. Peter-setä päivittelee tilannetta, paikkaa ja etenkin ihmisiä, ja alkuteoksessa päätyy toteamaan: ”I don´t really feel it´s the right thing for you to get mixed up in so many funny doings”.

Karvosen käännös kyseisestä kohdasta on suorasukainen: ”En oikein usko, että teidän on hyvä seurustella näin eriskummaisten ihmisten kanssa. Heidän kielenkäyttönsäkin on aika omituista.” Uusi suomennos on vähemmän leimaava: ”Minusta alkaa tuntua, että teille ei voi olla hyväksi, kun olette päivästä toiseen keskellä tällaista hullunmyllyä”.

Viitanen tasapainottelee onnistuneesti tarinoihin kuuluvan ajanmukaisuuden säilyttämisen ja suomennoksen nykyaikaistamisen välillä. Sanastoa on siivottu vastaamaan tämän päivän käsityksiä ja puhetapoja. ”Mustalaiset” ovat vaihtuneet ”maankiertäjiin” (alkukielellä ”travellers”), eikä oudosti käyttäytyvä lapsi ole ”mielisairas”, vaan ”kaistapää” (alkuteoksessa ”mad”).

Myös vanhempien ja lasten vuoropuheluissa sävy on pehmeämpi. Paulin äiti ei enää tylytä lastaan tokaisemalla: ”Älä ole tyhmä, Pauli”, vaan englannin ”silly” on saanut leikkisämmän suomennoksen: ”Älä ole hupsu, Pauli”. Äänikirjojen lukijalla on valtava vaikutus kirjan koukuttavuuteen. Antti Jaakola ja Jalmari Savolainen ovat molemmat miellyttävä-äänisiä, varmoja lukijoita, joilla ei ole huomiota herättäviä maneereja.

Marjo Jääskä