Oivalluksia tarjoavia lastenrunoja

AP Kivisen ensimmäiseen lastenrunokokoelmaan kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka ei olisikaan lapsi. Osa runoista tavoittaakin paremmin aikuisen mielen, sillä runojen lauserakenteet ovat aika vaativia. Jäin monesti ihmettelemään, mitä runossa oikeastaan sanottiin: ”Ja kampela, tuo littana pohjakala / puhuu pilven reunalta / pehmustetta simpukankuoripuskuriin.” Eläimet tässä rakentavat ajoneuvoa, mutta melkein menee Hellaakosken Hauen lauluksi.

Kokoelmassa on neljä teemaa: autoilu, metsä, meri ja savanni. Näitä yhdistää sudenkorennon kiito, joka on metafora runon siiville. Kirjan luonnehditaan olevan ”runoretki kaikille, joilla on rohkeutta kuvitella siivet”. Ja todellakin, nämä runot avaavat näkökulmia, joita vain runokieli voi suoda.

Suosituin lastenrunous on loppusointuista ja mitallista, tosin mitallisuudesta otetaan nykyään suuria vapauksia. Sudenkorennon siivellä -kokoelmassa loppusointuja on harvassa eikä mittaa tavoitella. Myös humoristisuuden uskotaan iskevän pienten lukijoiden/kuulijoiden lyyriseen makuhermoon varmimmin. Huumoria on Kivisenkin runoissa, mutta se ei ole niissä tärkeimmällä sijalla.

Kivisen runoissa lähestytään aihetta kuin aihetta yllättävästä näkökulmasta. Keinoina ovat esineiden ja eläinten inhimillistäminen ja villit kielelliset viittaukset: ”Mutta sarvikuono ei piittaa / liikanimistä: simpanssien pilkka on / tsetsekärpästen puhetta / sen parkittua nahkaa vasten.”

Kun runoissa ollaan enimmäkseen luonnossa suorastaan karikkeen tasolla, kokoelman ensimmäinen autoihin keskittyvä osio poikkeaa kokonaisuudesta. Tosin autojenkin maailma jotenkin pehmenee luonnon suuntaan. Kulkuneuvojen voimanlähteinä tai ohjaajina ovatkin eläimet. Nunnu Halmetojan pehmeäsävyiset ja viitteelliset autohahmot voimistavat vaikutelmaa.

Halmetojan kuvitus on kauttaaltaan runojen hahmot sisäistänyttä ja upeasti sommiteltua. Kivisen ja Halmetojan mielikuvitus tuntuu resonoivan täydellisesti yhteen.

Maria Ihonen