Sisällys
Kaunokirjallisuus lukutaitotyön keskiöön, Annu Viheriälehto
Kuvittaja Veronica Leo satujen sisäisen totuuden etsijänä, Sisko Ylimartimo
Kuvakirjat näkövammaisen lapsen kirjallisuutena, Marjo Kauttonen
Hölmöläistarinat ovat yhä ajankohtaisia ja kiinnostavia, Päivi Heikkilä-Halttunen
Lukutikku: Tuetut kirjastokäynnit Pirkkalan pääkirjastossa, Leena Jalonen & Päivi Mäkelä
Lastenkirjatutkimuksen tienraivaaja, Marita Rajain 1938–2024, Päivi Heikkilä-Halttunen
Seula
Haavi
Puntari
Summary, Maria Lassén-Seger
Pääkirjoitus: Kaunokirjallisuus lukutaitotyön keskiöön
Keskustelu suomalaisten nuorten lukutaidon alamäestä ryöpsähti jälleen viime vuoden lopulla, kun vuoden 2022 PISA-tulokset julkaistiin. Huolestuttavaahan se on, että peruskoulun päättävistä nuorista jo yli viidesosa ei saavuta yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavaa lukemisen tasoa.
Tämän jälkeen lukutaitoon liittyvä huolipuhe on saanut runsaasti tilaa mediassa. Keskustelussa on kuitenkin outoja piirteitä: lohduttaudutaan sillä, että suomalaisnuorten lukutaidon taso on edelleen OECD:n keskiarvoa korkeampi, väitellään älylaitteiden roolista lukutaidon heikkenemisessä ja häivytetään huolta uutisoimalla, että Suomi nyt kuitenkin on OECD-maiden kärkeä nuorten luovassa ajattelussa. Heikkoja tuloksia on selitelty jopa sillä, etteivät nuoret ole tehneet PISA-testejä tosissaan.
Harmillisen vähän puhutaan kaunokirjallisuuden merkityksestä lukutaidon ja muiden yhteiskunnassamme hukassa olevien taitojen, kuten keskittymis- ja empatiakyvyn, vahvistajana. Kansallisessa lukutaitostrategiassa kaunokirjallisuuden vaikuttavuus kyllä mainitaan: ”[E]rityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen korreloi tutkimusten mukaan hyvien oppimistulosten kanssa.” Silti strategia ei kovin kirkkaasti viesti, että nimenomaan kaunokirjallisuuden lukemista tulisi lisätä, eivätkä viimeaikaiset poliittiset päätökset näytä kaunokirjallisuuden arvoa tunnustavan.
Lukutaidon vahvistamiseksi on toki tehty konkreettisiakin lupauksia: alakoulun tuntimäärää ollaan kasvattamassa 3 vuosiviikkotunnilla luku-, kirjoitus- ja laskutaidon vahvistamiseksi. Äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajat ovat toivoneet lisätunteja myös yläkouluun. Lukemiselle korvamerkitty oppitunti olisi tietysti ihanteellinen ratkaisu. Siitä haaveillessa kouluissa olisi tärkeintä tunnistaa ja tunnustaa kaunokirjallisuuden merkitys. Koska peruskoulu tavoittaa jokaisen, kouluissa tulisi lukea enemmän ja suunnitelmallisemmin ja hyödyntää kaunokirjallisuutta muissakin aineissa kuin äidinkielessä ja kirjallisuudessa.
Eri oppiaineiden sisältöihin sopivaa luettavaa ei tarvitse etsiä kaukaa. Esimerkiksi Ellen Strömbergin Mehän vaan mennään siitä ohi tai Edith Arkon Aurora/Eino voisivat opettaa enemmän ihastumisesta, seurustelusta ja omien rajojen määrittelystä kuin terveystiedon oppikirjateksti. Riina Mattilan Silmät avatessa on edelleen pimeää voisi tuoda syvyyttä 9.-luokkalaisen itsemurhaa käsittelevään etiikantehtävään.
Alkavana lukuvuonna kaikentasoisille lukijoille pitäisi löytyä sopivaa luettavaa helposti, kun Selkopolku-hankkeen kirjat saadaan käyttöön yläkouluissa.
Annu Viheriälehto
Tiivistelmä
Suomalaisten lasten ja nuorten lukemisen väheneminen on näkynyt PISA-tuloksissa. Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen hallituksen uusi puheenjohtaja Annu Viheriälehto toivoo pääkirjoituksessaan, että jatkuvan huolipuheen lietsomisen sijasta maltettaisiin keskittyä perusasioihin. Kaunokirjallisuuden on havaittu vahvistavan esimerkiksi oppilaiden keskittymis- ja empatiakykyä ja kansallisessa lukutaitostrategiassa on niin ikään osoitettu yhteys kaunokirjallisuuden ja hyvien oppimistulosten kanssa. Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina työskentelevä Viheriälehto toivoo, että kirjallisuutta käytettäisiin paljon nykyistä enemmän eri oppiaineissa ja että oppiaineeseen saataisiin yläkouluun lisää opetustunteja.
Pitkän uran lastenkirjallisuuden kuvittajana tehnyt Veronica Leo on lahjoittanut Lastenkirjainstituutin kuvitusarkistoon yhteensä 123 kuvitusoriginaalia kuvakirjoista, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1984–2005. Sisko Ylimartimon artikkeli esittelee Leon monipuolista uraa. Kuvittajan työn lisäksi Leo on tehnyt myös puvustuksia ja lavastuksia teatterille. Monien Zacharias Topeliuksen satujen lisäksi Veronica Leo kuvitti paljon kansansatuja.
Näkövammaisille lapsille tarkoitettuja koskettelukirjoja on ollut mahdollista lainata Suomessa jo 40 vuoden ajan. Näkövammaisten kirjasto sai ensimmäiset käsityönä valmistetut uniikit kirjat lahjoituksena Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopiston opiskelijoilta vuonna 1984. Nyttemmin lainaustoiminnasta vastaa saavutettavuuskirjasto Celia. Celian suunnittelija Marjo Kauttonen toteaa artikkelissaan, että kirjavalikoimaa pyritään jatkuvasti kasvattamaan. Erityisesti nuorille suunnattuja kirjoja tarvittaisiin lisää.
Hölmöläisistä kertovat kansansadut tunnetaan eri puolilla maailmaa. Kirjailija Pamela Mandart on jäljittänyt kansanperinteessä kiusoittelu-folkloreksi luokiteltujen satujen historiaa Suomen lisäksi myös toisessa kotimaassaan Tanskassa. Suomessa hölmöläisistä kertovat sadut tulivat laajan lukijakunnan tietoisuuteen Zacharias Topeliuksen Boken om Vårt Land -kirjan myötä vuodesta 1875 lähtien. Sadut ovat olleet suosittuja myös koulun lukukirjoissa ja niistä on tehty monia antologioita. Pamela Mandartin mielestä hölmöläissatujen huumori ja kerronta sopivat myös nykylapsille, ja hän on kirjoittanut kaksi modernia uutta kokoelmaa, joissa vanhojen tuttujen satujen ohessa on uusia satuja, joissa hölmöläiset harrastavat esimerkiksi sauvakävelyä ja eukonkantoa.
Suomalainen kansanperinne innostaa myös esi- ja alkuopetuksen oppilaita Pirkkalassa. Esikoulun opettajat Leena Jalonen ja Päivi Mäkelä ovat järjestäneet oppilaille elämyksellisiä kirjatuokioita Pirkkalan pääkirjastossa. Aluksi on perehdytty keijukaisista ja maahisista kertovaan satua ja totta yhdistävään lastenkirjaan, ja sen jälkeen on lähdetty tunnistamaan satuolentoja luonnosta. Lapsille mieluisaan toimintaan on lomitettu myös pedagogisia osatavoitteita.
