Sisällys
Tuttuus voi olla jo liiankin turvallista, Päivi Heikkilä-Halttunen
Rakastettu Runotyttö uutena suomennoksena, Laura Leden
L. M. Montgomeryn jäljillä, Anna Tiitinen
Lyhennetyt tyttökirjat, Anna Pölkki
Sanasiltoja ja perhosen siiveniskuja, Kairi Look
Kuvakirjojen näyttämöt, Heli Halme
Suositun lastenkirjan sankarikin voi päätyä eläkkeelle, Päivi Heikkilä-Halttunen
Selkopolku-kirjapaketit yläkouluihin, Aino-Maria Kangas,
Kompassi: Mikä Pikku naisissa kiehtoo? Sanna & Vilma Kivimäki
Haavi
Seula
Puntari
Summary, Maria Lassén-Seger
Pääkirjoitus: Tuttuus voi olla liiankin turvallista
Vuoden ensimmäisen Onnimannin monissa artikkeleissa näkyy nostalgian tenho eli kaipuu jotakin jo lähes kokonaan menetettyä aikaa ja aiheita kohtaan.
Nostalgiselle kulttuuritarjonnalle näyttää olevan erityisen paljon kysyntää juuri nyt, kun ajat ovat epävarmat ja monet kaipaavat pakoa nykyhetkestä. Useampi laitosteatteri on nimittäin innostunut samanaikaisesti ulkomaisista tyttökirjaklassikoista. Viime vuonna Turun kaupunginteatterissa nähtiin Louisa May Alcottin Pikku naisia ja Suomenlinnan kesäteatterin ohjelmistossa oli Ryhmäteatterin tulkinta Frances Hodgson Burnettin Salaisesta puutarhasta. Vielä alkukevääseen asti Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa on mahdollista nähdä L. M. Montgomeryn Vihervaaran Anna.
Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytärtä on esitetty Helsingissä samanaikaisesti suomeksi Kansallisteatterissa ja ruotsiksi Svenska Teaternissa. Seinäjoelle Ronjan ensi-ilta tulee kevättalvesta. Hieman uudempi klassikko, Michael Enden Momo, on ollut viime syksystä lähtien Unga Teaternin näyttämöllä sekä ruotsiksi että suomeksi ja tänä keväänä se nähdään Kuopion kaupunginteatterissa yhteistyössä Tanssiteatteri Minimin kanssa.
Uudemmasta kotimaisesta lastenkirjallisuudesta näyttämölle päätyvät varmimmin myyntimenestyksiksi nousseet kotimaiset sarjakirjat. Onneksi toisinaan teattereilta löytyy rohkeutta ottaa ohjelmistoon myös yksittäisten teosten dramatisointeja: Svenska Teaternissa sai ensi-iltansa syksyllä Anja Portinin lastenromaaniin pohjautuva lastennäytelmä Radio Popov. Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämön valtasivat syyskaudella Into Kustannuksen julkaisemaan kartonkiseen Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan liuskakuvakirjaan pohjaava Merimonsterit. Ruohonen myös käsikirjoitti ja ohjasi musiikkinäytelmän ja Kallasmaa suunnitteli hahmojen puvustuksen ja visuaalisen ilmeen.
Tamperelainen Ahaa Teatteri on yksi harvoista ammattiteattereista, jonka kiertueohjelmistossa on jatkuvasti uusien lasten- ja nuortenkirjojen dramatisointeja. Helmikuussa sai ensi-iltansa Leena Paasion kahteen nuortenkirjaan, Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan, perustuva nuortennäytelmä Pinnan alla.
Suosittuihin lastenkirjoihin pohjaavat elokuvat jyräävät valkokankaallakin. Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen alkuperäisidean pohjalta käsikirjoittama Sihja, kapinaa ilmassa vuodelta 2021 on lajissaan ilahduttava poikkeus.
Lastenkirjallisuuden ystävänä tietysti peukutan teattereiden ja elokuvateattereiden lastenkirjavetoista nykyohjelmistoa, mutta rohkenen silti toivoa niiden rinnalle myös enemmän aivan uusia ja omavaloisia käsikirjoituksia. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja Aalto-yliopiston elokuva- ja tv-käsikirjoittamisen opinnoissa tulisi järjestää säännöllistä koulutusta lapsiyleisölle kirjoittamisesta – ja mieluusti pakollisena kurssina, jotta lapsia ei taas vahingossa sysätä nurkkaan.
Päivi Heikkilä-Halttunen
Tiivistelmä
Vuoden ensimmäisen Onnimannin monissa artikkeleissa ja haastatteluissa korostuu viehätys nostalgiaan, eli kaipuu jo lähes kokonaan mennyttä aikaa ja aiheita kohtaan.
Lucy M. Montgomeryn tyttökirjaklassikko, Runotyttö (Art House 2023, alk. Emily of New Moon, 1923) on ilmestynyt ensimmäistä kertaa lyhentämättömänä suomennoksena. Kaisa Rannan käännös korvaa I. K. Inhan suomennoksen vuodelta 1928, jota on hieman uudistettu viimeksi 1960-luvulla. Tyttökirjaklassikoiden käännöksiä väitöskirjassaan tutkinut Laura Leden on haastatellut Rantaa hänen käännösratkaisuistaan. Uusi suomennos esimerkiksi huomioi sata vuotta sitten ilmestyneen tyttökirjan alkuperäisen laajan kohderyhmän ja nyt siitä löytyvät omat tasonsa sekä lapselle että aikuiselle. Anna Pölkin lyhyt artikkeli käy vuoropuhelua Ledenin haastattelun kanssa. Pölkin mielestä olisi tärkeää, että lukijoiden ulottuvilla pidettäisiin rinnakkain sekä lyhentämättömät suomennokset että lapsilukijoiden erityistarpeet huomioivat adaptaatiot.
Peräti kolme tyttökirjaklassikkoa, L. M. Montgomeryn Vihervaaran Anna, Louisa M. Alcottin Pikku naisia ja Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha, on viime aikoina dramatisoitu myös teatteriesityksiksi. Selitystä ilmiölle voi etsiä pitkään jatkuneista epävarmoista ajoista, jolloin etenkin moni aikuinen on hakenut lohtua lapsuuden ja nuoruuden lukukokemuksista. Sanna Kivimäki kävi katsomassa Turun kaupunginteatterin näytelmän Pikku naisia yhdessä tyttärensä kanssa. He pohtivat yhdessä syitä sille, miksi Yhdysvaltain sisällissodan vuosiin sijoittuva äidin ja neljän tyttären tarina on edelleen niin suosittu. Eri-ikäisten naisten keskinäisten suhteiden kuvauksesta löytyy edelleen ajattomuutta ja yleistä kiinnostavuutta. Silti äiti ja tytär toivovat, että klassikkotulkintojen ohessa nähtäisiin näyttämösovituksina huomattavasti enemmän myös uutta modernia tyttöyttä valottavia tekstejä.
Anna Tiitinen on vieraillut viime kesänä L. M. Montgomeryn maisemissa Prinssi Edwardin saarella Kanadassa. Turistikohteiden lisäksi saarelta löytyivät yhä myös Anna-kirjoista tuttu tumma päilyvä aallokko sekä punaiset tiet ja kalliot.
Klassikoiden ohessa uudet suomalaiset kuvakirjatkin päätyvät ilahduttavan usein teatterien ohjelmistoon. Heli Halmeen artikkeli tuo kiinnostavasti esiin sen, kuinka kuvakirjojen dramatisoinnissa pystytään parhaimmillaan hyödyntämään esittävän taiteen keinoin kuvakirjojen visuaalisuutta. Halme on haastatellut kolmen eri teatteriproduktion tekijöitä.
Lastenkirjailijat saavat usein inspiraatiota joko omilta tai lähipiirinsä lapsilta. Sodan jälkeen vuonna 1947 ilmestynyt Laura Latvalan ja Helga Sjöstedtin Pikku-Marjan eläinkirja on edelleen painosmäärissä mitattuna (330 000 kappaletta) suosituin yksittäinen suomalainen lastenkirja. Laura Latvala (1921–1986) omisti runot tyttärelleen Marjalle. Päivi Heikkilä-Halttunen on haastatellut Marja Kiiskistä, Latvalan tytärtä, joka on vasta eläkkeelle päästyään paljastanut olevansa monen sukupolven rakastaman lastenkirjan nimikkohenkilö. Ilmestymisaikaansa nähden kirja oli poikkeuksellisen moderni: maalaistalon eläimistä kertovien runojen ja Sjöstedtin neliväristen herttaisten kuvitusten avulla lapsi oppi myös vaivihkaa aakkoset.
Virolainen lastenkirjailija Kairi Look on vertaillut Suomen ja Viron lastenkirjakentän eroja ja yhtäläisyyksiä. Virossa kaikki lastenkirjat päätyvät esimerkiksi kirjakauppaketjujen kautta myyntiin helpommin kuin Suomessa, mutta virolaiset kadehtivat suomalaisen lastenkirjallisuuden aiheiden moninaisuutta. Virolaiset ja pirkanmaalaiset lasten- ja nuortenkirjojen tekijät kohtasivat lokakuussa Lastenkirjasilta-hankkeen työpajassa Tartossa.
