Jakson litterointi
Maailman tärkeintä kirjallisuus -podcast
Vieraana kirjailija Elina Pitkäkangas ja tutkija Jaana Pesonen. Toimittajana Sonja Mikkonen.
Sonja: Moi! Kuuntelet Maailman tärkeintä kirjallisuutta -podcastia. Mä olen Sonja Mikkonen Lastenkirjainstituutilta. Tänään keskustellaan fantasiakirjallisuudesta ja moninaisuudesta. Mulla on studiossa vieraina Elina Pitkäkangas, joka on kirjoittanut Kuura-trilogian ja Sang-duologian, ja yliopistonlehtori Jaana Pesonen Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta. Aiheena on tosiaan fantasiakirjallisuus ja moninaisuus, tervetuloa.
Elina: Kiitos paljon kutsusta.
Jaana: Kiitos.
Sonja: Alkuun mä kysyisin ennakkokysymyksen, jonka olette saaneet sähköpostitse, eli miksi lasten- ja nuortenkirjallisuus on susta tärkeetä?
Elina: Aloitanko mä. Aika iso kysymys, musta tuntuu että noita huomioita voisi tehdä tosi monta. Mä voisin tehdä niistä kaksi mulle selkeintä. Ensimmäinen on ensinnäkin se, että ihmisen lukeminen lähtee sieltä mielellään ihan lapsesta asti. Kun me pidetään huolta siitä, että lapsella ja nuorella on hyvä lukupohja, niin me pidetään samalla huolta siitä, että meillä on lukijakuntaa myöskin tulevina vuosina, sitten kun nämä lapset kasvaa aikuiseksi. Että siitä on tullut heille sellainen normaali ajanviettotapa, ettei sitä tarvitse heille sitten vaikean kautta käynnistellä myöhemmin. Ja toisekseen mä itse ajattelen, että sehän on lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta ihan merkittävä asia, että lapset ja nuoret, ja mä ehkä ajattelen nimenomaan nuortenkirjailijana tällaisten teini-ikäisten kautta erityisesti, niin se voi olla heille sellainen oma pakopaikka. Mutta myöskin yhdistävä asia, myöskin sukupolvia yhdistävä asia, että sitten kaveripiirien keskuudessa toisen yhteinen harrastus ehkä kavereitten kanssa. Nyt tällaisenakin aikana, kun on aika vakaviakin uutisaiheita ollut paljon, niin se voi tuntua ehkä vähän kuormittavalta sitten, jos ei ole mitään muuta kuin se oma elämä. Sitten kirjallisuus ehkä voi tarjota siihen pientä huilia. Tietysti lukemisen eduista voisi tehdä kauhean pitkän listan, että mitä se nuorelle kehittää sitten empatiakykyä ja sanavarastoa ja keskittymiskykyä ja niin edespäin, että hyötyjä on tosi paljon, siis hyötyjä sekä sille lapselle, nuorelle että sitten meille aikuisille.
Jaana: Se olikin jo tosi hyvä vastaus. Ehkä tuosta silleen hyvä itsellä jatkaa, että mä olen itse nyt kirjallisuutta tutkineena, ja mä opetan paljon kirjallisuuskasvatusta tuolla yliopistolla tuleville opettajille, niin olen huomannut, että se mikä mulla korostuu enemmän ja enemmän koko ajan, niin on se kirjallisuuden merkitys. Niin lapsi- kuin nuori- ja aikuislukija, että saa vahvistusta sille, että mikä on se oma paikka. Että hahmottaa itseään paremmin, omaa paikkaansa, kuulumistaan maailmassa, mutta siihen tulee aina rinnalle se, keitä on ne muut, myös ymmärtää muita, heidän elämäänsä. Ehkä just siitä tulee yksi mun mielestä tärkein tehtävä, se toisen asemaan asettuminen ja se, että sä voit sitä kautta esimerkiksi empatiaa oppia. Mä ajattelen, että se ei ole pelkästään sitä niin sanotusti toisen saappaisiin asettumista, mutta ehkä myös se, että me voidaan sitä kautta nähdä niitä toisia todellisuuksia. Realistisia ja myös ei-realistisia, me voidaan myös nähdä toisenlaista maailmaa. Mä ajattelen, että mitä muuta me oikeastaan voitaisiin tarvitakaan, kuin että me nähdään mahdolliseksi jotain, mikä ei ehkä olekaan vielä mahdollista. Tai me voidaan nähdä niitten kirjojen kautta niitä maailmoja, joiden me ei ehkä haluta toteutuvan. Se toisin näkeminen ja uusin näkeminen on ehkä se mitä me kaikki tarvitaan ihmisinä.
Sonja: Voin kyllä samaistua tohon, ja just spekulatiivista fiktiota itse tutkivana ihmisenä just toi, että just mahdollisten maailmojen, oli ne sitten haluttuja tai ei haluttuja, niin niihin pääsee mukaan. Ehkä tietyllä tavalla just ikkunoita tai liukuovia tai mitä paria käytetäänkään, niin tavallaan, että pääsee niihin uppoutumaan ja löytää ehkä sen oman paikan nuorena sieltä kirjallisuudesta.
Elina: Ja myöskin aikuisten olisi hirveän tärkeää lukea sitä lasten ja nuorten kirjallisuutta. Ei vain sen takia, että saisi sen oman nostalgian siitä nuoruudesta, tokihan ne tunteet, mitä monesti nuortenkirjallisuudessakin käsitellään, identiteetin etsintää, ensirakastumista, niin ne on usein sellaisia, mitkä me kaikki aikuisetkin ollaan eletty ja muistetaan. Mutta ennen kaikkea myös se, että ymmärrettäisiin sitä meidän sukupolvea tässä ajassa. Mikä heitä tällä hetkellä kiinnostaa, ja mikä heille on hyväksi, eikä vaan yritettäisi tuputtaa sitä omaa kokemusta vuosien takaa. Että yritettäisiin saada kiinni siitä, millaisia nuoret on tänä päivänä.
Sonja: Kyllähän nykynuortenkirjallisuus heijastaa sitä aikaa, missä ne on kirjoitettu ja mitä eletään, mitä nykynuoret ehkä haluaa lukea. Jos miettii, että 2010-luvulla oli sellainen dystopiabuumi oikeastaan, jossa kirjoitettiin todella paljon dystopiakirjallisuutta, nuorille just sellaista oman äänen löytämistä, ja nyt on taas löytynyt jonkin verran vaikka utopistisempiakin teoksia. Siinä on selkeästi sellaista siirtymää pois dystopiatulevaisuuksien kuvittelusta.
Elina: Kyllä, ja sitten ihan yksinkertaisesti vaan, että kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus, kun se on niin tasokasta, niin ihan hyvien lukukokemustenkin takia vaan olisi hyvä, että unohdettaisiin aikuisena lukijana välillä ne kohderyhmän rajat, että ei, en mä voi lukea tätä, kun tämä on suunnattu nyt nuoremmille kuin mitä itse olen, tai että päähenkilö ei ole saman ikäinen tai samaa sukupuolta, kuin minä itse. Ettei annettaisi sen rajoittaa sitä uteliaisuutta, vaan tartuttaisiin ennakkoluulottomasti erilaisiin kirjoihin.
Sonja: Loppujen lopuksihan ne on vain keinotekoisia rajoja, jotka siihen on tehty.
Jaana: Kyllä mä ajattelen myös sitä kautta, että jotenkin tässä ajassa, kun meillä on niin valtavasti sitä huolipuhetta nuorten lukemisesta ja vaikka lukutaidon rappeutumisesta, mikä on siis ihan hyödyllistä, kun sitä pidetään yllä, mutta samaan aikaan ehkä välillä se myös se jatkuva huolipuhe siihen, että nuoren tulisi ymmärtää ne hyödyt siinä lukemisessa. Kyllähän aikuinenkin ja hänellä on oikeus myös lukea vain vapautuakseen siitä arjesta ja saadakseen jotain, aivan uusia, muita maailmoja ja vähän sellaisena todellisuuspakona. Mä ajattelen, että sitä enemmän meidän pitäisi kyetä ehkä myös puhumaan siitä puolesta, että ei nuoretkaan kaipaa jatkuvaa muistutusta siitä, että mitkä on hyötyjä, vaikka me, kun mäkin kirjallisuuskasvatusta opetan, niin kyllä mäkin puhun niistä puolista niille tuleville opettajille. Mutta kyllä mä ajattelen, että kyllä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen tulee nopeammin ja rohkeammin sellaisia aiheita, jotka ei välttämättä sitten taas näy saman tien niin sanotusti aikuistenkirjallisuudessa. Jos haluaa ymmärtää jotain tästä ajasta ja jotain uusia ikkunoita, niin kyllä lasten- ja nuortenkirjat on se, mitä kannattaa lukea.
Elina: Mäkin ajattelin just tollain, että se huolipuhe, niin sillä on paikkansa ja siitä pitää puhua, koska ne on oikeita asioita. Mutta ne on ehkä enemmän suunnattu aikuisille juuri. Mutta sitten nuorille, miten siitä kirjallisuudesta voisi keskustella, niin mä lähden ainakin itse aina sen innon kautta, että te ette halua missata näitä tunteita. Kun se voi tarjota niin paljon, ihan just viihteenä. Että ei se viihde, kun tuntuu että se on monille sellainen no ei nyt kirosana, mutta vähän sellainen arvottava asia, että jos viihdekirja, niin onko se nyt sitten oikeaa kirjallisuutta, niin ilman muuta on. Sehän on erittäin tärkeää ja se on sitä omaa hyvinvointia myöskin ylläpitävää harrastusta.
Sonja: Ja tärkeintähän ainakin mitä itse näin, kun itseltäkin aina välillä kysytään, että just se, että no miksi nuorten pitäisi lukea. Niin kyllähän ne lukee, toisaalta, että se pitää vaan nähdä se arvo siinä, että kunhan luetaan. Että ei sillä ole mitään väliä mitä luetaan, kunhan luetaan, että se on sitten toisaalta että se, että kirjallisuudella on myös se oma itseisarvo, eikä vain välinearvo. Kirjallisuus on hyvin tärkeää itsessään.
Jaana: Kyllä, mä ajattelen, että vaikka tässä ajassa, vaikka jatkuvasti se on nyt varsinkin paljon pinnalla se, että lapsille tällaista tunnetaitoa ja muuta, ja nuorillekin, mutta erityisesti ehkä lapset kohdeyleisönä, jotenkin se tunnetaidot ja kirjallisuus. Mä ajattelen, yhtään väheksymättä, että se on tosi hyvää ja arvokasta, mutta välillä tulee myös se, että se lipsahtaa sellaiseen aika voimakkaaseen välinearvoon. Sitten menee aina välillä se agenda edelle. Kyllä mä ajattelen, vaikka Sangista me kohta tässä varmaan enemmänkin jutellaan, niin myös se arvo on jotenkin siinä, ettei liikaa puhuttaisi lapsille ja nuorille, tai vaikka niille tuleville opettajille, jotka on sitä mun rakasta yleisöä, niin ei tarvii aina olla joku hyötynäkökulma.
Sonja: Nyt kun mainitsit tän Sangin, niin tosiaan voisin esitellä. Eli jakson kohdeteoksena on Elina Pitkäkankaan fantasiateos Sang, joka on vuoden 2023 Topelius-palkinnon voittaja. Topelius-palkinto siis myönnetään korkeatasoisella kotimaiselle nuortenkirjalle, ja sitä Sang kiistatta tosiaan on. Sang on fantasiateos, jossa seurataan Kong Dawein matkaa ja kehitystä. Dawei toimii kuriirina maksaakseen kansalaisvelkaansa, ja pieleen menneen tuliasetoimituksen jälkeen hän ja veljensä Qiren pakenevat eteläiseen Fusangiin, jossa heidät myydään eteenpäin, Dawei palvelijaksi ja Qiren Narakan työleirille. Lopulta sitten Dawei päätyy valtaperheen palvelijaksi ja myös uhmaa valtaperhettä, ja pakenee takaisin Namlan maakuntaan. Näin lyhyesti juoni tiivistettynä. Elina, mistä kaikesta sä olet ammentanut inspiraatiota tähän teokseen ja tähän sarjaan? Tämmöinen helppo kysymys alkuun.
Elina: Mä just ajattelin, että sellaisen sitten paukautit siihen. Sang on ollut tekoprosessina aika pitkä. Mä rupesin ihan ensimmäistä kertaa suunnittelemaan tätä vuonna 2018, kun mä tein vielä mun toisen kirjasarjan viimeistä osaa. Mä yleensä porrastan aina nämä mun teokset, että kun mä kirjotan edellistä kirjaa, mä rupean jo vähän suunnittelemaan sitä seuraavaa. Joten tämän idea rupesi itämään 2018. Ja mitä mä muistan, nythän mä tässä vuosien varrella inspiraatiota olen saanut kaikesta koko ajan, siis mä ammennan, kun mä elelen ja kävelen ja katselen televisiota ja kuuntelen musiikkia, niin koko ajan niitä ideoita tulee. Mutta se ihan ensimmäinen kipinä Sangiin tuli sellaisesta elokuvasta kuin In time. Se on Justin Timberlaken tähdittämä scifielokuva, ja scifi-toimintaelokuva ja siinä elokuvassa näillä ihmisillä oli ranteessa tällaiset hologrammit, joita ne käytti maksuvälineenä. Siinä maksuvälineenä oli elinikä. Mutta mua kiinnosti siinä elokuvassa se, että millä tavalla nämä luokat oli eroteltu, ja tietyillä ihmisillä ei ollut minkäänlaista pääsyä tiettyihin kaupunginosiin, koska heidän piti rajaporteista kulkiessa sitten käyttää tätä ranteen hologrammia maksuvälineenä. Mä rupesin sitä vähän pohdiskelemaan, että minkälaista se tulevaisuus voisi siellä olla, minkälaista se valvonta voisi siellä olla, ja ensimmäinen asia tai huomio minkä mä tein, että ei se mun näkemä tulevaisuus ole ainakaan sellainen hyvin valkonormatiivinen ja eurosentrinen. Ja kun mä katsoin näitä siihen aikaan ilmestyneitä kotimaisia tai käännettyjä nuortenkirjoja, niin tuntui, että se kuvasto oli aika eurosentristä, ja sitten mä rupesin miettimään, voinko jotenkin vaikuttaa tähän. Voisinko rikastuttaa sitä kuvastoa omalta osaltani? Lähdin sitten, koska mun mielestä se on hirveän tärkeää, että meillä on moninaista kuvastoa, varmaan palataan siihen vielä tässä keskustelun aikana, mutta kehittää lukijan empatiakykyä ja kehittää omakuvaa ja siihen mihin me itse kyetään. Niin kun mä olin perustellut se syyn, että miksi mä haluan tehdä toisenlaista kuin eurosentristä kuvastoa, niin mä lähdin miettimään sitä että miten mä voin sen toteuttaa.
Mun vanhemmat asui siihen aikaan Etelä-Kiinassa, Fushunissa, joten se oli aika luonteva valinta mulla silloin, että okei, mä voin ammentaa kiinalaisesta kulttuurista, koska mä saan kontakteja sinne, ja mua on paljon auttanutkin sitten kirjan tekoprosessin aikana mannerkiinalainen ystävä. Sitten lähdin vielä työstämään erikseen graduakin vielä aiheen ympäriltä, että tutkiskelin sitten gradussani muun muassa sitä, että miten kansallisidentiteettiä rakennetaan tällaisten kulttuuristen erojen kautta. Sitä kautta pääsin vielä miettimään, että miten länsimaalaisissa kirjoissa on representoitu kiinalaisia hahmoja eri aikakausina. Se oli hirveän kiinnostavaa. tätä kaikkea mä pohjustin, ennen kuin lähdin kirjoittamaan koko tarinaa edes, että mä tiedän suurin piirtein mitä mä olen lähdössä tekemään. Olen hyvin juonivetoinen kirjoittaja kyllä, että vaikka sitä taustatyötä on tehty kyllä Sangin kanssa aika paljon, niin sitten kuitenkin mä olen pyrkinyt, tai mulle on hirveän tärkeätä, että mä saan sen kaiken sulautettua siihen maailmaan. Että se Fusangin valtio, jonka mä olen Sangiin luonut, että siinä on ne omat lainalaisuutensa, ja kaikki on loogista siellä, että otetaan esimerkki. Mullahan tässä Fusangin valtiota johtaa neljä valtaklaania. Näillä valtaklaaneilla on siis matriarkat. Eli olen kääntänyt vähän niin kuin päikseen tämän, että valta ei periydykään isältä pojalle, vaan äidiltä tyttärelle. Tämän mä perustelin sillä, että Fusangissa on mestari Shuyan johdolla luotu rauhanlait, ja tilastojen mukaan, noin väkivaltarikoksista, se oli joku United States Department of Justice, jonka tutkimuksen mä katoin, että vuonna 2007 Yhdysvaltain väkivaltarikoksista oli 80 prosenttia miesten tekemiä ja 20 prosenttia naisten. Niin mä perustelin tämän Fusangin matrilineaarisen valtamuodon sillä, että on ajateltu, että ne voi ennaltaehkäistä sotia sillä, että on naisjohtaja. Tämä nyt ei tietysti, Fusangissa, tai Sangissa mä käsittelen valtaa aika paljon, ja olen halunnutkin näyttää sen, ettei se sukupuoli niitä sotia ole estänyt syntymästä, että yksi julmimmista hahmoista on rouva Jian, tämä valtiatar. En mä tiedä, vastasinko mä sun kysymykseen. Mähän sanoin, että tämä lähtee ihan laukalle, kun mä alan puhua Sangista, joka on aika iso ollut tekoprosessiltaan, joo, se inspiraatio lähti siitä ajatuksesta, että millainen se tulevaisuus voisi olla.
Sonja: Joo, todella mielenkiintoinen, miten se on lähtenyt, ja miten just sitä taustaa siitä, miten vaikka matriarkaalinen yhteiskunta toimii. Entä Jaana, mitä sullemoninaisuutta kirjallisuudessa tutkineena, mitkä asiat sulle nousi tässä Sangissa eniten esiin?
Jaana: No, tässä on kyllä tosi paljon kerroksia juuri moninaisuuden näkökulmasta ja mä ajattelen, että juuri se siitä tekeekin niin taidokkaan ja kiinnostavan teoksen. Ihan ensimmäisenä kun mä lähdin sitä lukemaan kun se tuli ulos, niin mä kiinnitin siihen kieleen. Heti ensimmäisenä mä jäin pohtimaan ja täytyi myös tarkastaa, että onko ne keksittyä kieltä vai oikeata kieltä, koska en osaa kiinaa enkä osaa hindiä. Se oli sellainen, mihin mä ihan ensimmäisenä kiinnitin huomiota, ja sitten mitä teos meni pidemmälle, niin siihen kieleen, että on myös tämä, että on tällainen henkilö, joka käyttää sitä viittomakieltä, että on tällainen valinta. Sitten mitä siihen kieleen kietoutuu myös tällaisia kuulumisen ja vallan ja erilaisia hierarkian tasoja ja tunnekieltä ja tällaisia, niin mun mielestä se oli yksi isoimpia juttuja, mikä moninaisuuden näkökulmasta oli kiehtova ja hienosti kirjoitettu. Sitten tietenkin sinne tulee valtavasti muita kerroksia. Ehkä sitten itselle, kun olen väitöskirjassa ja myöhemmässä tutkimuksessa tällaista intersektionaalista teoriaa ja moninaisuuden sitä kautta tarkastelua, niin se oli kiinnostavaa, että tulee niin paljon niitä kerroksia ja sukupuolen esittämisen, seksuaalisen suuntautumisen ja sitä kaikkea moninaisuutta, luokkakysymykset ja kaikki tämä. Se on mun mielestä kiinnostavaa ja kiehtovaa, miten monitasoinen, mutta samaan aikaan nämä kietoutuu sillä lailla uskottavasti yhteen, että kirjassa ei kuitenkaan tule sellainen olo, että mulle nyt lukijana alleviivaavasti halutaan kertoa jotain tällaista luokkakritiikkiä esimerkiksi, vaikka sitä voidaan lukea vaikkapa luokkakritiikkiä.
Elina: Se on tosi ihana kuulla, koska tota nimenomaan mä äsken ehkä jollain tavalla yritin itsekin mainita. Vaikka Sangissa on tosi paljon ehkä yksittäisiä teemoja ja just moninaisuuden kerroksia, mitä sieltä voi nostaa, niin sitten kuitenkin niitä on niin paljon siellä. Että se saattaa tuntua vähän ehkä, en tiedä tuntuuko se vähän jopa hyökkäävältä ehkä, jos ei ole kirjaa lukenut. Mutta just siinä kirjassa, kun mä kerron sitä tarinaa niin mä haluan, että tämä kaikki on osa sitä, jollain tavalla tukee sitä tarinaa ja sitä yhteiskuntaa, jonka mä olen sinne luonut. Ettei ne tunnu päälleliimatulta. Ja vaikka henkilöhahmoissakin, Daweissa on tosi paljon puolia. Hän kommunikoi viittomakielellä, hän on siis tehnyt hiljaisuusvalan ja näin ollen siis kyllä kuulee. Mutta hän on kielivähemmistöä, niin hän kuuluu myös tällaiseen etniseen vähemmistöön Fusangissa, hän on namla, ja sen lisäksi hän on vielä homoseksuaali. Niin kyllähän tässä näitä puolia Daweissa on, mutta ne kaikki on osa häntä persoonana, että yksikään noista piirteistä ei yksin määritä sitä kuka Dawei on. Vaan oikeastaan mäkin tutustuin hahmoon vasta sitten kun kirjaa kirjotin, että en mä tiennyt Dawein romanttista kohdetta silloin, kun mä rupesin ensimmäistä lukua kirjoittamaan ensimmäiseen raakaversioon. Hänellä oli paras ystävä siinä rinnalla ja sitten jossain vaiheessa mä huomasin, että itse asiassa näillä on aika hyvä kemia. Se paljastui mulle siinä vasta se Dawein suuntautuminen itsekin, että kenestä hän pitää. Ja mainitakseni siis, että kun Fusangin valtio on tällainen kuvitteelliseen tulevaisuuteen sijoittuva valtio, niin se oli tietoinen valinta mulla, että mä en halua kirjoittaa sinne tällaiseen ihmisen seksuaalisuuteen liittyvää syrjintää. Että vaikka mulla on pahiksia, antagonisteja, jotka tekee kauheita asioita, niin sitten kuitenkaan tällainen seksuaalisuuteen liittyvä syrjintä ei ole yksi niistä asioista, mitä ne siellä tekee. Se oli tietoinen valinta mulla kyllä. Mulla on kirjailijana, fantasiakirjailijana myös valta päättää, että mitkä asiat mä kirjoitan mun yhteiskuntaan normiksi, ja kun mä en käsitellyt sitä seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää syrjintää erikseen siinä, niin mä en halua myöskään upottaa sitä normiksi sinne mun yhteiskuntaan.
Jaana: Joo, tämä on ehkä yksi sellainen, minkä mä nostaisin itse tätä tematiikkaa tutkineena tämän kirjan yksiksi suuriksi teemoiksi ja onnistumisiksi, tämä tässä moninaisuuden teeman kuvaamisessa. Koska tällainen representaatio, siihen liittyy kuitenkin paljon haasteita myös. Jos ei tule itse jostain kulttuurista ja lähtee sitä kuvaamaan, niin se on myös tutkimuksessa välillä kovasti kiistelty aihe, että kirjoittaa toisesta kulttuurista olematta osa sitä kulttuuria. Se voi tietenkin olla myös hirveän yksiulotteinen näkökulma tarkastella, ja mä ajattelen, että se tietyllä tavalla tällaisissa asioissa niin monitahoista ja monitasoista, niin sitten kysymys tulisikin siihen, että kuka fantasiassa voi olla se oikea edustaja kirjoittamaan. Tarkoitan sitä, että siinä on monta kerrosta juuri siitä etnisyydestä ja luokasta ja kielestä ja kuulumisesta ja niin edelleen, niin se jotenkin yksinkertaistava tai stereotyyppinen kuvaus, niin se on tosi, mun mielestä, se ei ole osa tätä tarinaa, että siinä se on hieno. Se, mitä sä äsken juuri sanoit, oli toi, että se, mitä se mahdollistaa, että sieltä voi tietyllä tavalla poistaa jotakin semmoisia meillä tämänhetkisiä yhteiskunnallisia normeja, että sä voit jättää ne kokonaan, että se on se fantasian mahdollisuus myös. Että kun se ei ole realistista, niin voi vaan päättää, että siellä sillä ei ole väliä sillä seksuaalisella suuntautumisella. Se on mun mielestä tässä yksi sellaisia hienoimpia asioita tässä tarinassa.
Elina: Mä itse just tuumaan, että kaikki tarinat, mitä me kirjoitetaan tässä ajassa, niin ne kyllä keskustelee tämän meidän nykyajan kanssa, ja näin myöskin Sangin kohdalla. Mutta sitten kun mä kirjoitan tulevaisuutta, niin mä halusin myös sisällyttää tavallaan valoa. Mä itse ajattelen, että olisi tärkeää nuortenkirjoissa huomata se, että tulevaisuus ei ole mikään mystinen asia, joka vaan jossain kohdin tapahtuu, vaan se on lähestyvä nykyhetki, ja me voidaan itse vaikuttaa siihen, että miltä meidän tulevaisuus näyttää. Niin Sangin yhteiskunta on yksi versio siitä, yhdenlainen tulkinta. Mä olen tehnyt tulevaisuuden yhteiskunnan, jossa jotkin asiat ovat menneet eteenpäin, jotka on paremmin, tasa-arvoisemmin, mitä tässä meidän maailmassa. Mutta sitten, kyllä Sangista puhutaan dystopiana. Sehän on siis genrehybridi, että puhutaan eeppisenä fantasiana, mutta se on myöskin scifiä ja tämmöinen dystopia. Siihen termiin olen paljon törmännyt Sangin arvioissa, niin kyllä siellä on paljon asioita, karmeita ihmisoikeusrikkomuksia, jotka on paljon huonommin kuin tässä meidän ajassa. Tykkään kirjailijana sellaisesta, että ei ole puhtaasti hyvää tai puhtaasti pahaa, että mä olen sekä ajatellut sellaista pelottavaa tulevaisuudenkuvaa, että jotkut asiat voi kallistua tähän, mutta sitten mä haluan myös ajatella, että myös voidaan kehittää asioita ja sen takia olen halunnut tuoda sinne mun yhteiskuntaan näitä edistyneempiä, hyviä puolia.
Jaana: Samaan aikaanhan siellä myös, kyllä sitä voi lukea kritiikkinä, se mikä on vaikka näitten moninkertaisesti marginalisoitujen ihmisten kohtaloita. Vaikka nämä tytöt jotka tulee olosuhteista, joissa on valmiiksi köyhiä perheitä, tai he ovat orpoja, joilla ei ole mitään mahdollisuutta edes ponnistaa pois siitä velasta. Sitten oli tämä, kun siellä tarinassa ensimmäisen kerran tulee vastaan se mahdollisuus joutua ihmiskaupan uhriksi. Niin siellä mä monesti luin sitä ja pohdin, että siinä on myös monta yhtäläisyyttä, mitä tässä nyt on tullut monta muuta kotimaista dystopiaa tai utopiaa jossa on, tai ei utopiaa, mutta dystopiaa, joissa on ollut samaa tematiikkaa, että sinänsä se oli mielestäni myös, että siellä on sitä karmivaa puolta. Jäin sitten miettimään, että kun tulee jatkoam että onko näiden tyttöjen, onko toivoa myös heillä.
Elina: Mä hirveän varovasti nyt mietin, mä jätän ehkä tohon.
Sonja: Tosiaan Sangin maailma on ihastuttavan monitahoinen ja monikerroksinen, ja sitä on mun mielestä tosi taidokkaasti rakennettu sellaiseksi eheäksi kokonaisuudeksi, joka tuntuu lukijalle just siltä, että se on eheä kokonaisuus, että siellä ei ole sellaisia tietynlaisia maailman sisäisiä ristiriitoja varsinaisesti, vaan se että se on, kaikki kuljettaa sitä eteenpäin ja pitää sen sellaisena kokonaisuutena. Se on todella uskottava maailmana ja fantasiamaailmana, näin ainakin itse fantasiatutkijan näkökulmasta.
Elina: Kiitos.
Sonja:
Koen sen näin. Varsinaisestihan siinä ei ole magiaa ehkä, tai ainakaan ei henkilöhahmojen mielestä ole magiaa, vaan se on enemmänkin taito tämä qìgōng.
Elina: Joo, ei qìgōng ei ole taikuutta, vaan se on ihan sellainen elämäntapa, tällainen uskomus ihan tässä meidän nykyajassakin, mihin monet ihmiset Aasiassa kyllä, tai mitä monet ihmiset harjoittaa. Mä olen vaan ehkä vienyt sen juuri fyysisellä tasolla just pidemmälle. Kuulijoille, siis Sangissahan nämä hahmot jotka kykenee tai ovat erittäin kehittyneitä nèigōngissa eli sisäisen voiman hallinnassa, niin he kykenee tällaiseen qīnggōngiin eli ruumiin keventämisen tekniikkaan. Se on sama kun tiedätte nämä aasialaiset wuxia-elokuvat, missä tehdään isoja hyppyjä, oikein lennokkaita ja loikkia ja pyörteitä ja käytetään sitä sisäistä energiaa nimenomaan kamppailulajien yhteydessä, niin sitä Sangissa on. Mutta se on hyvin normalisoitu siinä, että mikään ei ole yliluonnollista, vaan kaikki on syvän harjoittelun tulosta. Se on itse asiassa se maailmankatsomus hirveän viehättävääkin mun mielestä, että kovalla harjoittelulla voi saavuttaa periaatteessa mitä tahansa, että ei ole samalla tavalla kuin jossain Marvel-elokuvissa, että hämähäkki puree ja sitten seuraavana aamuna ihmisellä on kaikki supervoimansa, joita hän vaan opettelee käyttämään. Vaan Sangin tapauksessa päähenkilö Dawei, kun hän rupeaa kouluttautumaan varjelijaksi, tällaiseksi valtaklaanin eliittisotilaaksi, niin siinä on kahden vuoden hyppy, tällainen aikaväli, jonka aikana hän harjoittelee todella kovaa. Sitten hän todella voi sen jälkeen kuvata sitä, että miten hän on kehittynyt taistelijana. Se on musta jotenkin tosi inspiroivaa myöskin, ei pelkästään kamppailulajien vaan ihan minkä tahansa taidon harjoittelussa, että sieltä nollasta lähdetään, ja sitten jos sä haluat menestyä siinä asiassa, niin sitten vaan treeniä, treeniä, kyllä se sieltä.
Sonja: Joo, se on kyllä todelle mielenkiintoinen, mikä tuossa toisaalta tulee, että kun se on sellainen rikas itäaasialainen maailma, niin siellä on toisaalta hevoskärryjä ja miekkoja, sitten toisaalta tosi korkealaatuistakin teknologiaa ja tulee se, että siellä on sellaista tosi kahtalaisuutta, tietyllä tavalla.
Elina: Joo, siinä on kaksi ääripäätä. Mä ajattelin, että tämä Fusangin valtio, se elpyy siis maailmanlaajuisesta sodasta. Niin on olemassa tämä teknologia, mikä meillä on nytkin, mutta heidän valintansa on ollut luopua osasta siitä, että vältyttäisiin tulevaisuudessa sellaisilta samanlaisilta katastrofeilta, jotka Sangissa on johtanut mustiin sateisiin. Sen takia he ovat ruvenneet syleilemään tällaista oman kulttuurinsa niin sanotusti kulta-aikaa, että paljon on palautettu sellaista hang-kiinalaista estetiikkaa ja hylätty, no, junia heillä on kyllä, mutta ei ole minkäännäköisiä autoja heillä siellä ja myöskin tuliaseet on laittomia Fusangin valtiossa. Niitä aseita siellä kyllä maan alla undergroundissa välitetään kapinallisten keskuudessa, mutta niitä pyritään sieltä kitkemään ja niistä saa aika kovat rangaistukset, jos sitten semmoisen hallussa pitää, tai jää kiinni sellaisen hallussapidosta. Että kaikki nämä sotilaat tosiaan käyttää siellä tällaista perinteistä jousipyssyä ja miekkoja, kamppailulajeja. Se on tietyllä lailla sellainen kahden ääripään risteämä tämä Fusang, että siellä on sellaista korkeaa teknologia ja sellaista historiallista estetiikkaa.
Sonja: Mites Jaana näet tämän historiallisen estetiikan ja tämän nykyajan niin kuin sulautumisen myös tämän moninaisuuden kannalta jotenkin representoivan myös sitä moninaisuutta?
Jaana: Se on kyllä tässä tosi kiinnostava maailma ja sen jo sanoitkin tuossa, että se on sellainen hyvin eheän oloinen maailma. Mä taisin aiemmin käyttää myös termiä uskottava, tietenkin mikä on myös, sitä voisi hyvinkin kriittisesti pohtia, mikä on uskottava, mutta mä ajattelen, että se oma maailmansa, missä on mahdollista se toisenlainenkin, juurikin vaikka tämä valta periytyy naisille. Samaan aikaan siellä on joitakin perinteisiä asioita, niin sukupuolirooleihin kuin muuhun liittyviä asioita, mutta esimerkiksi se, että väkivalta tai valta tämmöinen vallanhalu ei ole vain miehistä tai maskuliinista, vaan se on niin kuin sä itsekin kuvasit, niin julmin hahmo, tai yksi julmista onkin tämä valtaklaanin johtajanainen. Mä ajattelen, että sitten on sellaisia, jotka tuo sitten jollain kiinnostavalla ja tässä ajassa tosi mielenkiintoisella tavalla, jotenkin uusin tavoin ehkä tähän aikaan sitä sellaista moninaisuuden tarkastelua. Mä itse luin ja myönnän että olen ollut viime aikoina aika kiinnostunut tällaisesta, miten se moninaisuus on myös esimerkiksi muunlajisuutta, että me ei aina katsotakaan ihmisiä. Tässä on kuitenkin se oma tasonsa siitä, missä on näitä sielunveljiä myös, esimerkiksi Daweilla on tämä haukka. Ja kirjan kuitenkin mielestäni koskettavimpia osuuksia on heidän välinsä, tai se heidän yhteytensä, tämä heidän siltansa jonka he luovat ja siihen myös toislajinen eläin, sitä kohtaan voi tuntea lukija todellista empatiaa. Ja mä ajattelen, että Daweihan siinä hetkellisesti myös, ei mitenkään julistaen, mutta siinä tulee kyllä se osuus myös, missä se samaan aikaan pohditaan sitä, että mikä on julmuus myös muita lajeja kohtaan. Mä ajattelen että se on myös jotain sellaista, mikä on tässä maailmassa kiinnostavaa ja ehkä myös uudenlaista, mitä voi myös tarkastella.
Sonja: Joo ja tää tarjoaa tosi mielenkiintoisen alustan just tuollaisen muunlajisuuden jos ajattelee, että se silta mahdollistaa heidän tietynlaisen aistien sulautumisen yhteen ja se, että Dawein saa ihan eri tavalla hyppimään kattojen yllä, ja aistit tarkentuu sen haukan aistien myötä.
Elina: Joo, ja kirjassahan siis koti-ikävä on iso, kantava teema. Daweillahan sitten kun hän yksin jää tänne pääkaupunkiin Penglaihin, niin tämä Qiu, hänen haukkansa on ainoa pala sitten enää kotia, niin siitä Qiusta tulee entistä tärkeämpi hänelle. Qiu on primitiivinen eläin ja sillä ei ole samanlaisia huolia kuin Daweilla. Ja Dawei sen takia turvautuu tähän haukkaansa myös niissä tilanteissa, joissa hän on itse ahdistuneempi, eli hän saa helpotusta myös tästä sielunveljestään Qiusta, ja sitten se ei ole sellainen, että hän saisi hyötyä vain Qiulta, vaan hän myös antaa sille linnulle sitten vastalahjaksi tosi paljon sitä turvaa. Silloin kun Qiulla on hätä, niin sitten Dawei pystyy helpottamaan tämän linnun oloa sillä lailla, että se tekee sen sillan siihen. Että se on, joo, ihanaa, että nostitte tuon huomion. Olen itse hyvin, hyvin eläinrakas ja mulle oli itsestään selvää, että mä haluan kirjoittaa hahmon, joka kunnioittaa sitä eläintä myöskin.
Sonja; On, ja se kyllä tulee erittäin paljon läpi, jotenkin just se, kuinka paljon Dawei kunnioittaa sitä lintua ja voi auttaa.
Jaana: Ehkä just tässä ajassa jotenkin se sellainen, että siinä ei ole sellaista vaikka tässä on selvästi kyllä ihmiset ja klaanit ja luokkaerot ihmisten välillä. Mutta kyllä tässä liikutaan myös sellaisessa rajamaastossa, jossa ei ole niin pelkästään se ihmisten maailma ja eläinten muunlajisina niin kuin irrallaan, vaan sellainen kunnioitus myös niin kuin muita lajeja kohtaan on uskottavasti kirjoitettu läsnä siihen tarinaan. Nämä, vaikka tämä haukka tai sitten mä ajattelen, tulin nyt pohtineeksi uudestaan kun luin kirjaa, niin tässä lopussa myös tämä hevonen, jonka hän saa, niin miten hän myös, sekin on kumppani siinä, jota hän kunnioittaa. Niin mä ajattelen, että nekin on sellaisia tässä ajassa tosi puhuttelevia ja tärkeitä asioita, mutta se on myös kirjoitettu sinne sellaisena, että se ei ole myöskään se asia, se pääasia, vaan se on osa tätä päähenkilön maailmaa aika vahvasti.
Elina: Ihanaa, että otetaan näitä puolia. Mun täytyy myöntää, että mä en ole ikinä ajatellut Qiun ja Dawein suhdetta, nyt mitä mä tässä ajattelen. Mutta siinähän voi olla sellainenkin puoli nähtävissä, että Daweihan on, toki hän hiljainen tämän hiljaisuusvalansa vuoksi, mutta hän on myös aina tuntenut olonsa vähän ulkopuoliseksi, vetäytynyt kaveriporukasta, halunnut kyllä joukkoon, mutta enemmän päätynyt sitten loppupeleissä kuitenkin katsomaan sivusta, kun ne muut lapset leikkiin. Ja tuntenut ehkä vähän yksinäisyyttä, hän on ylpeä tyyppi kyllä joo, mutta myös hyvin epävarma itsestään, että ei ole varma siitä omasta arvostaan. Niin sitten tämä hiljaisuus ja tämä rauhallisuus, joka häntä hallitsee, yhdistyy tämän Qiun kanssa ja se yhteys tulee sen linnun kanssa jotenkin erityisen vahvasti, kun hänen ei tarvitse miettiä niin kauheasti sen kanssa, ihmisen kanssa keskustelua, että miten mä nyt puhun tälle tyypille, miten tässä toimitaan, vaan Qiun kanssa hän voi sitten vaan olla oma itsensä.
Sonja: Ja varmaan sitten se ymmärrys siinä tavallaan välillä on erilainen. Just ehkä palataan nyt tähän viittomakielisyyteen, tai tähän hiljaisuusvalaan, mikä on tosiaan myös kielivähemmistö, mutta myös poliittinen valinta ja protesti siitä, että köyhempää väestöä ei kuulla. Sehän siellä myöhemmin esimerkiksi kielletty, eli sitä ei saa harjoittaa, mikä sitten aiheuttaa tietysti Daweille myös ison konfliktin siitä, että voiko hän elää siellä, ja toisaalta joutuu sitten myös rikkomaan hiljaisuusvalansa, mikä on hyvin suuri käännekohta myös sekä siinä teoksessa että päähenkilölle. Miten sä olet Elina päätynyt just viittomakielisyyteen?
Elina: Sekin tuli oikeastaan siinä kirjoitusprosessin aikana, että en mitenkään valinnut sitä ennen kirjan kirjoittamista, että nyt haluan kirjoittaa viittomakielisen henkilön, Mutta koska Dawein, mä lähdin rakentaa Daweita oikeastaan sen pohjalta, että mä halusin kirjoittaa herkän pojan. Musta tuntui silloin, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa ja fantasiakirjoissa nämä poikahahmot oli olleet aika James Bondmaisia, tällaisia toimintasankareita, ja sitten myös rakkauden kohteina sellaisia aika itsevarmoja ja seksuaalisesti aktiivisia myöskin. Mä halusin tuoda tätä toisenlaista poikakuvastoa sitten myöskin. Dawei on siis herkkä ja samaan aikaan hyvin vahva, että mä halusin näyttää Dawein kautta sen hiljaisuuden, ystävällisyyden voiman. Se oli se lähtökohta Daweille, mutta sitten kun mä lähdin kirjoittamaan häntä, niin hän oli tosi hiljainen. Mä rupesin miettimään sitten oikeastaan sen kautta sitä, että meidän yhteiskunnassa on myös tämmöinen kielivähemmistö, jolla on tosi vähän representaatiota myöskin. Lähdin sitten miettimään, että Dawei voisi kuulua tällaiseen kielivähemmistöön. Tämä tuki myös aika paljon sitä mun valtateemaa. Koska Dawein arjessa näkyy tai näytetään kirjassa, että millä tavoin tämä hänen viittomakielisyytensä tuo erilaisia haasteita, että esimerkiksi kun hän virastossa asioi, niin hän saattaa joutua kirjoittamaan paperille nämä asiat, että jos vastapuoli ei ymmärrä sitä hänen kieltään. Sitten kun hän menee sinne Penglaihin, missä tämä viittomakielen käyttö on täysin kielletty sen takia, että se nähdään että tämähän uhmaa valtaapitäviä, niin sehän on sitten sitä äärimmäistä vallankäyttöä sitten jo, kun hänen ei sallita käyttää sitä omaa äidinkieltään. Sen oman kielen lisäksi, että hän ei saa käyttää sitä, niin hänen kaikki termistönsäkin myös muutetaan, että kun hän kuuluu myös tähän etniseen vähemmistöön, kaikki namlankieliset sanat, niin nehän on muutettu sitten fusangiksi, että se näkyy kielen tasolla myös, se valta.
Sonja: Joo, ja toi on kyllä hyvin mielenkiintoinen ja siinä tosiaan Dawei myös pohtii sitä, että entä sitten, jos häneltä on kielletty viittomakielen käyttö, niin entä sitten kuurot.
Jaana: Nämä vallan kysymykset on ehkä siinä se, mitkä kietoutuu muutenkin tähän moninaisuuden representaatioon sillä tavalla kiinnostavasti, että siinä tulee myös se valta, jota voidaan katsoa historiallisesti, meidän omaa vallankäyttöä kielivähemmistöihin liittyen, ja sitten taas tässä ajassa ehkä se maantieteellisesti mihin sä olet sijoittanut sen tarinan, niin me myös tiedetään, että miten paljon kieleen, kielenkäyttöön, vähemmistökieliin liittyy tällaista hegemonista vallankäyttöä ja sitä, että ketkä saa puhua omaa äidinkieltään. Ehkä mä ajattelen, että se on tosi samaan aikaan ikiaikaista, mutta myös tosi tässä ajassa käsitellä sitä oikeutta omaan kieleen ja oikeutta omaan ääneen ja jotenkin sitä oman, että on se mahdollisuus valita, siihen omaan ääneen.
Elina: Viittomakielisyyshän, se on kieli muiden joukossa, että sen halusin tuoda tällä tavoin näkyväksi. On ollut hauska lukea myös joitain lukijakommentteja, miten ihmiset on tulkinneet sitä tosi hienolla tavalla. Eräs tuumasi, että se myös tuo sitä Dawein vierauden kokemusta, kun hän menee sinne Penglaihin ja tuntee olevansa tosi erilainen, kuin ne paikalliset ihmiset siellä, niin miten se kieli tavallaan muistuttaa siitä vieraudesta ihan konkreettisesti. Kun lukija lukee kirjaa, niin siellä tulee sitten sellaisia pätkiä, että hän ei ymmärrä, niin se tavallaan tuo sen tunteen myös sille lukijalle myös siitä, että mä en ymmärrä. Sitten ne kohdat myös, missä sitä kiinaa käytetään, niin nehän on usein sellaisia kohtia, että mä olen katsonut, että lukijan ei tarvitsekaan tietää. Tai että sen ymmärtää ehkä asiayhteydestä, että jos kieli vaihtuu, esimerkiksi siinä kohtauksessa, missä Dawei on Ailingin ja Meng Jinin kanssa siellä, ja Meng Jin vaihtaa namlasta fusangiin lennossa parikin kertaa, niin siinähän mä käytän mandariinikiinaa parissakin kohtaa korostaakseni sitä, että kieli vaihtuu, mutta ne on ihan sellaisia, mitä ne tarkoittaa, niin Meng Jin sanoo siinä děng yīxià, odota vähän. Että ei niitä tarvii tietää.
Jaana: Mä ajattelin, että se oli myös kiinnostavaa, koska sitä kautta tulee myös sitä kuulumisen ja vierauden tematiikkaa sitten lukijalle. Ja samaan aikaan, sitten jossain kohtaa, varsinkin tämä veljesten kommunikoinnin hetket ja sitten tämän Drayn, tämän rakkauden kanssa, sitten siinä myös se, että se sellainen tunnekieli, niin sehän on myös sitten sellainen, että sehän on, niin, jota ei kuitenkaan, harva ehkä lukija, vaikka se on niin valtava kieliryhmä, niin harva lukija meillä kuitenkaan hallitsee kiinan kieltä.
Elina: Ei varmaankaan hallitse. Me ollaan totuttu siihen, että meidän tekstissä saattaa vilkkua englanti, ranska, ruotsi, mutta sitten jos on yhtään vieraammat kielet, niin siinä oli se riski, että onko tämä karkottava elementti. Mutta ei ole ollut, että se on ollut hyvä huomata.
Sonja: Ja kyllähän tossa puhutaan esimerkiksi toisaalta viittomista, että mikä on viittoman nimi, esimerkiksi vaikka se, että Daweikin on pohtinut niitä viittomakielisiä nimiä läheisilleen ja pistänyt paljon aikaa sen pohtimiseen, että mikä kuvaa tätä henkilöä parhaiten.
Elina: Niin, ja mä tykkään itse siitä kohtauksesta, missä tavallaan Dray mokaa korostamalla sitä, miten hän on nähnyt unta, että Dawei voisi puhua. Siinä periaatteessa just arvottaa niitä kieliä, että hän haluaisi, että Dawei käyttäisi sitä kieltä mitä hänkin käyttää, ja sitten ei tajua, että se olikin yhtäkkiä loukkaavaa Daweille. Musta se kohtaus oli tosi hieno, etten mä olisi kirjoittanut vaan sillä lailla, että kaikki nämä, kukaan ei tee mitään virheitä ikinä, kaikki ymmärtää täydellisesti tämän kielen merkityksen, vaan että Draykin, joka on hirveän älykäs tyyppi, niin sekin munii. Nyt kun sitä jatko-osaa kirjoitan, niin kyllähän siinä siis Draylle paljastuu siis ilman muuta se, että tämä vala on rikki ja kuulee Dawein äänen. Niin nyt tulkin kanssa ollaan tosiaan mietitty sitä, että mikä se Drayn suhtautuminen siihen Dawein ääneen on. Ilman muuta Dawei tulee kyllä puhumaan Drayn kuullen, mutta sitten katsotaan vaan just se, että mikä se Drayn reaktio siihen on. Että lukija ymmärtää tämänkin, että se on vaan yksi kieli, mutta se ei tee Daweista eheämpää tai vähempää, että käytti hän sitä tai ei.
Sonja: Onko sulla ollut jotain sensitiivisyyslukijaa tuohon viittomakieleen liittyen?
Elina: Sangin on lukenut viittomakielen tulkki kyllä, ja häneltä opin myöskin hyvin paljon viittomakielestä ja viittomakielisistä, ja hän siis, katsottiin ihan sanatarkasti, että milloin puhutaan namlan viittomakielestä, viitotusta namlasta ja myöskin että jos puhutaan viittomakielellä kommunikoimisesta, ei viittomakielellä puhumisesta.
Jaana: Tämä on mun mielestä tosi kiinnostavaa just tämä asiantuntijalukijoitten käyttö. Tosi kiinnostavaa kuulla, että millaista se on juuri kirjailijana saada sellaista asiantuntijatukea tai apua tai kommenttia tai palautetta. Sulla oli myös muita asiantuntijoita ja lukijoita, eikö vain?
Elina: Joo, Sangilla on siis ollut kaksi asiantuntijalukijaa, toinen oli tämä viittomakielen tulkki, jonka jo mainitsinkin ja toisen kanssa sitten puhuttiin tästä Sangin kulttuurirepresentaatiosta. Vaikka mä olin saanut paljon vastauksia kysymyksiin jo Sangin tekoprosessin aikana näiltä mun mannerkiinalaisilta ystäviltä, niin he eivät kuitenkaan puhu suomea. Sen takia halusin vielä, että joku semmoinen tyyppi lukee Sangin, joka voi antaa mulle tarkemman kommentin vielä tästä kulttuurirepresentaatiosta, että miten mä olen sen toteuttanut. Me puhuttiin hänen kanssaan oikeastaan enemmän siellä yleisellä tasolla, että jos mä sanon, että viittomakielen tulkin kanssa katsottiin niin kuin sanatarkasti, niin sitten tämän toisen asiantuntijalukijan kanssa me puhuttiin ilmiönä enemmän siitä, että just vaikka own voices, tästä omaäänisyydestä ja niistä painotuksista, joita mä olen valinnut kirjassa tehdä. Toki ihan pystyin kysymään häneltä tarkkoja juttuja sitten, että miten tämä asia menee, tai mikä sun mielipide on tästä ja tästä jutusta, että sekä pieniä yksityiskohtia halusin, olin utelias kysymään häneltä, mutta sitten käytiin myös sellaisia aika isoja linjoja läpi. Ne oli hirveän opettavaisia. Ei kirjailijaa pakoteta siihen työmäärään, mitä mä olen Sangin kanssa tehnyt, mutta ne on ollut mulle myöskin hirveän, ne antoi mulle tosi paljon. Kun mä kirjoitan, niin kirjoittaminen on keino ymmärtää tätä maailmaa, ja mulla on hirveä tiedonnälkä jatkuvasti, ja halu oppia ja kuulla. Nämä asiantuntijalukijat sitten auttoivat mua tosi paljon, ja auttoivat kirjaa myöskin mun mielestä syventymään entistä enemmän. Ei ne ollut mitään sellaisia, kun nyt on joitain lehtijuttuja ehkä lukenut, että onko se jonkunnäköistä esisensurointia, niin en näe sitä minkään näköisenä esisensurointina. Kyllä mulla on muitakin, mulla on aina ollut muitakin koelukijoita kirjalla, että silloin kun mä teen sen kirjan ensimmäisen version, niin mä näytän sen mun läheisille ystäville tai toisille kirjailijakollegoille, jotka antaa kommentin siitä, että miltä tämä tuntuu tämä rakenne ja tarina, ja mahdollisesti ehdotuksia, jos mä pyydän niitä. Mutta lopulliset ratkaisut kirjaan ja sanat sinne paperille kirjoitan aina minä itse. Senkin takia korostan, että vaikka mä olen käyttänyt asiantuntijalukijoita, niin ei se ole mikään leimasin, että nämä asiat on nyt tarkistettu, ne ovat oikein ja kunnossa, vaan Sangin representaatio on yhdenlainen ja ei varmasti vastaa kaikkien näkemyksiä vaikka kiinalaisesta kulttuurista, että se on vaan yhdenlainen näkökulma ja ääni tähän maailmaan.
Jaana: Mä ajattelen itse, että se on kuitenkin mielestäni juuri kertoo myös siitä halusta ymmärtää ja kunnioittaa, että vaikka sä sanotkin just, että se ei ole mikään kumileimasin, että nyt kaikki on kunnossa. Joku joka tuntisi ehkä sitä kontekstia paremmin, saattaisi lukea sitä jotenkin toisella tavalla, kuin vaikka mä tutkijana tai ihan vaan lukijana luen. Mutta mä ajattelen, että se taustatyö ja se halu kunnioittaa ja ymmärtää ja kunnioittavasti kuvata, niin kyllä se, mä ajattelen että on se tässä ajassa myös tärkeää.
Elina: Joo, ja sitten kun itse ainakin näen, että kaikki kirjat jollain tavalla vähän vaikuttaa meidän omaan maailmankuvaan, että kaikki tv-sarjat, mitä nuoret katsoo, ne vaikuttaa, kirjat joita he lukee, ne vaikuttaa. Että jos siellä on vain yhdenlaista kuvastoa, siitä yhdenlaisesta kuvastosta tuleekin se normi, ja sen takia mun mielestä olisi tärkeää, että olisi tosi monenlaisia hahmoja, munkin kirjassa sekä on sekä feminiinisiä tyttöjä että maskuliinisia tyttöjä, samoin on herkkiä poikia ja sitten hyvin roisia poikia, että näytetään, että on sitä diversiteettiä siellä, ja sen takia en pelkää stereotypioitakaan. Mutta jos se stereotypia vaikka jostain etnisestä ryhmästä toistuu vain ja ainoastaan, niin sitten se voi muuttua haitalliseksi ja häpeälliseksi ja sen takia vaikka stereotypiat on vain piirteitä, joita ihmisillä on, ei niitäkään tarvitse pelätä kuvata, mutta jos niitä stereotypioita sinne kirjoittaa, niin sitten voisi kirjoittaa tasapainoksi jonkun toisenlaisen hahmon siihen rinnalle.
Jaana: Juuri niin mä ajattelin, että onko se vaikka se niin sanotusti jonkun erilaisuus, onko se kirjoitettu sinne keskiöön. Että onko tietyllä tavalla hahmo vaikka yhden ominaisuuden takia siellä, mutta tässä on niin moninaisia, niin monella tavalla moninaisia hahmoja, niin se on kaukana sellaisesta maailmasta, jossa olisi sellaisia yksiulotteisia, yhtä asiaa ilmentämässä siellä tarinassa.
Elina: Ihanaa, että sä olet kokenut sen noin, koska mulle mun hahmot on aitoja. Mä yritän välttää sellaista tosi karikatyyrimäistä kerrontaa, että mun pahimmatkin hahmot, mä haluan pystyä ymmärtämään heitä, vaikka mä en hyväksyisi niitä heidän toimiaan, niin mä haluan ymmärtää, miksi tämä hahmo käyttäytyy tällä lailla, mikä se hänen tarinansa on ollut. Mä uskon, että jos me yritettäisiin ihmisinäkin ymmärtää toisenlaisia ihmisiä ja myös sellaisia, joiden mielipiteitä me ei jaeta, niin se voisi auttaa meidän keskustelukulttuuria. Kun me kuunnellaan toista ihmistä ja sitä kautta yritettäisiin löytää sitä ratkaisua eheämpään tulevaisuuteen. Kyllä mä haluan kirjoittaa tosi monenlaisia hahmoja ja sellaisia, missä on puolia. Jos nyt vaikka otetaan esimerkki, että mua joku pyytäisi sanomaan, että minkä luonteinen ihminen mä olen. Niin minkä niistä mun luonteenpiirteistä valitsisin, se olisi hirveän vaikeaa. Samalla lailla mä suhtaudun mun hahmoihin, että mä kuvaan Daweita herkäksi, mutta hänessä on tosi paljon puolia kyllä. Ja kiinnostavia on tietysti ne tilanteet, joissa hahmo joutuu epämukavuusalueelleen, kun jotain dramaattista tapahtuu, niin minkälaisia puolia nämä dramaattiset tilanteet tuo näistä hahmoista esiin. Se on kiinnostavaa.
Sonja: Kukaan ei kuitenkaan pysy samanlaisena, kuitenkin Dawein kohdalla näkyy se, että hän muuttuu ajan myötä. Vaikka tietyt piirteet pysyy samana, niin on sitä muutosta pikku hiljaa ja…
Elina: Kyllä.
Sonja: Tai ymmärrystä eri asioihin, että myöhemmin ehkä näkee asiat vähän eri tavalla kuin siinä hetkessä on nähnyt ne, tai sillä tavalla, että siinä tulee sellaista kasvua.
Elina: Joo, siis toi on hirveän kiinnostavaa mun mielestä. Sanghan on duologia, niin kuin heti alkuun totesitkin, että siihen tulee se jatko-osa ja mä pääsen syventämään näitä hahmoja entistä enemmän. Monet hahmoista, jotka mä olen esitellyt tietynlaisena Sangin alkumetreillä, niin ne saattanut muuttua aika paljon siinä matkan varrella, että millaisia ne on siinä jatko-osan loppupuolella sitten. Musta se on hirveän kiinnostavaa, ja ehkä nuortenkirjojen kannalta korostaisin vielä sitä, että mun mielestä nuorille voisi näyttää just sen, että me kaikki tehdään virheitä, mutta se ei ole mikään sellainen absoluuttinen pääte sitten kaikelle, vaan että niistä virheistä voi oppia. Me voidaan muuttaa omaa mielipidettämme, se on ihan ok myöskin, vaihtaa omaa mielipidettään ja antaa itsensä kasvaa ja kehittyä.
Sonja: Todella tärkeä tavoite nuorille, näytetään tosi moninaisia, just se, että ei ole myöskään sellaista tokenimisia. Eli näytetään vaikka, että tämä hahmo on nyt seksuaalivähemmistön edustaja sen takia, että tarvitaan joku vähemmistön edustaja, tai vaikka just etnisen vähemmistön edustaja tai silleen, että tosi moninaisesti ja tosi moniulotteisia, kerrostuu hyvin, just sellaista monipuolista ja tuntuu sen takia ehkä aidolta myös ja samaistuttavilta. Toi on todella mielenkiintoinen just se, että mikään ei ole tavallaan mustavalkoista, mitä sä kirjoitat, vaan siellä löytyy eri tasoja ja just täysinkään pahat ei ole kuitenkaan täysin pahoja, että niitä kuitenkin yritetään ymmärtää.
Elina: Sangissa juuri se, että Dawei on hyvin kotiseutuylpeä. Kun hän sinne Penglaihin lähtee, niin hän vertaa kaikkea siihen kotiin, että kotona on niin ja niin moni asia paremmin kuin täällä, ja aika vastakarvaan ajattelee asioista siellä Penglaissa alkuun. Siellä kun hän viettää aikaa, hän asuu siellä sen päälle kaksi vuotta, niin hän rupeaakin huomaamaan, että nämä ihmiset täällä ympärillä on tehnyt siitä paikasta kodin ja on oppinut arvostamaan monia paikallisia asioita, jopa puolustamaan monia paikallisia asioita. Sen takia mun mielestä se raja siinä, että onko sanotaan vaikka näitten kapinallisten ja valtaapitävien välillä, niin Dawei joutuu vähän siihen väliin, että kun hän näkee hyvät puolet molemmissa tai tajuaa molempien motiiveita, niin se oli mulle kiinnostavaa käsitellä.
Sonja: Joo. Mainitsit tuon kotiseutuylpeyden ja kodin, niin tässä tulee paljon sellaisia kodin teemoja ja myös kodista lähtemisen teemoja, ja sitten lopulta kotiin palaamisen teemoja myös. Mitenkä Jaana, mitä sulle tulee tästä kodista tätä lukiessa esiin?
Jaana: Joo, itsekin olen tuota tavallaan kuulumisen tematiikkaa just tutkinut silloin aikanaan omassani, kun lähdin lastenkirjallisuutta tutkimaan, mua kiinnosti, mistä se syntyi se kuulumisen tunne, ja ketkä saa kuulua minne, ja miten se rakentuu. Oli tosi kiinnostavaa lukea tässä myös sitä kautta, että se on niin voimakasta alussa sellaista ihan fyysiseen paikkaan, lokaatioon, kaipuuta, mutta se myös kasvaa ja muuttuu se kuuluminen. Että sitten se onkin myöskin sitä yhteyttä, että jossakin vaiheessa se onkin se voimakkaampi kuuluminen kotiin, se yhteys vaikkapa siihen haukkaan tai sitten näihin uusiin ystäviin. Mä ajattelen, että se on myös sellaista tarinankerronnan oivallisuutta tässä, että se muokkautuu tarinan myötä se kuuluminen ja se koti, vaikka se lopulta onkin sitten se kuitenkin ihan fyysinenkin kotiinpaluu mahdollinen, ja tunteikas sellainen. Mutta joo, tämä kuulumisen tematiikka, se ei vain kiinnity fyysiseen paikkaan, vaan se voi olla sitä henkistäkin yhteyttä, niin on mun mielestä tosi kiinnostavaa tässä tarinassa.
Elina: Mäkin opin koko ajan tässä uutta Sangista, tämä oli ihana näkökulma. Mä itse tuumaan myöskin, tai kun mä lähdin kirjaa kirjoittamaan, että siinä paljon käsitellään sellaista, että tajutaan asioiden tärkeys ja merkitys vasta siinä vaiheessa, kun ne menettää. Että moni asia on Daweille sellainen vähän itsestään selvä, tosi, muuttumaton. Mutta sitten kun ne viedäänkin häneltä pois, kun hän tajuaa että hän ei ehkä ikinä pääsekään kotiin, hän ei ehkä ikinä pysty hyvästelemään Draytä, kun hän jätti sen roikkumaan sen asian silloin lähtötilanteessaan. Niin sitten tulee se katumus ja hätä sitä kohtaan, että mä olen menettänyt jotain todella kaunista, että mä en tajunnut siinä hetkessä, että miten kaunista se oli. Jatko-osassa tätä ehkä vähän käännetään taas päälaelleen, onko tämä nyt spoileri, mutta kun Dawei pääsee lopulta kotiin Namlaan, niin hänestä tuntuu, että paljon häntä itseään on jäänyt sinne Penglaihin, ja kaipaa niitä ihmisiä, jotka sinne Penglaihin on jäänyt. Niin tätä käsitellään sitten vähän näin päin siinä jatko-osassa myöskin, että missä se koti lopulta on, että onko se ihan tällainen konkreettinen paikka, vai onko se ne ihmiset ja mikä identiteetti hänellä on, onko se paikkaan sidonnainen vai ei.
Sonja: Joo, toi on kyllä todella mielenkiintoinen, innolla odotan tätä käänteistä koti-ikävää myös. Vaikka alkuun on ehkä vaikuttanut siltä, että ei hän sopeudu sinne, mutta kuitenkin sopeutuu sen parin vuoden aikana sinne, vaikka kaipaakin sitä Namlan aluetta ja sitä kotia, mutta kuitenkin siihen muodostuu hänelle myös eräänlainen koti.
Elina: Kyllä kun hän palaa takaisin sinne Namlaan, niin hän on mielessään luonut siitä kodista niin sellaisen pyhän paikan ja jotenkin kullannut kaikki muistonsa Namlasta. Että sitten kun hän lopulta palaa sieltä Namlasta, niin sitten se ei jotenkin vastaakaan odotuksia samalla lailla, hän ei ole enää lapsi, hänellä ei ole sitä lapsinostalgiaa, joka hänellä joskus oli, ja sitten kun hän huomaa tämän asian puutteen, niin se saa hänet surulliseksi. Tavallaan tässä on jotain omakohtaisuutta, koska mä olen meidän perheen ainut, joka on muuttanut pois Lahti-Hollola -väliltä, ja nykyään kun mä palaan takaisin mun vanhempien luokse, niin mä saan ne kaikki tuoksut sieltä, kaikki lapsuuden muistot, mutta se ei enää tunnu samalta se paikka, mitä se joskus oli, niin halusin tuoda sen. Siinä on nyt sen verran omakohtaisuutta tuossa kirjassa, vaikka Dawei ei missään nimessä ole minä. Mä saan siitä kiinni, ja halusin ehdottomasti tuoda sen kokemuksen tuohon kirjaan.
Sonja: Löydätkö sä Jaana sun tutkimuskohteista jotain samankaltaista, tai mitä sä olet tutkinut itse moninaisuuden ja representaation tavallaan tähän koti-ikävään ja kodin nostalgisointiin ja sellaiseen tietynlaiseen jalustalle nostamiseen?
Jaana: Mä tutkin silloin väitöskirjaani myös tätä just kuulumisen tematiikkaa, tai mua kiinnosti paljon se myös ehkä just sitä kautta, että ketkä saa kuulua, kenelle annetaan mahdollisuus kuulua. Mua on kiinnostanut se just sillä lailla siitä näkökulmasta, että minkälaiset hahmot, jotka esimerkiksi ulkoisten piirteiden kautta me ei luettaisi heitä esimerkiksi stereotyyppisesti suomalaisiksi. Mua on kiinnostanut myös sitä kautta, että miten voidaan kirjallisuudessa näyttää toisin se, että ketkä saakin olla suomalaisia. Mua on kiinnostanut ehkä se, että miltä se suomalaisuus, suomalaisuus on kuitenkin pitkään näyttänyt lastenkirjoissa ja myös nuortenkirjoissa valkoiselta ja hyvin sellainen tietynlainen kuva siitä, että ketkä on niitä suomalaisia. Sitten piirtyy siihen koko ajan tietenkin se kuva, että ketkä on niitä muita, ulkopuolisia, niin mulla on ollut siinä se katse, ja mua on koko ajan kiinnostanut, että miten me voidaan määritellä toisin ja uudelleen siellä kirjoissa sitä, että keitä ne suomalaiset lapset nyt sitten onkaan. Nyt sitten tässä ajassahan on aivan valtavasti tapahtunut, ei mun väitöskirja nyt niin vanha ole, mutta sen verran monta vuotta on kuitenkin mennyt jo, kun mä sen tutkimuksen tein. Kun katsoo tämän hetken kuvakirjallisuutta, niin se minkälainen representaatio siellä on suomalaisia lapsia, tavallista naapurustoa, joka on hyvin moninainen lasten etnisen ja kielellisen ja vaikkapa kyvykkyyden ja sukupuolen esittämisen ja sukupuolen tai ilmaisun ja kokemisen näkökulmasta se on tosi toisenlainen. Aivan välillä mä mietin, että mä tein mun tutkimuksen sellaiseen aikaan, jolloin sitä piti vielä vähän hakemalla hakea, ja nyt sitä on tullut jo niinsanotusti normaalimpaa, ja mä ajattelen, että se jos joku on arvokasta. Se ei ole millään tavalla jalustalla se asia, se moninaisuus, vaan se voi olla myös sitä tavallista moninaisuutta. Joo, sitä kautta se kuuluminen on ehkä ollut mun tutkimuksessa sellainen yksi keskeinen juttu.
Sonja: Ja kyllähän tässäkin käsitellään sen tyyppistä kuulumista, just vaikka kielivähemmistön ja etnisen vähemmistön kannalta, ja esimerkiksi myös sitten luokka ja vaikka varallisuus ja sen taustan puolesta, että poistetaan sitten se geren siitä kädestä, se millä voidaan maksaa, että ei vaan pysty sitten olemaan osa sitä yhteiskuntaa. Tässä tulee paljon sellaista luokkakritiikkiä, mitä ainakin itse luin siitä. Oletko sä perehtynyt Jaana luokkakritiikkiin myös jonkin verran?
Jaana: Vähemmän, mutta se on mun mielestä tosi kiinnostavaa, erityisen paljon mua puhutteli tässä se, että se kuvataan samaan aikaan tosi koskettavasti, kuitenkaan millään tavoin mässäilemättä, että tässä on iso osa näistä Daweille läheisistä, ja hän itse on tosi toivottomassa lähtökohdassa. Se on tosi koskettavaa jotenkin se, miten myös Dawein tämä perhe, eli nämä muut orpolapset, he kamppailevat sen eteen, että kun lähtökohdat on tosi olemattomat. Että vaikka se onkin tavallaan tällaisessa kuvitellussa maailmassa, niin samaan aikaan se on tosi tässä ajassa, se tematiikka, että osalla ei ole. Vaikka sä kuinka tekisit töitä ja haluaisit ja sulla olisi motivaatiota, niin sä et pääse sieltä. Sä et pysty kamppailemaan niin sanotusti luokkahyppyä. Mä ajattelen, että se on myös sellaista tosi osuvaa tämän ajan kritiikkiä, joka puhuttelee kyllä tässä ajassa. Suomalaisesta lastenkirjallisuudesta on kyllä Päivi Heikkilä-Halttunen esimerkiksi sanonut, että luokka on ollut aika sellainen näkymätön asia. Että ehkä nyt sitten voisi ajatella, että jonkin verran enemmän sieltä on tunnistettavissa jotain tällaista ehkä luokkaan liittyvää, vähemmässä määrin yhä.
Elina: Kyllä, ehkä sen voi just lisätä tuohon, että kun mä kirjoitin Sangia, niin ehdottomasti mä toin sen näkyväksi, että yksilö ei pysty vaikuttamaan siihen tilanteeseensa aina. Se voi ajaa hänet tosiaan valitsemaan huonoista valinnoista vähemmän huonon, ja joutuu silloin olosuhteiden pakosta myös tekemään, no Dawein tapauksessa hän sortuu siinä rikokseen heti alkutilanteessa. Mutta mä tosiaan, kun mä näitä vähempiosaisia kuvaan siinä, niin en halua asettaa heitä mihinkään uhriasemaan, mutta myöskään glorifioida. Mä vaan kuvaan niitä tilanteita, ja mikä saa ihmiset ajautumaan ehkä tilanteisiin, että mun mielestä kirjallisuuden, eihän sen tarvitse antaa ratkaisuja välttämättä näihin tilanteisiin. Se on vaan mun tapa pohtia sitä ilmiötä ja erilaisia ihmiskohtaloita, että toivottavasti sitten vaan saavat lukijatkin ajattelemaan niitä asioita.
Sonja: Kyllähän tossa esimerkiksi on valtaa pitävien toimesta annettu ratkaisuja, esimerkiksi se, että hanki lisää lapsia, jotta pääset siitä kansalaisvelasta eroon, joka tuottaa taas lisää velallisia lapsia. Tavallaan sitä Daweikin pohtii, että se pitää yllä sitä sosiaalista hierarkiaa, että se toimii sillä tavalla tarkoituksenmukaisesti. Mutta se ei sitten kansalaisten näkökulmasta ehkä toimi.
Jaana: Kohtalona on vain suorittaa sitä tiettyä luokkaa, että ei se ole edes mahdollista heille, vaikka he kuinka pyrkisivät, niin päästä pois sieltä pohjalta niin sanotusti. Tietenkin se tuo tähän valtavan kiinnostavan jännitteen, että sitten Dawei yrittää näitä orposisaruksiaan myös auttaa, ja jotenkin se draaman kaari siitä, että mihin hän siitä päätyy, että hän tekee kaikkensa että ne, jotka on siellä tosi toivottomasti jotenkin niillä olisi mahdollisuus.
Elina: Sitten myöskin kun Dawei päätyy sinne Penglaihin, niin hän ei siellä myöskään pysty heti vaikuttamaan siihen omaan kohtaloonsa ja Sangissa tulee myös sellaisia tilanteita esiin, joita Dawei ei kykene yksin ratkaisemaan. Hän tarvitsee ystävien apua, että hän selviää siitä tilanteesta. Tämäkin on oikeastaan tietoinen valinta sen takia, että mä halusin mun kirjassa korostaa myös sitä yhteisön merkityksellisyyttä, että me ei olla tässä maapallossa vaan yksin ja tehdä omia valintoja, vaan me tarvitaan myös toisiamme. Jos me halutaan saavuttaa asioita, niin silloin usein tarvitaan myös useamman ihmisen panostusta siihen, että se ei ole aina vain minä minä minä.
Sonja: Niin kuin tässäkin teoksessa joillekin on mahdollista olla melkein mitä tahansa, mutta sitten myöskään hyväosaisilla ei ole mahdollisuutta olla mitä tahansa. Siinä tulee hyvin molemmat puolet toisaalta esiin. Tässä tulee kyllä tosi paljon tällaista eriarvoisuutta tavallisen kansan ja eliitin välillä, mikä on yksi sellainen merkittävä jännite. Sateenkaarevat teemat on tässä myös isosti, tai ainakin itse laskisin tämän hyvin sateenkaarevaksi teokseksi.
Jaana: Mä ajattelin, taisin tuossa jo sanoakin, mutta mielestäni on tosi kiinnostavaa se, että kyllä meillä on tällä hetkellä suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa tosi paljon, on hyvin tavallista että on hyvin sateenkaarevia hahmoja ja se on melkein jo alkaa olla poikkeus, että ei olisi. Mutta se, että miten ne sinne kirjoitetaan on jotenkin tosi kiinnostavaa. Mielestäni tässä se on tosi kiinnostavaa ja oikein herkullista, ja joka tekee siitä sellaisen tässä ajassa mielestäni onnistuneen teoksen, on myös se, että se niin sanotusti normalisoi hyvin paljon sitä, että mikä se lopulta sitten kenenkään se seksuaalinen suuntautuminen on. Se ei ole tässä mikään asia, eikä juttu, eikä mikään asia, jota täytyy tarkastella erityisesti. Voisi ajatella, että se jos jokin on tätä aikaa, että sen ei tarvitse enää olla, että se esitetään vaan ihan normaalina asiana ja se siitä, että sitä ei tarvitse oikeastaan edes läpi käydä, että onkohan nyt homoseksuaali vai ei.
Elina: Joo, Sang on kyllä saanut kiitosta siitä. Mä itse koen, että tarvitaan sekä sellaisia kirjoja, jossa se on teema, ja jossa asioille annetaan selkeät termit, että asiat saavat nimen ja oman sanan. Voi olla hirveän helpottavaa yksilölle huomata se, että tämä mun kokemus on tunnistettu, on muitakin samanlaisia kuin minä. Kaapista ulostulo -kertomukset on hirveän tärkeitä yhtä lailla, mutta sitten toisaalta halusin myös tuoda tällaisen vaihtoehdon, jossa sitä seksuaalisuutta ei siinä nosteta jalustalle. Mä olen nämä vähemmistöt tuonut osaksi sitä yhteisöä ja tämä asia on tosiaan aivan vesiselvä kaikille Sangin henkilöhahmoille. Siellä ei tosiaan tehdä oletuksia siitä, että mikä on kunkin seksuaalinen suuntautuminen, ja toisaalta, no okei, tämä on vain Dawein näkökulma myöskin, että kun mä kirjoitan minämuodossa, niin silloinhan mä kerron tätä maailmaa Dawein silmin, ja siinä ehkä tulee huomanneeksi myös se Dawein luonne. Hän ei ole hirveän seksuaalisesti voisi sanoa sellainen aktiivinen, että noi asiat kauheasti muutenkaan kiinnostaisi häntä. Että kyllä tämä tottakai kertoo siitä yhteiskunnasta, jonka mä olen luonut, mutta ennen kaikkea se kertoo myös siitä, että miten tämä mun päähenkilö Dawei näkee sen maailman.
Sonja: Että se on vaan tavallinen asia, joka vaan on siinä, eikä se ole mitenkään merkittävä itsessään, mikä vähentää just sitä tokenismin tuntua, tai vaikka sitä orientalismin tuntua, mikä on myös varmasti aika monella sellainen, kun on pitkä historia kirjallisuudessakin sellaisesta orientalistisesta näkökulmasta ja nimenomaan Aasian maihin liittyvistä teoksista ja teksteistä.
Jaana: Ajattelen, että se on juuri se niin sanotusti vieraan kuvaaminen, mistä voi tulla sellaista eksotisoivaa tai mystifioivaa toiseutta, niin se on aika harmaata se alue. Sitä on vaikea joskus ehkä myös sanoa, että missä se menee sellaiseen toiseuttavaan katseeseen, eksotisoivaan, mystifioivaan. Mutta ainakin se millä ymmärryksellä itse osaan sitä teosta lukea ja myös ehkä tutkimuskirjallisuuteen peilaten, niin se myös rakentaa sellaista, tai siinä on sellaisia hahmoja ja sellainen maailma, jossa ei synny sellaista valtasuhdetta, vaikka tässä paljon vallalla pelataankin. Ja ehkä se, miten tässä vallalla pelataan on se älykkyys, että siinä ei synny sellainen länsimainen eksotisoiva valta, hierarkinen katse toiseen kulttuuriin, ja sen takia se on myös niin hieno lukukokemus.
Sonja: Kyllä, ihana loppukaneetti. Seuraavaksi voitte lähettää terveisiä kuulijoille.
Elina: Terveisiä. Toivon tosiaan, että jos on aikuiskuulijoita linjoilla, niin rohkeasti vaan tartutaan siihen nuorten aikuisten kirjallisuuteen, ja jos on kuulijoita, jotka ei ole tottuneet fantasiaan, niin kannattaa kokeilla. Sang voi olla ihan hyvä ponnahduslauta siihen, koska tämä ei ole vielä sellaista tosi korkeaa fantasiaa, että voi saada aika paljon tarttumapintaa tähän meidän aikaan. Rohkeasti vaan!
Jaana: No hyvin samoilla jalanjäljillä. Kyllä mä sanoisin, että välittämättä kategorioista tai siitä mikä on ehkä jonkinlainen kohdeyleisö, niin kyllä kannattaa aikuislukijankin lukea rohkeammin myös sitä nuortenkirjoja, mutta myös lastenkirjoja, ne on tässä ajassa todella kiinni ja ne voi auttaa myös aikuislukijaa käsittelemään meidän ajassa tosi ajankohtaisia mutta myös sellaisia joitakin meille aikuisillekin vaikeita kysymyksiä.
Elina: Ja ylipäätään, että tuodaan kaikenlainen lukeminen näkyväksi. Mä pidin Instagram-liveä tuossa jokin aika sitten, ja siellä eräs lukioikäinen seuraaja totesi harmikseen, että hän oli lukenut koulun pihalla, ja saanut ilkkumista osakseen, mikä on tietysti ihan hirveän harmi kuulla. Mutta mä hänellekin totesin, että hyvä kun luit siellä koulun pihalla, sä olet tuonut sen näkyväksi sen lukemisharrastuksen, ja nekin tyypit jotka ovat kommentoineet sitä jollain tavalla, ovat huomioineet sen, ja sekin on parempi silloin kuin se, että tätä lukemista ei olisi heidän elämässään olemassa ollenkaan. Että tuodaan se näkyväksi, näytetään mallia, niin silloin siitä tulee arkea myös niille vähän lukeville nuorille.
Sonja: Eli yhteen vedettynä, lukekaa ihan kaikkea, kunhan luette. Moikka!
Elina ja Jaana: Moi moi!
