Maailman tärkeintä kirjallisuus -podcast
Litterointi
Vieraana Laura Ertimo ja Toni Lahtinen. Toimittajana Noora Raiskio.
Noora: Moikka! Kuuntelet maailman tärkeintä kirjallisuutta -podcastia. Olen Noora Raiskio, ja tämä on Lastenkirjainstituutin tuottama podcast ja tänään me keskustellaan ilmastokriisistä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Studiossa on tänään Laura Ertimo, helsinkiläinen tietokirjailija ja maantieteilijä, tervetuloa.
Laura: Kiitoksia kutsusta.
Noora: Ja Toni Lahtinen, helsinkiläinen tutkija ja dosentti Helsingin yliopistosta, tervetuloa.
Toni: Kiitos.
Noora: Lähetin teille sähköpostitse kysymyksen ennakkoon mietittäväksi. Miksi lasten- ja nuortenkirjallisuus on teistä tärkeää?
Laura: Oho, ai aloitetaan tällä!
Noora: Kevyesti.
Laura: No, olen viime aikoina aika paljon käyttänyt aikaa neurotieteiden parissa, tai neurotieteiden populaarin kirjallisuuden parissa. Jotenkin ajattelen kyllä enenevissä määrin sitä, miten tarinallisia olentoja me ollaan. Jos lapsien tai lasten kasvua ajattelee, niin kyllä ne tarinat kannattelee sieltä alusta alkaen, tositarinat tai keksityt, tai enemmän tai vähemmän tarinat. Mutta että ymmärtää tavallaan sen, että miten tieto rakentuu ikään kuin ajassa, ja tiettyyn muotoon pään sisällä, niin se tekee tavallaan ihmisestä ihan keskeisesti tarinallisen olennon. Ja sitten lastenkirjallisuus, että lapset pääsevät käsiksi niihin tarinoihin, oppii sekä lukemaan että kirjoittamaan itse, niin se avaa tien siihen, että pääsee kiinni siihen tarinamuotoon. Sitten jos tarinat tulee vain peleihin rakennettuna tai leffoihin tai lyhyempään viihteeseen, niin sitten päätyy ainoastaan kuluttajan rooliin. Siinä vaiheessa, kun pystyy itse kirjoittamaan ja itse lukemaan, niin sitten pääsee huomattavasti vaikuttavampaan asemaan kasvamaan.
Toni: Mitäpä tuohon lisäämään. Me olemme tarinallisia olentoja ja meidän kulttuuri täyttyy erilaisista tarinoista aina kaikenlaisista myyteistä lähtien. On tietysti tärkeää tukea myös lasten kykyä ymmärtää näitä tarinoita, tutustua niihin tarinoihin. Tällaisten tarinoiden kauttahan ne tutustuu meidän kulttuuriin ja kasvaa tähän, ja sellaisen tietynlaisen toiminnallisen tukemisen kautta me myös. Meidän pitäisi kasvattaa lapsia niin, että ne osaa myös kriittisesti lukea ja tulkita näitä tarinoita ja käyttää niitä oman maailmankuvansa rakentamisen välineenä. Mitäpä tähän tarinoimaan sen enempää. Ja sitten tietysti lastenkirjallisuus on tärkeää siksi, että sitä voi lukea ihan nauttiakseen ja viihtyäkseen.
Noora: Päivän aiheena on ilmastokriisi ja päivän kirjana on Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kuvittama Miksi ilmasto muuttuu, sekä sitten Ertimon ja Ahokoivun jatko-osa tälle kyseiselle kirjalle. Sanoin juuri väärin päin, eli kohdeteos on se ensimmäinen, Ihme ilmat miksi ilmasto muuttuu, ja jatko-osa on Aika matka luontokadon arvoitus.
Laura: Joo.
Noora: Joo, näin päin. Mua kiinnostaa, minkä takia te olette molemmat tarttuneet nimenomaan tällaiseen ilmasto- ja luontoaiheeseen, mikä sai teidät lähtemään nimenomaan siihen suuntaan?
Laura: Mä teen siis ensisijaisesti tietokirjoja nimenomaan kouluikäisille, ehkä. Siinä vaiheessa, kun Ihme ilmat tehtiin, sen ikäisille ei ollut nimenomaan tietokirjoja, siis sellaista missä ihan peruspalaset laitettaisiin paikalleen ilmastokriisiä koskien, niin ei oikein ollut ajantasaista. Ehkä oli jostain 2000-luvun alkupuolelta jotain käännösteosta olemassa, mutta ei sellaista varsinaista tietokirjaa löytynyt. Sitten aikuisille tietenkin on paljon tarjolla. Oikeastaan kustantajan kanssa ihan yhteistyössä lähdettiin miettimään, että miten siihen aiheeseen tarttuisi. Silloin oli se 1,5 asteen IPCC-raportti julkaisu justiinsa ja Greta Thunberg oli aloittanut lakkonsa. Tavallaan tuli semmoinen hyppäys siinä keskustelussa, sellainen julkisuuteen räjähtäminen, niin tuntui hyvinkin tarpeelliselta, että myös sellaiset alakoululaiset, jotka taatusti törmää aiheeseen jatkuvasti, saisi oman välineen aiheen käsittelyyn.
Toni: Mä lähestyn sitä vähän eri kautta, lähestyn ensisijaisesti kaunokirjallisuuden kautta ja se liittyy kuitenkin aivan samoihin ilmiöihin ja asioihin. Vuosituhannen vaihteessa ilmastonmuutos rupesi olemaan niin selkeästi kaiken kaunokirjallisuuden, sekä aikuisille että nuorille että hyvin pienillekin lapsille suunnatun kirjallisuuden aiheena, se rupesi tavalla tai toisella näkymään siellä. Tietysti kun tutkimus tulee aina vähän kirjallisuutta jälkijunassa, niin se herätti monenlaisia uudenlaisia kysymyksiä kerronnallisuudesta, tarinallistamisesta tai vaikka siitä, että sopiiko ylipäätään ilmastonmuutos lastenkirjallisuuden aiheeksi. Satuin itse olemaan siinä vaiheessa väitöskirjatutkijana luontoon liittyvien kysymysten äärellä, niin palaset vain loksahtivat kohdilleen ja ne aiheet vei mukanaan.
Noora: Luonnollinen jatkumo.
Toni: Se oli hyvin luonnollinen jatkumo.
Laura: Niin, enemmänkinhän se olisi varmaan omituista, jos ei käsittelisi ilmastoaiheita juuri nyt, jos tekee jonkinlaista ajankohtaista työtä. Se alkaa kelpaamaan melkein mihin tahansa, että talouden piirissä puhutaan, tai minkä tahansa tuotteen valmistamisen piirissä täytyy ottaa jollain tavalla kantaa siihen. Niin kai se on sitten aika luontevaa, että se on myös lastenkirjallisuudessa läsnä.
Toni: Juu, ja tietysti tutkimuksen piirissä silloin kun nämä uudenlaiset tutkimussuunnat, kuten ekokritiikki ja posthumanisti rupesi nousemaan, niin kyllä silloin oli myös kirjallisuudentutkimuksen kentän sisällä pientä vastustusta ja epäluuloa, että miten tämmöset lähestymistavat lopulta kirjallisuuteen puree. Onko siinä mitään mieltä niiden kysymyksien asetteluista. Mutta nythän siitä on tullut jo valtavirtaa.
Noora: Vähän tällainen niin sanottu ubiikki ilmiö, että siltä ei voi välttyä millään elämän osa-alueella.
Laura: Niin, no se liittyy varmaan vähän siihenkin, että kuitenkin kyseessä on fyysisen todellisuuden, ihan aidosti käynnissä oleva asia, jota sitten kun ajatellaan, että se on ihmisen kulttuurin tuote, se muutos joka tapahtuu, niin silloinhan se käytännössä läpäisee kaiken. Miten sitä sitten, tai mikäli olisi mikä mieli olisi vältellä sitä aihetta. Se on hyvin helppo kuvitella, hypätä sinne 20 vuoden taakse ja miettiä sitä tilannetta, kun ehkä ollaan enemmän siiloissa ja ajatellaan, että ilmastokriisi tai ilmastonmuutos on luonnontieteen asia. Jos sen rajaa sinne sen ilmiön tarkastelun, niin silloinhan se ei välttämättä sovi kaikkiin keskusteluihin. Mutta jos se ymmärtää kokonaisvaltaisesti, niin sitten se sopii.
Noora: Vaikuttaa kaikkialla, niin ei voi enää sanoa, että ei tänne.
Laura: Niin.
Noora: Minkä takia te olette valinneet nimenomaan nämä lähestymistavat, eli miksi tutkit kaunoa ja miksi kirjoitat tietokirjoja? Vähän ehkä sanoitkin jo, mutta miksi nimenomaan se, miksei vaikka joku sellainen kaunokirja, jossa kerrottaisiin vaivihkaa tieteellisiä faktoja jonkun juonenkuljetuksen välissä, tai miksei esimerkiksi tarinallinen tietokirja olisi tutkimuskohteena?
Laura: No siis lasten tietokirjallisuudessahan ei ole ehkä ihan niin, no ei ole kyllä aikuisten puolellakaan, mutta varsinkaan lasten tietokirjallisuuden puolella se ei ole niin tiukka se jaottelu, ei ehkä ole tarpeenkaan olla. Itse ajattelen, että tietokirjallisuuden kautta tai, mulla on siis kaksi lasta, joista tämä vanhempi on hyvin pienestä asti halunnut kuulla tietotekstiä. Se kuuntelee mieluummin, kun luetaan, hän lukee itse mieluummin tietoa. Olen miettinyt, että se saattaa liittyä siihen, että se on kannesta jo, kansi jo lupaa mitä tässä käsitellään. Ei tarvitse heittäytyä samalla lailla kuin kaunossa pitää sitten uskoa, että tässä on jotain järkeä tämän lukemisessa, ikään kuin uskaltautua sinne. Sitten tietokirja on vähän turvallisempi valinta, tai että ainakin saa tietää jotain tästä aiheesta. Musta on tuntunut kivalta tarjota tavallaan siihen rakoseen, sellaisille lukijoille, tai sellaiseen hetkeen jossa tarvitsee jonkun varman palasen. Ilmastonmuutos esimerkiksi tai kaikki kestävyyskriisin alla olevat asiat on semmoisia monilonkeroisia ja tuntuu että siihen täytyy tarjota monenlaisia erilaisia välineitä, ei pelkkää, ei yksi kirjallisuudenlaji voi ratkaista kaikkea, eikä tarjota kaikkea. Jos haluaa tarjota lapsille mahdollisuuden osallistua keskusteluun, he tarvitsevat tietynlaisia sanoja, ja niitä sanoja voi selittää sellaisina kuin ne on, sen enempää kuorruttelematta. Sitten sen tyyppiset lukijat tai sellaisessa tilanteessa missä sitä kaipaa, niin se voi olla ihan mukava vaihtoehto, ettei tarvitse heittäytyä tarinaan, jos ei halua.
Noora: Ihme ilmoja lukiessa, myös Aika matkaa lukiessa, tuntuu siltä, että aikuislukijankin pää menee välillä pyörälle, kun siinä on niin paljon sitä informaatiota ja nimenomaan faktaa.
Laura: Joo, mutta sitä mä en, mä vähän vierastan sitä asetelmaa tavallaan, että lastenkirja olisi se helppo, ja aikuisille on sitten, että kuka tahansa aikuinen voi lukea lastenkirjan. Ja sitten se olisi niin, ajattelen että esimerkiksi Aika matkassa ja Ihme ilmoissa voi olla sellaisia asioita, jotka on aikuisille vaikeampia kuin lapsille.
Noora: Hyvin todennäköisesti.
Laura: Toisaalta, kun tavallaan niiden viitteiden, joita lapsilukija ei osaa sieltä lukea edes, mutta toisaalta sen sellaisen, lapset usein ottaa ratkaisukeskeisemmän lähestymisen, ja aikuiset saattaa imeytyä sellaiseen syyllisyystunnelmaan. Mun mielestä se on ihan ok niin päin, että lapset voi tarttua siihen, että sieltä näkee niitä ratkaisumahdollisuuksia ja sen, että on olemassa vaihtoehtoja.
Noora: Minkä takia nimenomaan kauno?
Toni: Palatakseni vaikka tuohon ensimmäiseen kysymykseen tarinoiden merkityksestä, niin olin kauhean kiinnostunut siitä tarinoiden merkityksestä. Olin ehkä sellainen nuori joka korostuneesti katsoi maailmaa tarinoiden läpi ja eläytyi voimakkaasti. Jälleen tällaisen niin sanotun luonnollisen kiinnostuksen kautta. Mutta sen jälkeen, koska tietokirjallisuuteen on suomalaisissa akatemioissa ruvettu kohdistamaan enemmän tutkimuksellista mielenkiintoa, ja myös liittyy tähän mitä äsken mainitsit, että tiedon määrä on lisääntynyt. Faktan ja fiktion suhdehan on aika jännitteinen nykykirjallisuudessa, se on yksi nykykirjallisuuden trendejä, suurin osa kirjallisuudesta hyvin voimakkaasti viittaa sen tekstin ulkopuoliseen todellisuuteen. Meillä on hirveästi sellaista, ilmastokirjallisuus on vain yksi esimerkki siitä kirjallisuudesta mikä nykyään kirjoitetaan, mikä on hirveän voimakkaasti nyky-yhteiskunnassa kiinni. Tämä sama ongelma tästä tiedon määrästä, niin sehän koskee välillä myös aikuisille kirjoitettua ilmastofiktiota. Siihen ahdetaan paljon tietoa, puhutaan sellaisesta infodumppaamisesta ja infoähkystä ja niin edespäin, ja sitäkin on kirjallisuudentutkimuksessa pohdittu välillä. Esimerkiksi Risto Isomäen teokset on yksi esimerkki siitä, siellä on hyvin paljon tieteen popularisointia ja sen kuvitteellisen tarinan sisällä. Mä en oikein tiedä mistä mä puhun, mutta ilmeisesti näistä samoista aiheista, mistä on tarkoituskin, että siinä mielessä tämä faktan ja fiktion suhde on hyvin mielenkiintoinen laajemminkin nykykirjallisuudessa.
Noora: No voisiko ajatella niin, että jos faktan ja fiktion raja on vähän kysymysmerkki tällä hetkellä. Niin voisiko ajatella että ne kertomisen keinot, mitä on käytetty esimerkiksi tietokirjallisuudessa; se, että täytyy kuvata totuudenmukaisesti ja mielellään tieteellisesti pätevää, jos väittää, että tämä on tieteellistä tekstiä, tai tieteeseen pohjautuvaa tekstiä, tai sitten esimerkiksi sitä vuotaisi kaunokirjallisuuden puolelle? Ja sitten kaunokirjallisuudesta vuotaisi esimerkiksi juonellisuutta tai henkilöhahmojen käyttöä, niin voisiko ajatella, että tällaista kulttuurivaihtoa tapahtuisi näiden kahden lajin välillä?
Laura: Kyllä varmaan joo. Se ei ehkä tuolla lasten tietokirjallisuudessa, joka on nyt sitten tällainen pikkunen palanen tätä koko kenttää. Mutta siellä se, että on vaikka henkilöhahmojen kautta käsitellään asioita, ei välttämättä ole niin uusi asia vaan sellainen, mitä on ajateltu ehkä pidempäänkin jo, että lapset kaipaa sen siihen sen jonkun lapsihahmon
Noora: …tai eläinhahmon kertomaan
Laura: tai jonkun sellaisen hahmon, joka kannattelee ja vie, ja sitten se tarina on oleellinen lapsilukijalle tai kuuntelijalle joka tapauksessa. Mutta ehkä siellä kaunon puolella on jotenkin enemmän vielä noussut se, että ikään kuin kirjailija ei oikein voi kirjoittaa ilman, että jopa hänen oma elämäänsä tullaan tutkimaan, että mitkäs nämä yhteydet täältä nyt löytyy, ja tavallaan ihan kuin fiktiosta olisi katoamassa jotain, tai hämärtymässä.
Toni: Se on tietysti vähän lajikohtaista sen aikuistenkin fiktion puolella, että ilmastonmuutos tuli kuitenkin oikeastaan scifin kautta, se oli ensimmäisiä lajeja, jotka tarttui siihen
Noora: dystopia
Toni: ja sitten lähdettiin sen tieteen popularisoinnin kautta, ja vielä enemmän kuin nyt, parikymmentä vuotta sitten kiisteltiin siitä, kuinka todellinen ilmiö ilmastonmuutos on. Ilmastokirjallisuudelle tyypillistä on, että se pyrkii jotenkin vakuuttamaan sen lukijan, että tämä on nyt todellinen ongelma ja tälle on tehtävä jotakin, ja siinä on sellainen tendenssimäinen pyrkimys. Ja siinä mielessä se tieteiskirjallisuus on ollut luonteva laji lähteä käsittelemään sitä aihetta, ja sitten tietysti ilmastonmuutokseen on, jos ajattelee sitä tarinallistamista, niin se on aika hankalaa. Se on ollut niin abstraktia ja määrittelemätön ilmiö, että sen pukeminen luontevaksi tarinaksi oli pitkään aika vaikeata, ja siihen sitten tieteiskirjallisuus on oikeastaan ollut se luontevin laji käsitellä sitä ensin. Tietenkin kovaan tieteiskirjallisuuteen kuuluu ajatus siitä, että kaiken pitää olla tieteellisesti mahdollisimman uskottavaa ja harkittua.
Noora: Siis tätä meidän kohdeteosta Ihme ilmat, niin siinähän on siis sarjakuvakerrontaa välissä, juuri näitä Mari Ahokoivun strippejä. Oliko sulla alusta alkaen selvää, että tänne tulee tällaisia välikertomuksia tavallaan, koska ne on yleensä tällaisia, kohtaus esimerkiksi rannalla, jossa aikuiset ovat silleen ”voi ei, pitäisikö pyytää anteeksi lapsilta, kun ilmastonmuutos tuhoaa niiden elämän”, vai miten ne on päätyneet siihen kirjaan?
Laura: No siis kirja on tehty niin, että toki olin minä ensin tekijänä ja sitten lähdettiin etsimään kuvittajaa, että me ei Marin kanssa olla etukäteen oltu pari. Mutta jo silloin kun me mietittiin, että millainen kuvittaja tähän voisi lähteä mukaan ennen kuin käsikirjoitus edes on ollut valmis, eli on ollut aihe, niin silloin jo puhuttiin, että siinä voisi olla ehkä joku sarjakuvallisen puolen. Sarjakuvassa on sellaisia elementtejä, joita on myös mukava ottaa tietokuvitukseen. On helppo kuvitella, että sarjakuvapiirtäjä pääsee sinne infokuvitukseen sisään kanssa, koska sitten tarvitaan sitä taitoa, kun tietoa visualisoidaan. En ole siis kirjoittanut sinne sarjakuvaa, koska Mari on ollut jo niin varhaisessa vaiheessa mukana. Se oli enemmänkin niin, että hän kysyi, että onko ok, että otetaan sarjakuva mukaan tähän. Sitten on lähdetty yhdessä rakentamaan sitä kirjaa alusta, hyvin varhaisesta vaiheesta asti. Se on siis tullut sinne yhteisestä sopimuksesta. Yleensäkin kun teen kuvittajien kanssa töitä, niin mielellään teen suunnittelusta lähtien yhdessä, jolloin me saadaan se, miten tieto tulee kuviin ja teksteihin ja miten vuorotellaan sitä, että kuka vaikka vie tarinaa eteenpäin. Se onnistuu, kun tehdään alusta asti yhdessä. Se on työlästä mutta mielekästä.
Noora: Mulla on tuplakysymys joka lähtee siitä; Toni, mainitsit ilmastofiktion tai ilmastokirjallisuuden useampaan kertaan äsken. Haluatko lyhyesti määritellä, mitä se on? Ja sitten voit miettiä tai voitte miettiä, onko sun teokset Laura ilmastofiktiota tai ilmastokirjallisuutta. Eli ole hyvä, määritelmä ja sitten pohdinta.
Toni: No ilmastokirjallisuudella nykyään viitataan uuteen kirjallisuudenlajiin, joka käsittelee ilmastonmuutosta. Tämä on sinänsä hyvin helppo määritellä, että tämä koko määritelmä on hyvin väljä, että se on koko lailla temaattinen. Sen sisään kaatuu kaikki kaunokirjallisuus ja miksei sitten tietokirjallisuuskin, joka tavalla tai toisella käsittelee ilmastonmuutosta. Sen voi ajatella vaikkapa Rosa Liksomin Jepata Nasta Pohjoisnavalla, Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Emma Puikkosen Lupaus, joka käsittelee sitten ilmastoahdistusta. Eli tämän parinkymmenen vuoden aikana on aika nopeasti kasvanut myös tämä skaala, minkälaisia kuvauksia ilmastonmuutoksesta tällä hetkellä kirjoitetaan. Jos ne lähti suuremmista katastrofin kuvauksista ja niistä hyökyaalloista ja niistä konkreettisista tuhokuvista, niin nykykirjallisuudessa käsitellään jo esimerkiksi ilmastoahdistusta, josta on tullut jopa tällainen sukupolvikokemus. Eli periaatteessa voisi ajatella, tai käytännössä tätä käytetään lajiterminä, mutta se on hyvin väljä määritelmä, se on vaan aiherajaus oikeastaan.
Laura: Ja tässä rajauksessa Ihme ilmat on sitten tätä kovaa ydintä. Kyllähän se on ilmastokirja, kun siinä sanotaan ilmastomuutos suurin piirtein otsikkotasolla.
Noora: Kyllä, oli helppo vastaus.
Laura: Kyllä.
Toni: Tietysti etupäässä tätä on käytetty kaunokirjallisuuden parissa, mutta niin kuin sanottu, niin kyllä tämä fakta ja fiktio on mennyt monin osin sekaisin, ja kyllähän esimerkiksi jos katsoo niitä katsauksia, joita kirjoitetaan lastenkirjallisuudesta nimenomaan, niin tietokirjallisuushan on nykyään näkyvämmin siinä esillä kuin aikaisemmin.
Noora: Joo.
Laura: Sitten lastenkirjallisuudessa nyt ehkä muutenkin ja vaikkapa lasten tietokirjoissa se on tavallaan jonkin verran marginaalissa, esimerkiksi vaikka rahoitusten suhteen tai yleensäkin, se ei ole se pääpalkinto ja se korkeimmalla jakkaralla istuva kirjallisuus noin niin kuin kaanonissa. Mutta samalla se on myös aika notkeaa, eli kyllähän lastenkirjallisuudessa aika sähäkästi eri aiheita nousee pinnalle. Sitten kun ne on myös pienempiä kirjoja, ehkä siinä mielessä että osa on nopeampia tehdä, niin siinä tulee nopeasti sellaisia aiheita, jotka sitten saattaa tulla pikkuisen hitaammin aikuisten puolelle. Siinä mielessä on hauskakin seurata sitä lastenkirjallisuuden kenttää, että mitä siellä nousee ja minkälaisia käsittelytapoja ja missä vaiheessa aikuisten puolella osataan ottaa sitten sieltä vinkkiä.
Toni: Se on ihan totta, katselee näitä ympäristöaiheita viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta, ilmastonmuutoksen ilmestymisestä lähtien, niin se on yksi esimerkki siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuus reagoi nopeammin. Sitten itse asiassa aikuistenkirjallisuudessakin on yllättäviä lajeja, jotka edeltää toisia. Esimerkiksi rikoskirjallisuudessa ympäristöongelmat tuli vuosituhannen vaihteessa aika nopeasti käsiteltäviksi, kun oli ympäristöaktivismia, joka oli sitten sellainen päivänpolttava aihe, johon rikoskirjallisuus nopeasti tarttui. Se tarttuu nopeasti erilaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Sitten sellainen realistisempi romaani tai joku psykologisempi romaani, kyllähän dekkaritkin monin tavoin realistisia, niin sellainen psykologinen romaani, niin se laahaa kyllä jäljessä. Ja mitä mainitsin äsken ilmastoahdistuksen käsittelystä, niin nyt se oli löytänyt tällaisen tarttumapinnan ilmastonmuutokseen. Lastenkirjallisuudesta usein lähtee monet aiheet, jotka sitten leviävät.
Noora: Kyllä. Ehkä just ilmastoahdistusta on jonkin verran tällaisissa varhaisnuorten romaaneissa on ruvennut näkymään ja nyt mitä tässäkin sun teoksissa Laura on ollut, niin se on siellä ainakin mainittuna, joko lasten tai sitten näiden aikuisten rannalla tunneskaalassa.
Laura: Joo, noidenhan ei olisi sillä tavalla ensisijaisesti tarkoitus olla tunteiden käsittelykirjoja. Kuitenkin on ollut tarvetta tuoda niitä ihan perusasioita, siis perusfaktoja palasiksi, joilla päästäisiin operoimaan ja sitten siihen päälle kasvattamaan. Toinen asia, mitä olen noissa Aika matkassa ja Ihme ilmoissa toivonut saavani mukaan, on sellainen jonkinlainen alakouluikäisen reipas, mieluummin elämänilon kautta aiheisiin tarttuminen, kuin kovin sellaisen nostalgian ja ahdistuneen surun valtaan imeydyttäisiin. Koska kaipaisin myös siihen keskusteluympäristöön, jos se käpertyy kovasti sellaiseen, on tarpeen käsitellä niitä ahdistuksen tunteita ja niitä ikäviä aiheita. Mutta sitten on tarpeen nähdä myös sitä, että miten se asia voidaan käsitellä niin että mennään eteenpäin ja jotenkin ratkotaan.
Toni: Tämähän on ollut yksi keskustelunaihe nimenomaan lastenkirjallisuuden piirissä, että raskauttaako tai kuormittaako lastenkirjallisuus liikaa pieniä lapsia näin vaikeilla kysymyksillä. Tuottaako se enemmän ahdistusta kuin muuta, ja miten niitä tunteita pitäisi käsitellä. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että liian varhain aletaan puhua liian vaikeista asioista. Toiset on olleet sitä mieltä, että nyt kun kasvaa sukupolvia, jotka ovat halki elämänsä tekemisissä ilmastonmuutoksen kanssa, on sitäkin tärkeämpää käsitellä ilmastonmuutoksen erilaisia seurauksia. Tästä sitten jotkut vääntävät kättä tai vetävät köyttä. Mutta tämä on ollut yksi keskeinen kysymys nimenomaan lastenkirjallisuuden piirissä, mitä pienemmille lukijoille se on suunnattu se teos.
Laura: Joo, ja mä sitä itse asiassa mietiskelin, että minkälaisia eroja löytyy niistä ilmastoaiheisista tietokirjoista, joita olen seurannut. Pienemmille, leikki-ikäisille jonkinlainen luontoteema, sieltä tulee, sitten alakoululaisille, sitten joku teini-ikäisten nuortenkirjallisuus, niin se tuntuu olevan niin, että pienille kerrotaan pienistä teoista ja isommille kerrotaan ehkä luonnonjärjestelmistä. Sitten teini-ikäisten katsotaan olevan valmiit kohtaamaan yhteiskunnalliset aiheet. Sitten on se Greta-kirjallisuus, joka on ihan oma tietokirjallisuuden laji nykyään, niitä näkee niin paljon niitä ihan Greta-aiheisia, ajatellaan että sen yhden lapsen ja nuoren kautta voitaisiin nyt tarttua tähän aiheeseen ja siitä on löydetty sellainen reitti. Itse vähän vierastan sitä. Ensinnäkin vierastan sitä, että nimenomaan kirjat nyt aiheuttaisivat sen ahdistuksen, kun se tuntuu jotenkin hassulta. Ehkä se ahdistus tulee vaikka siitä, että on loputtoman pitkä helle, joka ei nouse pois, tai pakolaisvirrat, tai kaikki se mitä oikeasti luonnossa ja yhteiskunnassa ja meidän iholla tapahtuu, että se on fyysinen asia ja sitten yhteiskunnallinen asia. Se ahdistuskin voi olla sellainen asia, joka tulee, ja helpottaa, ja nyt se on se aihe, mistä puhutaan, mutta se ei ehkä ole se lopputulos, vaan yksi asia matkalla tämän asian käsittelyssä. Niin sitten se että, onko se juuri se, että puhutaan eri ikäisille ohjelmallisesti eri palasista, ja totuus valkenee teininä. En tiedä, mä jotenkin ajattelen, että ehkä jonkinlaista, jos me ollaan mukana sellaisessa yhteiskunnassa, joka käyttää vaikka luonnonvaroja ympäri maailman, niin sitten meidän ehkä pitäisi kertoa alusta asti, että on olemassa koko maailma ja jos haluat syödä suklaata, niin se suklaa tulee päiväntasaajan tienoilta, ja mihin kaikkeen kytkeydytään.
Toni: Ahdistushan tietysti syntyy monesta asiasta, se ei välttämättä ole yksi asia tai tekijä, joka sitä vain aiheuttaa. Mutta kiinnostavaa on kyllä esimerkiksi nuortenkirjallisuuden osalta, niin se on 90-luvulta saakka synkistynyt koko ajan. On puhuttu jopa tällaisesta idyllifobiasta, että nuortenkirjallisuus rupeaa ilmastoaiheiden ulkopuolellakin muuttumaan niin lohduttomaksi ja raa’aksi, että miten se sitten lopulta vaikuttaa lukijoihin. Samoinhan on käyty keskusteltua sitten ilmastodystopioiden kanssa nuorille lukijoille, koska niitä on ollut paljon, ja ne ovat olleet Nälkäpelin jälkeen sellainen kansainvälinen ilmiö, että niitä on ilmestynyt paljon ja se ikään kuin synkentää näitä odotushorisontteja. Koska sen pedagoginen otehan perustuu siihen, että se näytetään se lähitulevaisuus. Että jos jatkamme tähän malliin, niin hirvittävä hirmumyrsky vie meiltä kaiken. Tämä on tietysti hirveän vaikea todentaa sitten, ketä ne ahdistaa ja ketä ei, kuka lukee sen pedagogisen opetuksen sieltä ja ketkä lukee sitä dystopiaa esimerkiksi puhtaasti viihteenä ja todellisuuspakona. Koska sitten ne vastakkaiset selitykset on ollut, että se tuhoutuneen yhteiskunnan kuvaus saattaa tarjota nuorelle helpotuksen paikan, että pystyy uppoutumaan siihen ja unohtamaan tämän arkitodellisuuden. Ne vastaanoton tavat on hirveän moninaiset ja niistä on vaikea sanoa mitään tiukasti totuutta, että miten niitä luetaan. Tämän tyyppisiä kysymyksiä kyllä tämän ilmastokysymyksenkin kanssa koko ajan mietitään, että mitkä ovat ne pedagogiset välineet, joilla tavallaan se ympäristökasvatuksellinen sanoma saataisiin sinne lukijan ns. kaaliin.
Noora: Joo, siis itse luen paljon nuorten dystopioita ja muutenkin kulutan tällaista apokalyptista fiktiota suhteellisen paljon. Sitten kun luin tätä Ihme ilmoja, luin sen kahteen kertaan, ja molemmilla kerroilla viimeiset kymmenen sivua itkin. En tiedä, onko tässä nyt mitään kausaliteettia siihen, että olen lukenut liikaa kamalia asioita ja sitten lähdetään ilmastomarssille ja mietitään utopistista maailmaa, että mitä jos maailma olisi pelastunut tai maailma pelastuisi. Se oli jotenkin siis, padot aukeaa. Mun mielestä siis Ihme ilmoissa ehkä tällaisen itkettävän lopun lisäksi hienoa on se, että siinä on tosi tiukasti rajattu se, että tavallaan mitä lapselta tai nuorelta voi odottaa, tai mitä yksittäiseltä aikuiselta voi odottaa. Että siinä esimerkiksi päähenkilöt vaikka toteaa, että eihän lapset päätä, mitä energiaa koulun lämmitykseen käytetään tai eihän vanhemmatkaan itse asiassa päätä.
Laura: …tai joku vanhempi itse asiassa päättää, ahaa!
Noora: …totta, se yksi pitää löytää! Niin tavallaan siinä osoitetaan se vallan hierarkia ja se kuka käyttää valtaa, kenelle se kuuluu, kenelle kuuluu vastuu. Niin se oli mun mielestä tosi ehkä harvinainen jopa lastenkirjassa, että ei ole silleen ”mene ja kierrätä biojätteesi ja laita valot pois”, vaan myös se isompi ja laajempi kuva, että et voi tehdä kaikkea, voit tehdä oman osuutesi, mutta se varsinainen muutos syntyy siitä joukkovoimasta. Tässä oli, en tiedä, sellainen lastenkirjallisuuden toiveikkuuden fiilis, että tehtiin selkeä ero siitä, että tämä ei ole toivotonta tai tämä ei nyt ole menossa päin maailmanloppua.
Laura: Joo, sitä olen miettinyt ehkä nyt jälkikäteen jotenkin, että kun tekee ilmastokriisistä tietokirjan, se ei ole yksioikoista se toivon kirjoittaminen sinne. Ja sitten kun se on tosi painokkaasti, kun tämä on lasten tietokirja, niin sitten siellä pitää olla se toiveikkuus. Niin tarkoittaako se sitä, että aikuisten kirjoissa ei tarvitse olla toiveikas? Koska se on mun mielestä todella karu ajatus, ja tosi epäreilua. Sen takia olen miettinyt sitäkin, että kunpa vähäsen höllättäisiin siitä, että tämä on nyt lastenkirjat ja lapset lukevat tätä ja ehkä joku ammattilainen, aikuinen joka on tosi paljon lasten kanssa tekemisissä saattaa lukea, ja muut ei lue. Ja sitten aikuisten kirjat on vaan aikuisten kirjoja. Jos itse ajattelee tavallaan, mitä pienenä on lukenut, tai mitä minulle on luettu, ja sitten mitä me luetaan vaikka lasten kanssa, niin ei se ole niin, että katson ne ikärajat ja sitten sen mukaan, vaan kyllä monenlaiset kirjat voi vaellella eri ikäisten käsiin, ja se olisi tosi toivottavaa. Ja sitten jos tuntuu esimerkiksi, että aikuisten ilmastokirjallisuudessa ei toivo pilkahtele, niin sitten voisi tehdä tosi hyvää ilman lapsiakin lukea lastenkirjoja. Olen saanut jonkin verran esimerkiksi Aika matkasta sitä palautetta, että joku aikuinen lukee sen ja on silleen, että eihän tämä ole lastenkirja, koin että tämä on minulle tarkoitettu, ja että lapsi pyysi lukemaan yhdessä. Ja sitten olen ihan silleen jes, tehkää niin, lukekaa mieluummin yhdessä. Luontokato tai ilmastokriisi on sellaisia asioita, että ei jätetä yksin luettavaksi, vaan luetaan yhdessä ja sitten etsitään niitä ratkaisuja yhdessä ja jaetaan. Mä en ainakaan rupea tekemään sellaista kirjaa joka hoitelisi sen, ettei asiaan tarvitsisi palata aikuisena.
Toni: Kyllähän tuo on koko kaunokirjallisuutta ja ilmastokirjallisuutta koskeva kysymys tuo toivo nykyään. Että dystopiatrendi ja näiden aika lohduttomien tulevaisuuksien kuvittelu pitkään on johtanut siihen, että tosiaan pelätään, että se esimerkiksi kaventaa sitä meidän ilmastollista kuvittelukykyä. Koko ajan mennään sen kauheimman skenaarion kautta, jolloin se saattaa vähän lamaannuttaakin meitä tai ruokkia sitä epätoivoa alitajuisesti antaa sitä viestiä, että ei tässä kuitenkaan ole mitään tehtävissä. Kyllä sitä toivon kysymystä on herätelty myös aikuisille suunnatun kirjallisuuden piirissä, että sitä pitäisi ylipäänsä enemmän käsitellä, toivoa, tai jonkinlaisia utopioita kaunokirjallisuuden ja ilmastokirjallisuuden piirissä. Mikä sitten on tietysti oma haasteensa, että kuinka kiinnostava on joku ilmastollinen vaikka tieteiskirja, jossa rakennetaan sitä ihanneyhteiskuntaa ja kaikki päättyy hyvin, että löytyykö siitä sitä draamallista jännitettä. Mutta jää nähtäväksi, mitä kirjailijat keksivät.
Haluaisin sanoa muutaman sanan tuosta yhdessä lukemisesta. Esimerkiksi kun meillä on nyt tätä ilmastokirjallisuutta eri ikäpolville, ja vaikkapa pienemmille on just näitä aiemmin mainittuja vaikka näitä kierrätystä opettavia kirjoja. Niitä on esimerkiksi kritisoitu siitä, että tietysti se skaalaa sen vastuun kysymyksen sille pienelle ihmiselle, mitä se voi tehdä, se voi kierrättää, mutta sitten se jää tavallaan se yhteiskunnallinen kehys siitä pois. Siihen jäteongelmaan liittyy monenlaisia kapitalistiseen systeemiin ja ihmisten eriarvoisuuteen, globaaliin eriarvoisuuteen liittyviä ongelmia ja niin edespäin. Tai vaikkapa sitten vähän vanhemmille tai pienemmillekin suunnatut kirjat, jotka perustuu vaikka tällaisille lajin kuvaukselle, jotka on pörröisiä ja sympaattisia, kauniita nisäkkäitä, ja sitten samaan aikaan niistä tavallaan puuttuu muut lajit. Eli ne ruokkii empatiaa ja myötätuntoa niitä ilveksiä ja jääkarhuja ja valaita kohtaan, mutta ei esimerkiksi itikkaa kohtaan, joka on myös osin uhanalainen. Monet tällaiset teokset, vaikka niillä olisi hyvä ympäristöllinen, kasvattava, jalo pyrkimys, niin niitä ikään kuin täydentäisi, että lapsilukijan kanssa keskusteltaisiin niistä teemoista vähän laajemminkin. Tämä koskee myös kouluopetusta. Nythän siis varhaiskasvatuksessa, peruskoulujen, lukioiden kaikissa opetussuunnitelmissa puhutaan siitä, että kaikkien oppiaineiden pitäisi liittyä ekokansalaisuuden kasvattamiseen, myös äidinkielen ja kirjallisuuden. Ongelmahan on se, että lapset ei hirveän mielellään lue. Siihen yksi lääke voisi olla tai yksi tapa ryhtyä tekemään asialle jotain, voisi olla nimenomaan tällainen tuettu yhdessä lukeminen. Sitten tietysti liittyen siihen minkä ikäisiä ihmiset on, esimerkiksi lukiossa lukupiirit tai tällaiset, että nuoret lukee yhdessä ja keskustelee ensin yhdessä ja sitten ohjatusti. Nämä kaikki tavallaan täydentäisi ja ruokkisi tai parantaisi kirjallisuuden tehoa, jos niitä ajattelee tuollaisena kasvatuksellisena välineenä. Lukeminen olisi ohjattua ja tuettua, vaikka se kuulostaa vähän vanhanaikaiselta ja tylsältä, niin…
Laura: Se on aivan välttämätöntä rauhoittaa ja rajata. Jos haluaa tukea lukemista, niin se ensimmäinen asia on se, että sille on aikaa, koska sitä se vaatii. Ja se vaatii sellaista toistoa ja harjoittelua ja oppimista siihen, että se palkinto tulee vähän hitaammin kuin vaikkapa hyvin nopeatempoisessa pelissä. Kyllä se, että on vaikkapa koulussa sitä korvamerkittyä lukuaikaa, niin sitä kauttahan se oppi voi tulla. Ja sitten, että kotona on lukuaikaa ja yhdessä lukemiseen aikaa ja niitä välineitä siihen harjoitteluun. Mutta sitten toisaalta taas uskon myös siihen, että sitten kun sitä lukutaitoa alkaa kertyä, niin sitten sen lukemisen, tavallaan mitä on tarjolla, sen pitää olla sopivan haastavaa. Me ollaan kotona lasten kanssa tehty sitä, että luen koko ajan jotain vähän liian paksua, liian haastavaa yksin luettavaksi. Ja nyt meidän 8-vuotias kuuntelee Maameren tarinoita ihan sujuvasti, me ollaan neljännessä kirjassa jo menossa, vai ollaanko peräti vitosessa. Me ollaan koko kevät luettu sitä. Eihän hän ottaisi jotain 800-sivuista yhteisnidettä käteensä millään, vaikka paljon lukeekin. Mutta silloin hän tietää, mitä odottaa, että on jotain, nyt kun opettelen lukemaan, osaan jotain, niin sitten sieltä tulee vielä jännempää. Kirjoissa voi olla näin jänniä juttuja. Me ei olla pidetty niitä ikärajoja samalla lailla kuin vaikka jossain leffoissa tai peleissä katsotaan, että ei mennä liian isoihin sisältöihin, niin kirjoissa saa mennä vähän jännempään ja vähän hurjempaan. Se selvästi toimii, koska sitten se pitää sellaisen imun päällä. Mutta tämä on nyt siis tällaista, että minä kannan vastuuta siitä, että lapset oppivat ja sitten ei toimi ja toinen ei suostu lukemaan fiktiota siis ylipäätään.
Toni: Mutta tässä me ollaan yhdessä ongelman ytimessä, mitä tulee kaunokirjallisuuteen tai tietokirjallisuuteen ja ympäristökasvatukseen, se että lapset ei osaa lukea, nuorten lukutaito siis heikkenee hirveää vauhtia. Suomihan on ollut kauhean ylpeä tästä lukutaidostaan, mutta se ei kyllä enää ole mikään varsinainen ylpeyden aihe. Meillä on merkittäviä ongelmia koskien sitä heikkoa lukutaitoa, että ihmiset eivät pääse sillä hädin tuskin opinnoista läpi tai ei voi edes harkita ammatillisia tai lukio-opintoja, niiden määrä kasvaa koko ajan. Meillä on hirveä määrä kirjallisuutta kyllä näistä aiheista, että siitä ei ole pula. Ympäristöaiheista, ilmastoaiheista, luontokadosta, mistä tahansa kyllä löytyy materiaalia, mutta me että saadaan ne luettua niiden lasten kanssa, niin se on kyllä ongelma. Siihen liittyy just tämä ajan ongelma, se vähyys ja se, että suurin osa meidän lukemisista, myös vanhemmilla siis, on nyt sitä läräämistä, että me luetaan hyvin lyhyesti silmäilemällä tekstejä. Huomaan sen itsestänikin, siis ikääntyvänä herrasmiehenä, että oma keskittymiskykyni väistämättä on rapistunut näinä vuosina, mitä enemmän työpäivät on lyhyiden viestien ja asioiden sirpaloimaa. Sellainen aikaa vievä lukeminen, sitä pitäisi nimenomaan vaalia, paitsi kotona myös kouluissa. Sille pitäisi varata sitä aikaa ja myös kärsivällisyyttä ja saada jollakin palkinnolla myös se varsinainen kohdeyleisö innostumaan niistä teksteistä. Se on tosi vaikeaa.
Laura: Minähän tässä kohtaa uskon, että tämä on osa sitä, että jos pitää nyt jotain utopiaa maalailla, niin se on se, että saadaan rauhoitettua. Että jos me ei sinkoiltaisi koko ajan jonnekin mielessä, eikä lentokoneilla, eikä oltaisi sellaisen jatkuvan hätääntyneen säntäilyn vallassa, vaan osattaisiin keskittyä ja rauhoittua ja ajatella ennen kuin toimitaan, niin se auttaisi kestävyyskriisissä tai kestävyyssiirtymässä, ja sitten se auttaisi pienellä osalla tähän lukemisen maailmaan kanssa. Se on se, että miten koulutamme hermostojamme siihen, että pystytään rauhoittumaan.
Toni: Se on totta, ja kyllähän sitten vielä tuo lukutaidon käsite on nykyään kaiken nielevä, puhutaan monilukutaidosta ja sen eri osa-alueista, kyllähän sellainen ekologinen lukutaito on yksi osa-alue sitä. Että me osataan erilaisista teksteistä tunnistaa erilaisia luontokäsityksiä ja sellaisia kulttuurisia oletuksia, että mitä ne sisältää. Ja kyllähän monet lasten- ja nuortenkirjatkin sisältää tietynlaisia ristiriitoja vaikkapa siitä, että mikä se on se lapsen vastuu lopulta, pelastaako tämän maailman lapsi vai aikuinen. Yhä nuoremmilla lukijoilla pitäisi olla enemmän ja enemmän välineitä kriittisesti lukea sitä tekstiä, että ne pystyy myös itsenäisesti arvioimaan sitä lukemista ja pohtia sitä vastuun kysymystä. Sen tyyppinen ekologinen lukutaito on osa sitä ekokansalaisuutta ja ekososiaalista sivistystä, jota ympäristökasvattajat enemmän toivoisivat maailmassa olevan. Se on olennainen osa sitä.
Laura: Mutta se on sitten taas, jos sellaisen yhden kuuman vinkin voisi niille kaikille kauhisteleville aikuisille, jotka on sitä mieltä, että he itse lapsena ymmärsivät lukea paljon enemmän kuin heidän omat lapsensa, jotka eivät ollenkaan keskity, niin varmaan sellainen paras teko, mitä aikuiset voisivat tehdä, olisi itse tutustua nykykirjallisuuteen. Sekä näkyvästi lukea, ehkä kirjaa mieluummin kuin kännykältä e-kirjaa tai kuunnella äänikirjaa, koska niistä on vaikea erottaa mitä sä teet, kännykällä saattaa ollakin jossain muualla kuin lukemassa, tai luurit päässä kuunnella mitä tahansa. Mutta jos niin kuin itse ensinnäkin näkyvästi lukee, niin sitten siitä tulee normaalia, että on kirja kädessä. Sitten toinen asia on se, että kyllähän sitä lastenkirjallisuutta pitäisi arvostaa ja lukea itse että tietää, mitä on olemassa, että voi ehdottaa. Koska aika vaikea on lapsen itse löytää, jos menee kirjakauppaan, kirjastoon, niin kyllä siihen tarvitsee aikuisen apua, että sieltä löytyy niitä erilaisia vaihtoehtoja. Sitten kun pääsee tavallaan siihen systeemiin sisään, niin se on eri asia, mutta kyllä tavallaan se kasvatus lähtee siitä, että aikuiset itse tietää.
Toni: Vanhemmathan usein kirjoittaa ja ostaa lapsille noi kirjat. Se on tosiaan tuo ajanpuute mikä näkyy siinä, että paljonkin lukevat ihmiset nykyään yhä enemmän ja enemmän kuuntelee kirjansa äänikirjoina. Kyllä se on yksi esimerkki siitä, että meillä ei ole enää arjessa varata aikaa lukemisella ajanvietteenä niin paljon kuin aikaisemmin.
Laura: Tai emme varaa aikaa.
Toni: Tai emme varaa aikaa. Monet nuorethan on esimerkiksi kuusi tuntia netissä päivässä. Että kyllähän aikaa tavallaan on lukea muutakin.
Noora: Kyllä, valintoja on.
Toni: Niin, mutta se ei välttämättä ole realismia tässä maailmanajassa, että ottaisit romaanin kauniiseen käteen ja rupeaisit siitä tankkaamaan. Voi itse asiassa olla, että romaani rupeaa olemaan vähän vanhanaikainen muoto näin kiihkeässä ajassa, aika näyttää.
Noora: Mua kiinnostaa, sulla on tämä Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella -niminen tutkimushanke meneillään vuoteen 2025, eikö ole? Niin näkyykö nämä lukemisen hankaluudet siinä tutkimustyössä, kun kävin lukemassa Koneen säätiöltä, että mikä juttu on tämä, niin siellä puhuttiin siitä, että hankkeessa olisi tarkoitus jalkautua kouluihin ja tutkia sitä, että millä tavalla lapset ja nuoret, ehkä nimenomaan nuoret?
Toni: Nuoret, joo.
Noora: Niin just osaa lukea tällaista ilmastofiktiota ja mitä siitä jää, ja miten se vaikuttaa just tähän ekokansalaiseksi kasvamiseen. Millaisia ongelmia tämä ”nuoret eivät lue” aiheuttaa tutkimukselle?
Toni: No me ollaan vasta niin alussa, että en loihe lausumaan tästä mitään lopullista. Mutta voin sen verran sanoa, että meillä on ensimmäinen vuosi nyt takana. Meillä on tarkoitus, että me mennään lukioluokkiin ja luetutetaan heillä nuortenkirjallisuutta, joka käsittelee ilmastonmuutosta. Sitten me vähän haastatellaan erilaisin lipukkein ja lomakkein ja henkilökohtaisestikin, ja sitten vielä kerätään aineistoa niistä esseistäkin, mitä he kirjoittavat kirjallisuudesta. Me pyritään vähän niin kuin testaamaan sitä, että koska kirjallisuudentutkimuksessa on aika paljon sellaisia perusolettamuksia esimerkiksi siitä, että mihin kirjallisuus siihen lukijaan vaikuttaa. Me tehdään tutkimusta näiden perusolettamusten kautta, mutta kukaan ei ole oikeastaan todentanut niitä ikinä. Me ajateltiin, että lähdetään tällaisten ilmastokirjallisuutta koskevien olettamusten kautta tutkimaan, että pitääkö ollenkaan ne perusotaksumat paikkansa siinä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Nyt tämmöisiä vaikka, että kuinka tärkeää on se samastuminen siihen päähenkilöön, tai avartaako se oikeasti nuorten käsitystä ilmastonmuutoksesta, ja millä tavoin, jos näin. Tai se, että mitä puhuttiin aiemmin tuosta nuortendystopioiden boomista viime aikoina, niissähän suurimmassa osassa päähenkilö on ollut nuori nainen tai tyttö. Se on koettu tärkeäksi, että tämä sukupuolijakauma olisi tällainen, ja sitten ajateltiin sitäkin vähän koetella. Me ollaan oltu vasta yhdessä lukiossa pilotoimassa tätä keväällä ja syksyllä mennään useampaan lukioon ja ensi vuonna jatketaan. Näin äkkiseltään näyttäisi, että osa olettamuksista pitää paikkansa ja osa ei. Mutta meillä ei ole mitään sellaista, meillä ei ole niin paljon sitä materiaalia, että voisin sanoa todeksi vielä mitään, mutta sitten tietysti heti pääteltiin joitain seikkoja.
Noora: Tämä on tosi mielenkiintoinen projekti ja olin heti silleen pakko seurata.
Toni: Se on ehkä vähän epätavallista, tällaista lukututkimusta kirjallisuuden piirissä ei ole pitkään aikaan tehty kauhean paljon. Tämä ei ole mikään sellainen valtavirtalaji meidän tutkimusalalla, mutta meitä jotenkin kiinnosti se konkretia, koska sekä tutkijoilla että kaunokirjallisuuden kirjoittajilla on aika paljon idealismia siinä, että mikä merkitys jollakin teoksella voi olla. Ja sitten kyllä se vastaanotto on niin monimutkainen juttu, ja niitä luetaan niin monin eri tavoin. Vaikka nyt mainitsin tämän sukupuolikysymyksen, se tuli vähän vahingossa esiin siellä pilotoidessa, niin eipä niille nuorille tuntunut olevan niin tärkeää se, onko siinä tyttö vai poika päähenkilönä esimerkiksi. Se on ehkä enemmän sen keski-ikäisen tutkijan ja kirjoittajasukupolven olettamus, että hei tämähän on tärkeää, koska se olisi ollut ehkä meille tärkeää. Mutta ei välttämättä nämä nuoremmat sukupolvet kiinnitä siihen samalla tavalla huomiota. Tai olettamukset siitä, että kuinka tärkeää se samaistuminen siihen päähenkilöön on, niin aika monet kirjallisuudentutkijat lähtevät siitä, että se on nimenomaan sen samaistumispinnan kautta. Mutta esimerkiksi me luetutettiin Teemestarin kirjaa ja yllättävän moni sanoi, että ei tuntenut minkäänlaista sidosta siihen päähenkilöön, että päinvastoin, se oli liian tunnekylmä, se ei puhutellut se hahmo. Siihen tulee kaikkea tällaista. Se varmaan, mikä kanssa on kiinnostavaa, että nyt kun sanoin, että noissa opetussuunnitelmissa edellytetään kaikilta oppiaineilta sitä ekokansalaisuuteen kasvattamista, vaikuttaa siltä, että se ei kyllä toteudu kovin tasapuolisesti kaikkien oppiaineiden kesken vielä suomalaisissa kouluissa.
Noora: Pistin merkille just Ihme ilmojen takasivussa lukee, että se on testiluetettu Montessorikoulun oppilailla Helsingissä, niin oliko tämä enemmän sellainen läpiluku, vai minkä takia sä olet nimenomaan halunnut, että koululaiset lukee sen läpi?
Laura: Se oli tällaisessa luonnosvaiheessa, jotta se voisi vaikuttaa vielä joihinkin valintoihin. Sitten siinä oli ehkä sen tyyppistä, mulle uusia elementtejä kuitenkin, esimerkiksi se, että on sitä sarjakuvaa mukana siellä ja en ole niin paljon kirjoittanut fiktiivisiä hahmoja, niin halusin vaan että sen ikäiset joille kirjoitan testaa, kokeilee, antaa jotain kommentteja, ohjaa mua.
Noora: No muuttuiko se siitä?
Laura: Ei, siis yllättävän vähän sieltä tuli sellaista. Se nyt oli tuo Montessorikoulu, niin se on nyt mulle tuttu ympäristö plus sitten että tiesin, että siellä on oppilaita, joille se koko aihepiiri ei ole ihan täysin vieras. Se oli vaikea lähteä sitten sellaisista muistiinpano- tai luonnosmaisista kuvista ja teksteistä liikkeelle, jos pitäisi ihan että mikä ilmasto esimerkiksi yleensäkään on, niin lähteä hahmottelemaan. Siellä he eivät kokeneet sitä mitenkään ylitsevuotavan yllättäväksi tai hankalaksi, tai että siellä olisi ollut kauhean vaikeita aihepiirejä sen luonnoksen perusteella. Se oli sellainen tukiväline itselleni.
Toni: No muokkasitko sitä paljon sen palautteen pohjalta?
Laura: Kun ei sieltä tullut tavallaan, enemmän sieltä tuli sellaisia tämä on hauska ja tämä on hyvä, ja pidä vaan tuo tuossa mukana. Ainut oli, kun siinä ihan alussa vähän kyseenalaistetaan sitä, että mites tuo joulupukin olemassaolo, siihen oli joku laittanut, että jollekin pienemmälle tämä saattaa tulla yllätyksenä. Ajattelin, että no, voin ottaa tämän nyt sitten niskoilleni, jos se menee…
Noora: Tämä on just sen takia kiinnostavaa, että tässä on tavallaan lastenkirjallisuudessa erityisesti se jännite sen lapsiyleisön ja sitten aikuisten, jotka tuottaa ne kirjat ja myöskin kiippaa niitä kirjoja, eli vanhemmat päättää juuri, että he ostavat jonkin tietyn kirjan tai lainaavat tietyn kirjan, ja antavat sen lapsen luettavaksi. Tavallaan mua kiinnostaa, että olisiko siinä jotain tällaista ilmastokirjallisuuden kahta eri tyyppiä, että sellainen aikuistenkirjallisuus, että aikuiset ajattelevat, että tämä on hyvää ilmastokirjallisuutta lapsille, ja sitten sellaista, että lapset olisivat silleen, että joo, tämä on hyvää meille. Tuleeko mieleen jotain sellaisia mitä voisi olla, mitä lapset vaikka toivoisivat kirjan sisällöstä, en tiedä, vaikka omien lapsien kautta voi ajatella. Tai sitten jos tulee jotain sellaista, mikä aikuisten olettamuksista on sellaista, mikä voitaisiin ehkä unohtaa ja olla silleen, tämä ei välttämättä ole niin relevantti. En tiedä, ehkä tämä on vähän sekava kysymys.
Toni: Ei vaan se on tosi hyvä kysymys ja se on vaikea kysymys, ja valitettavasti mulla ei ole siihen vastausta. Mulla ei ole mitään esimerkkiä mitä tulisi mieleen, mutta kun se on, tuo on ongelma, tai en tiedä onko se ongelma, mutta ilmiö se on, joka liittyy lastenkirjallisuuteen. Se todella on meidän vanhempien kirjoittamaa, tai vanhempien ihmisten, ja lapsi on siinä aina alisteisessa asemassa siinä mielessä, että hänhän ei siihen tuottamiseen osallistu yleensä millään tavalla, ja hänelle annetaan se, hänelle luetaan se vielä. Se on keskeinen jännite, mikä liittyy lastenkirjallisuuteen. Samoin siis kasvatusmielessä lastenkirjallisuudessa on myös se jännite, että se ikään kuin kasvattaa hyvin keskiluokkaiseen järjestykseen, niin kuin elämänmalliin, ja yhtä aikaa siinä on sitten joku kauhea radikaali, että kaiken maailman Peppi Pitkätossut ja muut sitten kuitenkin rikkoo sitä yhteiskuntajärjestystä. Mutta se on vähän sovittamaton se ristiriita. Jos ajatellaan vaikka ilmastonmuutosta tai ympäristökysymyksiä, niin tavallaanhan nämä kaikki oppaat kasvattaa lapsen osaksi sitä keskiluokkaista kapitalistista järjestystä, ja sitten sen pitäisi kuitenkin saada siitä eväitä siihen, että se muuttaa tulevaisuuden. Tässä on monenlaisia valtaan liittyviä, sisäänrakennettuja kysymyksiä itse lastenkirjallisuuden lajissa.
Laura: No siis tuohon liittyen siis sehän on nimenomaan se juttu, että todellisuudessa me ollaan aika hukassa siitä, että mihin me tullaan kasvattaneeksi ja mihin lapsia pitäisi kasvattaa. Suurin osa kasvatustyöstähän tapahtuu tiedostamattoman puolella ja niin monessa palasessa kaikenlaisen kulttuurituotteen tuloksena. Että ei se ole se yksi, että jos vanhempi päättää, että nyt meistä tulee jotenkin kestävän elämäntavan kansalaisia, niin sitten tulee miljoona viestiä ympäriltä, jotka vetää ehkä eri suuntaan. Mutta siinä mielessä, yksi kirjahan ei tee kuin yhden palasen sitä työtä, ja mitä erilaisempia kirjoja on, niin sehän mua tässä harmittaa, jos kirjallisuus ajautuu jonkin trendin valtaa ja kauheasti tehdään jotain sellaista samantyyppistä. On supersankari- tai arjen tai elämän yksittäiset hahmot vaikka, jotka nousee, niin sitten siitä kaikki tekee kirjoja jostain yksittäisistä ihmisistä, jotka yksin pystyy muuttamaan maailmaa.
Noora: Greta-ilmiö.
Laura: No Greta-ilmiö ja kaikki nämä, niitähän on ollut just lasten tietokirjallisuudessa tuli tämä trendi. Sitten kun sitä yhtä näkökulmaa, se hoitaa yhden asian, se voi jonkinlaiselle lukijalle, joihinkin tilanteisiin. Ja sitten on monia muita tilanteita ja monenlaisia lukijoita, jotka haluaisivat jotain ihan muun kaltaista. Toiset haluavat sen just sellaisena tietopohjaisena ja jotenkin selkeänä, ja toinen haluaa uppoutua fiktioon ihan toisiin maailmoihin ja saada sieltä ideoita. Parastahan se silloin, jos niitä vaihtoehtoja on ja niitä tuntee sen verran, että osaa löytää niitä sellaisia juuri oikean hetken luettavia.
Toni: Kyllähän tässä markkinoinnin ehdoilla mennään ja kyllä se suomalaisessa kirjallisuudessa näkyy, esimerkiksi se Greta-trendi, niin se on yksi osoitus siitä, kuinka nopeasti me otetaan esimerkiksi amerikkalaisesta kirjallisuudesta vaikutteita ja ne tuodaan nopeasti tänne, samoin se aiemmin mainittu dystopiabuumi, niin sehän tulee laajemmista kansainvälisistä kulttuurivirtauksista. Just toi Greta-kirjallisuuden ongelma on, että yksittäinen lapsi saa, se on vähän niin kuin supersankari, joka sitten pelastaa kaiken. Me ehkä tarvittaisiin vähän erilaisia ja yhteisöllisempiä kertomuksia kuin niitä, että yksi poikkeusyksilö pelastaa kaiken. Tämähän on myös kiinnostavaa lastenkirjallisuudessa, että lapset usein kääntää sen opetussuhteen nurin niissä, että lapsethan opettaa sitten vanhemmille sukupolville niissä lastenkirjoissa, että miten tulee olemaan ja miten pitää elämän. Lapset ottaa sen roolin ja sitten ne on kuitenkin aikuisten kirjoittamia, tavallaan idealisoituja miniaikuisia. Se on tosi monimutkainen vyyhti.
Laura: Joo, kyllä mä sitä ehkä just sitä sellaista yhteisön voimaa kaipaisin nyt monella tasolla siis, oikeastikin kaipaisin siis sitä yhdessä tekemisen ja yhteistä muutosvoimaa, eikä niin että käperrytään sinne erillisiin, yksin tekemään.
Toni: Se on tällainen, jos ajattelee sitä Thunbergiä niin sillähän on ollut kiistämätön vaikutus nuorten ilmastoliikkeeseen ja meidän kulttuuriin laajemminkin. Toisaalta se ongelma on se, että se on aina niin henkilökeskeistä tällaiset ilmiöt, että se herättää tunteita, se hahmo paljon suojelunhalua, ja saa ihmiset reagoimaan. Itse asiassa se herättää hyvin monenlaisia tunteita, mutta se saa ihmiset jotenkin reagoimaan noihin uhkiin. Mutta sitten se helposti menee myös tällaiseksi, että katsellaan lehtikuvia missä on iso paha Trump ja pieni hyvä Greta. Ja niin voimakkaita kuin ne kuvat onkin, niin ne yksinkertaistavat näitä ongelmia tosi paljon. Ja sitten varsinkin me aikuiset ruvetaan riitelemään keskenämme, että oletko, seisotko Gretan puolella vai et, ja sitten jo koko fokus on pois niistä tärkeimmistä kysymyksistä. Tällaisissa yksilöhahmoissa on aina se puoli, että se henkilöityminen myös niin helposti vetää mutkia suoriksi, se pelkistää asioita. Meidän pitäisi ajatella niitä yksilöllisemmin.
Laura: Niin, ja eihän siinä ole mitään pahaa, että meillä on se Greta-tarinakin.
Toni: Ei lainkaan.
Laura: Kun se ei vaan ole ainut tarina, että monipuolisuus, monimuotoisuuskysymykset on myös sellaisia läpäiseviä asioita ja se, että miten vaikka lapset löytää niitä monenlaisia. Että niillä ei ole se ajatus, että lukeminen on aina sitä, että se on se just joku yksi tietynlainen lastenromaani, vaikka. Että ne huomaamatta lukee jotain, mutta kun sitä ei oikein pidetä lukemisena, kun siinä lukutunnilla saa lukea vain jotain tietynlaista romaania, niin se että kaikilla olisi sellainen käsitys, että on monenlaista tarjolla, monenlaisia tarinoita joista voi saada sitten erilaisia palasia ongelmanratkaisuun.
Noora: Kyllä, eli toivotan mahdollisimman moninaista ja laajaa valikoimaa ja ehkä just ajatusta siitä yhteisöllisyydestä ja ei ehkä sitä yksilösupersankaria, kiitos! Tai ehkä niitäkin, mutta vaihtoehtoja myös.
Toni: Se on hei, sanon tuohon, että se on laajempi kirjallisuutta koskeva ongelma. Tarjonta kapenee, jos katsotte mitä romaaneja pääsee kirjakauppojen hyllylle näkyviin. Meillä tulee mieletön määrä nimikkeitä vuosittain, mutta yhä harvemmat ovat siinä Akateemisen ja Suomalaisen hyllyssä. Se kaventaa, vaikka meillä on tarjontaa tosi paljon. Ja se koskee muitakin kuin näitä ympäristö- tai ilmastokirjallisuuden lajeja tai muotoja. Se on tosi harmi.
Noora: Kyllä, ehdottomasti. Joo, meillä, kuulkaa ollaan yli tunnissa jo. Eli sellainen pieni toive, että jos lähetätte loppuun lyhyet terveiset kuulijalle, joka on siis aikuinen, jonka pitäisi ehkä kiinnostua lasten- ja nuortenkirjallisuudesta tämän kuunneltuaan. Eli, onko ajatuksia, miksi kuuntelit tämän ja mitä seuraavaksi?
Toni: Nyt on kyllä järkyttävän vaikea kysymys, miksi kuuntelit tämän. Me heinäkuisen löpinämme…
Noora: Saa myös lähettää yleisiä terveisiä.
Toni: Tietysti koko tässä lastenkirjallisuudessa ja kulttuurissa on kyse koko ihmiskunnan tulevaisuudesta, että siihen tämä kaikki lastenkirjallisuus on aina myös perustunut kasvatuksellisilta lähtökohdiltaan, että tulevaisuuttahan siinä rakennetaan. Että jos nyt sattuu tulevaisuus yhtään kiinnostamaan, mene lukemaan myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Laura: No, voin sitten lähettää terkuiksi tuon Enorannan uuden Maailmantyttäret, siitä voi vaikka aloitella.
Noora: Joo, kiitos teille molemmille tosi mielenkiintoisesta keskustelusta.
Toni: Kiitos paljon.
Laura: Kiitoksia.
