Sisällys
Käännöskielten kirjo kaventuu, Päivi Heikkilä-Halttunen
Oikeiden sanojen löytämisen ilo, Alice Martin
Tietäjän partakarva ja onnen mysteeri, kolme suomennosta lastenrunosta
Suomalaisen lastenkirjallisuuden kääntäjät unelma-ammatissa, Sirkku Latomaa
Vieraannuttamista, sensuuria ja sopeuttamista, Riitta Oittinen & Eliisa Pitkäsalo
Tyttökirjaklassikot Suomeen Ruotsin, Norjan ja Britannian kautta, Laura Leden
Monikielinen kirjasto, luettavaa yli 80 kielellä, Marjo Jääskä
Kun käännös on niin hyvä, ettei sitä edes huomaa, Päivi Heikkilä-Halttunen
Fantasiamaailmat lasten lukijakompetenssin haasteena, Markku Soikkeli
Ihmisten ja eläinten humaani puolustaja, Jukka Itkonen 1951–2021
Lukutikku: Monikielisten ryhmien kirjallisuuskasvatus, Elisa Repo & Juli-Anna Aerila
Seula
Haavi
Puntari
Summary
Pääkirjoitus:
Käännöskielten kirjo kaventuu
Kirjallisuustoimittaja Antti Majander otti Helsingin Sanomien kolumnissa alkuvuodesta (23.1.2022) kantaa monipuolisen käännöskirjallisuuden säilyttämisen puolesta. Majanderin mukaan ”käännöskirjallisuus on itseisarvo. Ellemme sitten halua käpertyä ja kuihtua omaan erinomaisuuteemme”.
Majander harmittelee sitä, että moni kansainvälisesti tunnettu ja palkittukin kirjailija on Suomessa vallan tuntematon.
Lasten- ja nuortenkirjakäännösten osalta tilanne on oman kokemukseni mukaan jopa vielä aikuisten kaunokirjallisuutta paljon kiperämpi. Ani harva maailmalla mainetta niittänyt lasten- tai nuortenkirja yltää nykyisin suomennoksena lukijoiden ulottuville. Tämä näkyy esimerkiksi kansainvälisten ALMA- ja H. C. Andersen -palkintojen kohdalla: lähes kaikki palkitut kirjailijat ja kuvittajat ovat Suomessa tuiki tuntemattomia.
Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastoissa vuosi 2018 oli käänteentekevä: ensimmäistä kertaa kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja ilmestyi hieman enemmän kuin käännöksiä. Vielä kymmenen vuotta aiemmin kotimaisen tarjonnan osuus oli vain kolmanneksen luokkaa.
Pienen kielialueen näkökulmasta muutoksen voi nähdä tukevan kansallista identiteettiä. Selitystä voi halutessaan etsiä yhtenäiskulttuurin liudentumisesta: eri maiden lasten- ja nuortenkirjojen arvomaailma ja kuvitustyylit muistuttavat jo toisiaan siinä määrin, että käännösten ei koeta tuovan juurikaan lisäarvoa tarjontaan.
Käännöskielistä englannilla on edelleen Suomessa valta-asema: vuonna 2020 kaikista Suomessa ilmestyneistä lasten- ja nuortenkirjoista 65 prosenttia oli Kirjakori-tilastojen mukaan käännetty englannista. Kakkostilan jakoivat saksa (14 %) ja ruotsi (11 %).
Nykyistä paljon laajempi käännöskielten valikoima tukisi yhdenvertaisuuden tavoitetta. Siksi olisi mielestäni tärkeää, että Suomeenkin saataisiin paljon nykyistä enemmän luettavaa maapallon eri kolkista. Aasian tai Afrikan ja naapurimaista vaikkapa Venäjän lasten- ja nuortenkirjallisuus on meillä käännöksinä harvinaista herkkua.
Pohjoismaiden neuvosto perusti kymmenen vuotta sitten lasten- ja nuortenkirjapalkinnon edistämään pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnettuutta. Ensimmäisen palkinnon sai vuonna 2013 Seita Vuorelan ja Jani Ikosen romaani Karikko. Olin tuolloin Suomen palkintoraadissa ja riemuitsin siitä, että voiton myötä suomalainen nuortenkirjallisuus tulee Pohjoismaissa paremmin tunnetuksi. Iloni oli ennenaikainen, sillä palkinnon säännöissä ei edellytetä, että voittajateos käännettäisiin automaattisesti kaikille pohjoismaisille kielille!
Vuoden ensimmäinen Onnimanni keskittyy käännöskirjallisuuteen sekä lapsille ja nuorille kääntämiseen liittyviin erityiskysymyksiin. Laajemman teemanumeron toteuttaminen tuli mahdolliseksi Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton myöntämällä apurahalla.
Puntarin arvioissa saadaan kirjamaistiaisia muun muassa Virosta, Liettuasta, Islannista, Norjasta, Hollannista ja Ranskasta.
Päivi Heikkilä-Halttunen
Tiivistelmä
Vuoden ensimmäinen Onnimanni keskittyy käännöskirjallisuuteen sekä lapsille ja nuorille kääntämiseen liittyviin erityiskysymyksiin.
Jo useamman vuoden ajan Suomessa on ilmestynyt hieman enemmän alkuperäistä kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta kuin käännöksiä. Pienen kielialueen kannalta kehityssuunta on toki myönteinen, mutta samaan aikaan käännöskielten valikoima on vähentynyt ja käsitys suurtenkin kielialueiden kirjavalikoimasta on kaventunut. Pääkirjoituksessa Päivi Heikkilä-Halttunen pohtii tämän ilmiön vaikutuksia.
Suomentaja Alice Martinin artikkeli havainnollistaa kiinnostavien esimerkkien kautta sitä, kuinka lastenkirjojen kääntämisessä on tärkeää eläytyä tekstiin mahdollisimman hyvin. Kääntäjä vaikuttaa lapsen kielen kehityksen lisäksi aina myös tämän esteettisen tajun kehitykseen ja eläytymisen myötä jopa tunne-elämään. Alice Martin on suomentanut uudelleen mm. kaksi Lewis Carrollin Alice-kirjaa.
Onnimannin toimitus pyysi kolmea kokenutta kääntäjää suomentamaan Henrika Anderssonin ruotsinkielisen lastenrunon. Juhani Lindholmin, Hannele Huovin ja Tuula Korolaisen käännökset ja käännösprosessin kuvaukset konkretisoivat sitä, kuinka lastenlyriikan kääntäjä tasapainoilee monien kompromissien, kielellisten nyanssien ja rytmiin liittyvien ratkaisujen kanssa.
Sirkku Latomaa on haastatellut suomalaista lastenkirjallisuutta puolaksi kääntävää Iwona Kiurua ja turkiksi kääntävää Nil Deniz Çidanlia. Toiseen kieleen ja kulttuuriin käännettäessä haasteita voi syntyä huumorista, kielileikeistä tai vaikkapa suomalaisesta juhlaperinteestä, joita on usein mahdoton kääntää suoraan.
Riitta Oittisen ja Eliisa Pitkäsalon tutkimusartikkeli keskittyy lastenkirjallisuuteen liittyvään näkymättömään valtapeliin. Myös kääntäjät kotouttavat tai vieraannuttavat tekstejä vallitsevien ideologioiden ja arvojen perusteella. Näin kääntäjätkin toimivat kustantajien, kirjailijoiden ja vanhempien ohella eräänlaisina sensoreina. Lastenkirjoista eri aikoina tehdyt erilaiset kuvitukset ja käännökset avaavat aina uusia ikkunoita ja vaikuttavat siihen, miten tekstit ymmärretään. Samalla ne kertovat siitä, kuinka tekstejä muokataan kulloisenkin yhteiskunnan arvomaailman mukaisiksi.
1950–60-luvulla suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus ammensi paljon ideoita ja vaikutteita käännöskirjallisuudesta pohjoismaisten verkostojen kautta. Tämä tulee ilmi viime vuonna aiheesta väitelleen Laura Ledenin artikkelissa, jossa kerrotaan muun muassa Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleen Astrid Lindgrenin ja WSOY:n lasten- ja nuortenkirjaosastosta vastanneen Inka Makkosen yhteistyöstä. Monet yhdysvaltalaiset sarjakirjat päätyivät tuolloin Suomeen käännöksinä Ruotsin kautta.
Päivi Heikkilä-Halttunen on haastatellut Raija Rintamäkeä ja Tuomas Nevanlinnaa, joilla on kummallakin takanaan pitkä ura lastenkirjallisuuden kääntäjinä. Rintamäki on erikoistunut kuvakirjoihin ja helppolukuisiin lastenkirjoihin ja Nevanlinnan ominta aluetta on nonsense-henkinen lastenkirjallisuus. Kielellisen taitonsa hän osoitti Roald Dahlin Ison kiltin jätin (suom. 1989, alk. The BFG, 1982) suomennoksessa, jossa hän tutki sanojen konnotaatioita ja etymologiaa pyrkimällä kääntämään jokaisen sanaleikin ja nonsense-väännöksen. Molemmat kääntäjät toivovat, että lastenkirjakritiikeissä huomioitaisiin nykyistä paremmin kääntäjän työpanos. Usein ja parhaimmillaan kääntäjän työ on valitettavasti niin hyvää, ettei sitä edes huomata!
Lasten ja nuorten fantasiakirjallisuudessa on pitkään pidetty ohjenuorana J. R. R. Tolkienin esittämää ajatusta, että lapset ja nuoret eivät pysty ikänsä ja vähäisen lukukokemuksensa takia vielä hahmottamaan fantasiamaailmoita. Markku Soikkeli tuo artikkelissaan esille uusinta tutkimusta, jonka mukaan lapsilla saattaa olla fantasiamaailmaan pääsemistä helpottavia erityisavuja. Lapsilukijalle kynnys outoihin maailmoihin voi olla jopa matalampi kuin aikuiselle.
Marjo Jääskän artikkeli esittelee Helsingin Pasilassa sijaitsevan monikielisen kirjaston toimintaa. Kirjastosta löytyy kirjoja yli 80 kielellä ja kirjoja voi tilata kaukolainoina myös muualle Suomeen. Monikielinen kirjasto on viime vuosina keskittynyt laajentamaan nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden valikoimaa.
Elisa Repo ja Juli-Anna Aerila esittelevät ammattikasvattajille suunnatussa Lukutikku-artikkelissaan erilaisia menetelmiä monikielisten ryhmien kirjallisuuskasvatukseen. Päiväkodeissa ja kouluissa kaivataan entistä enemmän materiaalia kielitietoisen kirjallisuuskasvatuksen tueksi.
Seula-palstalla arvioidaan mm. kaksi uutta lasten- ja nuortenkirjallisuuden kääntämiseen keskittyvää ulkomaista artikkelikokoelmaa. Puntari-palstalla arvioidaan uusinta Suomeen käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Normaalia laajemman teemanumeron mahdollisti Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton myöntämä apuraha.
Summary
This year’s first issue of Onnimanni is dedicated to the translation of fiction for children and young adults.
For several years now, the number of Finnish originals has slightly exceeded the number of translations for young people. From the point of view of a small language, this is good news. However, the range of translated languages and books translated from the major languages is now significantly narrower than before. In her editorial, Päivi Heikkilä-Halttunen considers the effects of this trend.
Providing interesting case examples, translator Alice Martin shows the importance of immersing oneself in the text when translating. Translators have an impact on the development of children’s language and sense of aesthetics, as well as on their emotional life and ability to empathise. Alice Martin has e.g. translated two of Lewis Carroll’s Alice-books into Finnish.
Onnimanni asked three experienced translators to translate a Swedish-language children’s poem by Henrika Andersson into Finnish. Juhani Lindholm’s, Hannele Huovi’s and Tuula Korolainen’s translations and accounts of their translation processes show how translators of poetry must balance off several compromises, linguistic nuances and rhythmical considerations against each other.
Sirkku Latomaa has interviewed two translators of Finnish-language children’s literature, Iwona Kiuru who translates into Polish, and Nil Deniz Çidanli who translates into Turkish. Challenges often arise in terms of humour, language play or even Finnish holiday traditions, which cannot be directly translated into the target language and culture.
Riitta Oittinen and Eliisa Pitkäsalo focus in their research article on issues of power related to children’s literature. Also translators integrate or alienate texts based on predominant ideologies and values. Hence translators – along with publishers, authors and parents – serve as a kind of censors. Differently illustrated versions and translations of children’s books always influence how these texts are interpreted and understood. Every version reveal how texts are continuously reshaped according to the set of values within a particular society.
In the 1950s and 60s children’s literature translated into Finnish drew extensively on ideas and trends within Nordic networks. Laura Leden showed this in her doctoral thesis defended last year, and in her article in Onnimanni she relates e.g. the cooperation between publishing houses Rabén & Sjögren and WSOY through their respective children’s literature editors Astrid Lindgren and Inka Makkonen. Many American series books were at the time translated into Finnish via Sweden.
Päivi Heikkilä-Halttunen has interviewed Raija Rintamäki and Tuomas Nevanlinna, who both have had long careers as translators of children’s literature. Rintamäki is specialized in picturebooks and easy to read children’s books. Nevanlinna showed his talent for translating nonsense with Roald Dahl’s Iso kiltti jätti (transl. 1989 from The BFG, 1982) when he studied each word’s connotations and etymology in order to be able to translate all the word play and nonsense twists. Both translators would like critics of children’s books to pay more attention to the work carried out by the translator. Often and at best, the translator’s work is so good that no-one notices it!
J. R. R. Tolkien’s idea that young people cannot, because of their age and limited reading inexperience, conceptualise fantasy worlds has long been considered a guiding principle for children’s and young adult fantasy literature. Markku Soikkeli presents, however, new research which shows that children in fact have special abilities to access fantasy worlds. Child readers today may even have a lower threshold to enter strange worlds than adult readers.
Marjo Jääskä presents the Multilingual Library located in Pasila, Helsinki. The library houses books in over 80 languages, which can be borrowed from all over Finland via their interlibrary loan services. During the past two years, the library has especially focused on expanding their range of books for young people.
Elisa Repo and Juli-Anna Aerila’s Lukutikku-article, targeted to professional educators, presents various methods to promote literature within multilingual groups. More than ever before, day-care centres and schools need information on how to include linguistic awareness into their literary education.
The Seula-column includes e.g. reviews of two new international collections of articles on translating literature for young people. The Puntari-column features reviews of books for children and young adults currently translated into Finnish.
This expanded special issue was made possible by a grant from The Finnish Association of Translators and Interpreters.
Translation: Maria Lassén-Seger
